Läskiä ja politiikkaa

New York Times ottaa pääkirjoituksessaan (2.2.04) kantaa sokeriteollisuuden skandaalimaiseen lobbaukseen maailman terveysjärjestön, WHO:n, uutta lihavuuden vastustamiskampanjaa vastaan.

Pääkirjoituksessa kerrotaan dokumenttifilmistä ”Super Size Me”. Filmin ohjaaja päätti katsoa mitä tapahtuu, jos hän kuukauden ajan ei syö muuta kuin superkokoisia McDonalds-aterioita. Paino nousi, kolesteroli nousi ja maksan toiminta häirintyi. ”Varoitusmerkkejä kroonisista taudeista, jotka, kuten lihavuus itsessään, ovat lisääntyneet epidemian lailla tässä maassa”, kirjoittaa New York Times.

WHO:n mukaan kuolinsyissä on maailmanlaajuisesti tapahtunut merkittävä muutos, ja jopa köyhät maat joissa aliravitsemus yhä on valtava ongelma, joutuvat kamppailemaan liiallisen mutta väärän ravinnon aiheuttamia ns. elintasosairauksia vastaan. Maailmassa on 300 miljoonaa lihavaa aikuista, sen lisäksi 750 miljoonaa ylipainoista, ja 22 miljoonaa alle 5-vuotiasta ylipainoista lasta.

WHO kampanjoi globaalin ruokavaliostrategiansa puolesta, ja ihmisiä kehotetaan vähentämään sokerin, rasvan ja suolan nauttimista. New York Timesin mukaan WHO:n kampanjasuunnitelma on aiheuttanut kovaa vastarintaa amerikkalaisen elintarviketeollisuuden taholta. Erityisesti Sugar Association, sokeriyhdistys, on älähtänyt. Elintarviketeollisuus on reagoinut WHO:n ehdotukseen siitä, että lapsille suunnattua roskaruokamainontaa rajoitettaisiin ja että kouluissa vähennettäisiin paljon sokeria, suolaa ja rasvaa sisältävien tuotteiden saatavuutta. Vasta-argumentteina esitetään ettei ole todistettu mainonnalla olevan vaikutusta lihavuuteen, ja että WHO ei pane tarpeeksi painoa henkilökohtaiseen vastuuseen. New York Timesin mukaan argumentit ovat epärealistisia, etenkin kun kysymys on lapsista.

New York Timesin pääkirjoituksessa paheksutaan erityisesti sitä, että Bushin hallinto on asettunut puolustamaan sokeriteollisuuden etuja. Lehti toteaa, että sokeriteollisuus rahoittaa runsaskätisesti molempia suuria puolueita. ”(Bushin) hallinnon kuuluisi laittaa painoarvonsa lihavuuden vastaisen kampanjan tueksi eikä sitä vastaan”, kirjoittaa New York Times. ”Sen nykyisellä kannalla ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa – mutta kaikki yhteydet Suuren Ruuan – ja erityisesti Suuren Sokerin poliittiseen valtaan.”

Kommentti

On tietysti positiivista, että WHO on ottanut sokerin vastustamisen ohjelmaansa. Mutta yleinen suositus sekä sokerin että rasvojen vähentämisestä on harhaanjohtava. Sokerin vähentäminen onnistuisi parhaiten lisäämällä tuoreen eläinproteiinin ja luonnonmukaisten rasvojen määrää ruokavaliossa ja vähentämällä hiilihydraatteja. Sokeri on huume. Vähähiilihydraattinen ruokavalio on osoittautunut ihmelääkkeeksi monille, jotka vuosikausia ovat kärsineet sokeririippuvuudesta.

Olisikin toivottavaa, että yleisten, kaikille tarkoitettujen suositusten sijaan esitettäisiin vaihtoehtoja. Asiantuntijoiden erimielisyydet tulisi avoimesti asettaa kansalaiskeskustelun puntariin. Internetin aikakaudella näin joka tapauksessa käy ja on jo käynyt. Suurten terveysorganisaatioiden niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla kuuluisi olla tässä kehityksessä mukana.

Sokeriteollisuuden raivoisa vastustus osoittaa myös, mistä oli kyse Atkinsin teilaamisessa 1970-luvulla. Hänet onnistuttiin leimaamaan puoskariksi organisoidulla, systemaattisella mediakampanjalla, jonka vaikutus kesti lähes 30 vuotta. Nykyaikana sellainen tuskin onnistuisi.