Pelastuuko Euroopan unioni?

Uutuusteos EU:n systeemikriisistä Taustalla keskustakirjasto Oodi. KUVA: Uusi historia ry. Matti Puolakka kuoli 26.11.2018. Silloin EU-kirjan sisällöstä suurin osa oli jo valmistunut. Tutkimuksen EU:n systeemikriisistä on tehnyt Pertti Koskela Puolakan näkemyksen pohjalta. Vanhempaan tutkimukseen EU:n itälaajenemisesta on tekijöiden lisäksi osallistunut myös Maaret Savolainen. Matti Puolakka, Pertti Koskela, Heli Santavuori, Pia Länsman: Pelastuuko Euroopan unioni? – […]
Uusi historia -sivusto julkaistu

Ihmiskunta tarvitsee uutta historiaa Jarno Mela/LEHTIKUVA Uusi historia -sivusto on avattu osoitteessa https://humanpath.net. Se on ollut päätyöni viimeisten noin neljän kuukauden ajan. Sivustolla esitellään Suomessa vähän tunnetun filosofin, Matti Puolakan ehdotusta ihmiskunnan uudeksi historiaksi. Sivuston toimittaminen yhdessä Uusi historia -yhdistyksen julkaisuryhmän kanssa; ulkoasu ja toteutus. Sivusto on toki tämän artikkelin jälkeen kokenut monta muodonmuutosta. Aloitussivulla […]