Mustajoki Pertti

Globalisoituva sokeri ja siitä keskustelu

Globalisoituva sokeri ja siitä keskustelu

Sunnuntain Hesari (11.1.04) kiinnitti näyttävästi huomiota lihavuusepidemiaan yhteiskunnallisena ja globaalina ongelmana. Muuten hyvä juttu päättyi ikävään lopputölväisyyn.

Artikkelissa haastateltu dosentti Pertti Mustajoki toteaa:

Eivät asiantuntijat ole erimielisiä. Amatöörit ovat erimielisiä. Ravinto- ja ruokavalioharrastelijat kinastelevat keskenään siitä, lihottavatko uuniperunat ja laihduttaako lihan syöminen.

Ammattilaisten viesti on sama kuin ennenkin”, toteaa Hesari. ”Vähemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa.

Yo. lausunnossa Mustajoki leimaa ”kinasteleviksi ravinto- ja ruokavalioharrastelijoiksi” erittäin suuren ja arvovaltaisen joukon ravitsemustieteilijöitä, lääkäreitä, monitieteellisiä tutkimusryhmiä ja muita alan ammattilaisia ympäri maailmaa, jotka ovat asettaneet kyseenlaiseksi yleiset ravintosuositukset, erityisesti ns. kaloriteorian. Mustajoki puolestaan on perustanut koko uransa painonhallinnan asiantuntijana juuri kaloriteoriaan.
Continue reading →

Asiallisuutta dieettikeskusteluun

Asiallisuutta dieettikeskusteluun

| Linnunmunat ovat olleet ihmiskunnan perusravintoa kautta aikojen. KUVA: Antti Olsson. |

 
En varmasti ole ainoa, jota Pertti Mustajoen haastattelu Elanto-lehden numerossa 5/03 on suututtanut sydänjuuria myöten. Jutun varsinainen aihe oli Suomen Lihavuustutkijat ry:n vuotuinen limbopalkinto, joka tänä vuonna annettiin ns. veriryhmädieetille. Sekä limbopalkinnon että Mustajoen haastattelun varsinainen tarkoitus kuitenkin oli teilata sellaiset kirjoittajat, joilla ei ole minkäänlaista tekemistä ”veriryhmädieetin” kanssa.

Epäsuorasti tämä pyrkimys käy ilmi jo Limbopalkinnon julkistamistekstistä:

”Lihavuustutkijat ry. haluaa kiinnittää huomiota populistisiin dieettikirjoihin, joita Suomessa ilmestyy useita vuosittain. Kirjat eivät pohjaudu tutkittuun tietoon ravinnosta vaan ovat kirjoittajien omia mielipiteitä. Saamansa julkisuuden kautta kirjojen väittämät leviävät laajalti, mikä aiheuttaa ihmisten keskuudessa hämmennystä.”

Nyt Elanto-lehden haastattelu siis paljasti keitä vastaan vuoden laihdutuslimbopalkinto todellisuudessa oli suunnattu. Artikkeli keskittyi Atkinsin, Montignacin, Searsin, Lindbergin ja Heikkilän mustaamiseen. Heidät kaikki leimattiin huuhaa-tohtoreiksi. Tälle ei ole mitään perusteita.

Olennaisimmat asiat jäivät Mustajoelta kertomatta, ja ne ovat seuraavat:

(1) Yo. kirjoittajat asettavat perustellusti ja vakavasti kyseenalaiseksi viime vuosikymmeninä vallinneen virallisen terveysvalistuksen, erityisesti ns. kaloriteorian sekä vähän rasvaa ja paljon hiilihydraatteja sisältävät terveyssuositukset.

He eivät ole tällä asialla yksin. USA:ssa ovat monet alan huippuasiantuntijat myöntäneet, että viralliset terveyssuositukset ovat katastrofaalisesti epäonnistuneet. Asiasta käydään vilkasta keskustelua niin päivälehdissä kuin arvovaltaisissa tiedejulkaisuissa.

(2) He perustavat näkemyksensä uusimman ravintotieteellisen tutkimuksen läpimurtoihin varsin monipuolisesti (esim. rasva- ja kolesterolitutkimus, diabetes-tutkimus, eikosanoidien ja hormonitoiminnan tutkimus, antioksidantit jne.), osa heistä myös ihmissuvun syntyhistorian ja esihistorian tutkimukseen.

Myös Mustajoki vetoaa ”tieteeseen” lähes jokaisessa repliikissään, kertomatta kuitenkaan että kyseessä on hänen oma tulkintansa – eli mielipide sekin vain. Tosiasiassa lähes jokaisesta asiasta löytyy jonkun arvovaltaisen alan asiantuntijan vastakkainen mielipide.

(3) He varoittavat erityisesti teollisesti valmistetun roskaruuan vaaroista, joista pahimpia lienevät puhdistettu sokeri ja kasviöljyjen kuumentamisessa syntyvät transrasvat.

(4) Atkinsin, Montignacin ja Searsin kirjat ovat levinneet miljoonapainoksina ympäri maailmaa, ja ne ovat auttaneet miljoonia ihmisiä paitsi laihtumaan, niin parantamaan sekä elämänlaatuaan, terveyttään että itsetuntoaan. Myös suomalaisen Antti Heikkilän kirjat ovat saaneet yleisöltä hyvän vastaanoton.

(5) Nämä ruokavaliot eivät ole pelkkiä laihdutuskuureja. Niiden päätarkoitus on terveellinen, pitkä elämä ja energinen olo tässä ja nyt. Ne on tarkoitettu noudatettavaksi koko elämän ajan, minkä vuoksi esim. Atkins-dieetti on monivaiheinen. Toisin kuin usein väitetään, Atkinsin ”ylläpitovaihe” sallii ja suosii runsain määrin vihanneksia, juureksia, marjoja, pähkinöitä, siemeniä jne.

(6) Nämä ruokavaliot ovat auttaneet moniin sairauksiin. Montignacin menetelmää on käytetty hyvin tuloksin mm. sydäntautien hoitoon. Zone-dieetti on auttanut mm. 2-tyypin diabeetikkojen hoidossa sekä huippu-urheilijoiden suorituskyvyssä. Samoin Lindberg ja Heikkilä ovat lääkäreitä jotka potilaiden hoidossa käyttävät myös ruokavaliota.

Atkins, joka on koulutukseltaan sydänlääkäri, on harjoittanut praktiikkaa jo 30 vuotta omien potilaidensa parissa, ja hän on myös antioksidanttihoidon uranuurtajia. Dieetti on auttanut nimenomaan diabeteksen hoidossa, samoin sydäntautien, vatsahaavan ja monien muiden vaivojen.

En väitä että yo. kirjoittajat olisivat kaikessa oikeassa, päinvastoin, hehän ovat keskenäänkin monista asioista eri mieltä. Erehtyminen on inhimillistä, samoin sortuminen yksipuolisuuteen tai aika ajoin jopa yli-innostukseen. Mutta toisin kuin Lihavuustutkijoiden varapuheenjohtaja Pertti Mustajoki, nämä kirjoittajat myös perustelevat sanottavansa. He ovat siihen pakotettuja, koska he kulkevat vastavirtaan.

Useimmat yo. kirjoittajat korostavat sitä, että ihmisen aineenvaihdunnasta tiedetään vielä kovin vähän. Uutta tietoa ja uusia läpimurtoja tulee koko ajan. He eivät esiinny kaikkitietävänä. Poikkeuksena täytyy kuitenkin mainita Sears, joka tuntuu ajattelevan että hänen Zone-dieettinsä on ainoa ratkaisu lähes kaikkiin ongelmiin. Tämä piirre pahenee kirja kirjalta. Siitä huolimatta Searsin kirjoissa on myös paljon ansiokasta.

Hyvään akateemiseen keskusteluperinteeseen kuuluu antaa vastaväittäjälle tunnustusta niissä asioissa joissa hänellä on selviä ansioita ja huomioida se, että mielipide joka lopulta osoittautuu virheelliseksi, saattaa silti olla hedelmällinen kysymyksenasetteluna. Tunnustusta tulisi antaa jo siitä että uskaltaa käydä vastavirtaan ja näin asettaa uransa ja maineensa alttiiksi sellaisen asian puolesta jonka kokee oikeaksi. Tällaisen tunnustuksen ansaitsisivat mielestäni ennenkaikkea Atkins ja Heikkilä, joiden mielipiteet ovat kerettiläisimpiä.

Mustajoki latele itsevarmoja väitteitä asioista jotka ovat kiistanalaisia ja joista arvostettujen tutkijoiden ja lääkäreiden keskuudessa vallitsee erilaisia näkemyksiä. Pahinta valhetta onkin väittää että näistä asioita olisi olemassa joku ehdoton tieteellinen totuus. Kun sille tielle lähdetään, oma mielipide lakkaa olemasta mielipide, siitä tulee Jumalan sana ja vastaväittäjän mielipiteestä pyhäinhäväistys.

Pikantti yksityiskohta tässä suhteessa on Mustajoen käyttämä termi ”oikea laihtuminen”. Se varmasti hämmentää monia, jotka ovat onnistuneet Atkinsilla, Zonella tai Montignacilla tiputtamaan huomattavan määrän kiloja. Mikä nyt neuvoksi, jos laihtuminen ei olekaan ”oikeata”?

Lihavuusepidemia ja kaloriteorian vararikko

Lihavuus on eräs suurimpia kansanterveydellisiä ongelmia niin nyky-Suomessa kuin koko läntisessä maailmassa. Suomen ravitsemusterapeuttien nettisivujen mukaan 400 000 kroonisesti sairasta ihmistä Suomessa paranisi jos onnistuisi laihtumaan. Jokin aika sitten Helsingin Sanomat (12.12.02) kirjoitti, että liikalihavuudesta johtuvat terveysongelmat kasvavat sellaista vauhtia että kohta Suomen terveyshuolto ei enää selviä niistä.

Tämä epidemia on kulkenut käsi kädessä ”vähemmän rasvaa, enemmän hiilihydraatteja” –terveysvalistuksen kanssa. USA:ssa on käynnissä vilkas keskustelu siitä, liittyvätkö nämä asiat kenties jotenkin toisiinsa. Myös Elanto-lehden toimittaja kirjoittaa: ”Rasvan käyttö on vähentynyt, mutta lihomme silti”.

Mustajoki huitaisee tämän mitä vakavimman kysymyksen sivuun väittämällä, että ”lihominen ei johdu vähärasvaisesta ruokavaliosta, vaan tämän päivän istuvasta elämäntavasta”. Tässä hän itse asiassa puhuu itsensä myös pussiin. Ainoa looginen tulkinta vastauksesta on nimenomaan se, että rasvan vähentäminen ruokavaliosta siis lihottaa jos ei lisätä liikuntaa! Tätä mieltä Mustajoki ei tietenkään ole ja asia jopa perustellaan hänen omassa kirjassaan.

Pertti Mustajoki on kaloriteorian kenties johdonmukaisin ja näkyvin puolestapuhuja Suomessa. Hänen kuuluisi ottaa esille yo. kirjoittajien argumentit juuri ”kaloriteoriaa” vastaan ja osoittaa miksi ja miten ne eivät hänen mielestään ole päteviä. Hänen – samoin kuin Lihavuustutkijat ry:n – velvollisuus olisi myös tiedottaa suomalaista yleisöä USA:ssa käynnissä olevasta uudelleenarviosta. Se olisi rehellistä keskustelua. Teilaaminen, vääristely ja demagogia ei sovi dosentin arvolle, eikä se sovi sellaiselle arvostetulle akateemiselle kansalaisjärjestölle kuin Lihavuustutkijat ry.

Dieettien terveysriskit

”Erityisen vaarallinen on Atkins-dieetti”, sanoo Mustajoki – ja tulee näin samalla rivien välistä leimanneeksi vaarallisiksi myös kaikki muut artikkelissa käsitellyt dieetit, jälleen ilman mitään perusteita.

Miten sitten on Atkinsin dieetin vaarojen kanssa? Ensinnäkin tämä väite on nimenomaan vain esittäjän oma mielipide. Atkins-dieetti on tyrmätty ja pannaanjulistettu siinä määrin, ettei sitä ole edes tutkittu. Tutkijat jotka olisivat halunneet näin tehdä, eivät ole saaneet rahoitusta.

Vasta viime aikoina USA:ssa tätäkin dieettiä on alettu tutkia. Tähänastiset tulokset ovat yhtäpitäviä: dieetti on tehokas ja terveellinen. Se parantaa säännönmukaisesti erityisesti sydäntaudin osoittimia: ”hyvän ja pahan” kolesterolin suhdetta ja veren rasva-arvoja. Se ei myöskään ”kuihduta” niin kuin Mustajoki väittää, vaan nimenomaan polttaa rasvaa ja pitää lihakset hyvässä kunnossa.

Väitteille siitä, että dieetti aiheuttaa kihtiä, osteoporoosia tai munuaisvaurioita, ei ole tähän mennessä löytynyt perusteita. 1970-luvun alussa Amerikan lääkäriliitto teilasi Atkins-dieetin suuressa mediakampanjassa ja väitti mm. dieetin olevan munuaisille vaarallinen. Atkins vastasi ettei huolellisessa seurannassa ole mitään merkkejä tällaisesta. Hän tarjosi potilaskortistojaan Amerikan lääkäriliiton tutkijoiden käyttöön, turhaan. Hänen vastinettaan Amerikan lääkäriliitolle ei kuunneltu, eikä hänen argumentteihinsa ole vastattu, vaan kyseinen alkuperäinen teilauskirjelmä on levinnyt ympäri maailman lehdistön. Sitä on siteerattu, ja siteerauksia on siteerattu, kunnes asiasta on muodostunut virallinen ”totuus” jota kukaan ei enää epäile.

Tällä lailla tehdään mediamurhia! Atkinsin pelasti hänen dieettinsä ylivoimainen tehokkuus ja siihen perustuva kirjojen suosio. Missään nimessä hän ei halunnut ryhtyä populistiksi, hänet pakotettiin siihen.

Edelleen, Atkins ei ole mikään yksi dieetti, vaan olennaista siinä juuri on henkilökohtainen hienosäätö ja kaikkien mahdollisten terveysongelmien huomioonottaminen.

Atkins dieetin todellinen vaarallisuus piileekin mielestäni juuri siinä, että se on niin pannaan julistettu. Koska 99 % siitä mitä Atkinsin dieetistä julkisuudessa on sanottu on vääristelyä, eivät terveydenhuollon ammattilaiset yleensä edes tiedä mikä tämä dieetti on. Suurin osa heistä ei ole lukenut alkuperäisiä kirjoja, eikä heillä tietenkään ole minkäänlaista dieettiin liittyvää hoitokokemusta. Juuri henkilökohtaisessa hienosäädössä tarvittaisiin asiantuntijan ohjausta, koska ei maallikolla ole aikaa opiskella ravitsemustieteen tohtoriksi vain siksi että tietäisi mitä suuhunsa pistää, mitä ei.

Ihminen joka ryhtyy Atkinsin dieetille tuntee heti joutuvansa kovan ympäristön paineen kohteeksi. Media syytää tuutin täydeltä rasvakammoa ja kevytpropagandaa, ystävät ja tuttavat varoittelevat ja kauhistelevat, eikä oikein lääkäriinkään uskalla mennä kun ei tiedä minkälaista suhtautumista on odotettavissa. Atkins kuitenkin suosittelee lääkäriin menoa voimakkaasti ja antaa ohjeita siitä miten lääkärille tulisi puhua.

Dieetti on aina elimistölle melkoinen ravistelu, oli sen nimi mikä tahansa, ja hyvä olisi jos sitä voisi noudattaa lääkärin valvonnassa. Tämän vuoksi Lihavuustutkijoiden ja muiden alan ammattilaisten velvollisuus olisi ottaa ennakkoluuloton asenne sellaisiin vaihtoehtoihin jotka selvästi ovat saaneet suuren suosion ja tuottavat tuloksia.

Tarvitaan siis yhteistyötä ja avointa keskustelua teilaamisen ja nimeltä mainitsematta annettujen limbopalkintojen sijaan.

Kevytlinjan terveysriskit

Samalla kun Mustajoki leimaa ja teilaa vaaralliseksi muut dieetit, hän vaikenee itse edustamansa linjan vaaroista.

Omassa kirjassaan Mustajoki mm. antaa hyväksyvän lausunnon ns. VLCD-dieetistä (very low calory diet). Se on lääkärien kehittämä pulveridieetti jossa päivittäinen kalorien saanti on laskettu minimiin. Tämä jos mikä, on vaarallinen dieetti. Pertti Pakarinen mm. referoi tutkimuksia, joissa lukuisia potilaita on menehtynyt tähän ”hoitoon” aliravitsemuksen aiheuttamien terveyskomplikaatioiden vuoksi – noudatettuaan dieettiä oikeaoppisesti ja lääkärin valvonnassa. Tästä huolimatta näitä pulverituotteita saa vapaasti ostaa sekä apteekeista että monista ruokakaupoista.

Edellä sanottu oli tietysti ääriesimerkki. Kansanterveyttä ajatellen Mustajoen omassa linjassa on vaarallista ensinnäkin se, että suurimmalle osalle ihmisiä laihtuminen kaloreita laskemalla ei vain onnistu, vaan johtaa jojo-laihduttamiseen jonka seurauksena kilot vain lisääntyvät. Se vähemmistö jolle tämä dieetti sopii, saa toki esim. Mustajoen kirjasta hyvän avun. Teos on omassa lajissaan eräs parhaita, ellei paras.

Toinen vaara on se, että teollisen roskaruuan terveysvaaroja vähätellään.

Sokeri, valkoiset jauhot ja margariini ovat elintarviketeollisuuden kultamunia: niiden tuottaminen on halpaa ja markkinat valtavat koska köyhilläkin on niihin varaa, ja mikä parasta: sokeri ja ydinjauhot aiheuttavat riippuvuutta eivätkä edes ole ”lapsilta kiellettyjä”. Riippumatta siitä mitkä hänen motiivinsa ovat, Mustajoki puhuu suoraan elintarviketeollisuuden pussiin.

Hänen salliva linjansa sallii myös sokerin. Sokerinkulutuksen räjähdysmäinen kasvu on hyvin lyhyenä aikana tapahtunut dramaattinen mullistus ihmiskunnan ravinnossa, eikä sen vaikutuksista aineenvaihduntaan ole mitään varmaa tietoa pitkältä ajalta. Se tieto mikä on, on hälyttävää. Todettakoon, että sokerin terveyshaitoista varoitti myös arvostettu luonnonlääketieteen uranuurtaja ja kasvisvoittoisen, vähärasvaisen luomuruuan puolestapuhuja A. Vogel.

Margariineista Mustajoki esittää varsin kummallisen väitteen, että vaaralliset transrasvat olisi niistä ”kokonaan poistettu”. Millä tavoin ne sieltä on saatu poistettua? Ja milloin tällaiseen poistamiseen on ryhdytty? Ja miksi, kun margariinia on jo vuosikymmenet markkinoitu terveysruokana?

Margariinitiedotuksen nettisivuilla ei puhuta transrasvojen poistamisesta mitään, eikä varsinkaan ”kokonaan” poistamisesta. Sen sijaan sanotaan, että transrasvoja on margariinissa niin vähän ettei siitä ole terveydelle haittaa. Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan suomalaisten transrasvojen saanti oli vuonna 1997 vain 0.8 – 0.9 % energian kokonaismäärästä.

Tohtori Margo Wootan sanoo että hänen edustamansa tutkimuslaitoksen (the Center for Science in the Public Interest) saamien tulosten mukaan ainoa turvallinen määrä transrasvoja ruuassa on nolla. (Mm. New York Times syyskuussa –02) Monet tutkijat ovat tätä mieltä.

Lisäksi määrä saattaa jakautua hyvinkin epätasaisesti. Eniten transrasvoja on valmisruokateollisuuden käyttämissä rasvaseoksissa. Erityisen alttiina ovat siis lapset ja nuoriso. Jos he syövät limujen, mehujen, karkkien, keksien ja sipsien lisäksi vielä sokerimuroja aamiaiseksi ja illalliseksi mikrossa lämmitettyä makaronilaatikkoa, pannulla käristettyjä kalapuikkoja tai uunissa tiristettyä pizzaa, niin tässä kasvatetaan kaikille elintasosairauksille altistettua sukupolvea.

Tutkimukset transrasvojen terveyshaitoista on USA:ssa johtaneet suositukseen, että transrasvat on ilmoitettava elintarvikkeiden tuoteselosteissa erikseen. Nyt ne merkitään yhdessä luonnollisten tyydyttyneiden rasvojen kanssa. Olisi toivottavaa, että tällainen suositus saataisiin Suomeenkin.

Tyydyttyneet eläinrasvat ja keisarin uudet vaatteet

Kansainvälisesti arvostettu rasvatutkija Mary Enig vastustaa vallitsevaa näkemystä tyydyttyneiden eläinrasvojen vaarallisuudesta, jota Mustajokikin edustaa. Enigin mielestään tyydyttyneillä rasvoilla on paljon terveydelle tärkeitä ominaisuuksia. Toisaalta jokainen alan asiantuntija tietää, että myös monityydyttymättömät rasvat voivat aiheuttaa terveysriskejä koska ne ovat alttiina hapettumiselle.

Internetissä on julkaistu Enigin ja Sally Fallonin perusteellinen artikkeli rasvoista, jossa kirjoittajat varoittavat ihmisiä nimenomaan margariinista, kuumentamalla valmistetuista kasviöljyistä sekä valmisruokateollisuuden käyttämistä kasvirasvoista. He suosittelevat niiden sijaan kylmäpuristettua oliiviöljyä sekä pieniä määriä pellavasiemenöljyä omega-3 rasvahappojen saannin turvaamiseksi, samoin kuin päivittäisiä kalanmaksaöljypaukkuja. Heidän mielestään terveelliseen ruokavalioon kuuluvat myös tyydyttyneet eläinrasvat, joiden osuus päivittäisestä rasvamäärästä tulisi olla 50 %. (Todettakoon lisäksi, että Heikkilä suosittelee myös kotimaista kylmäpuristettua rypsiöljyä, jonka olemassaolosta Enig ja Fallon luultavasti eivät ole tietoisia.)

”Ja lopulta”, artikkelin yhteenvedossa sanotaan, ”käyttäkä hyvälaatuista voita niin paljon kuin haluatte ja olkaa onnellisen vakuuttuneita siitä, että se on täysipainoista – itseasiassa välttämätöntä – ruokaa teille ja koko perheellenne.”

Samassa artikkelissa todetaan, että vuosien 1910-1970 aikana perinteisen eläinrasvan osuus amerikkalaisten rasvankulutuksessa laski 83 prosentista 62 prosenttiin, voin kulutus romahti 18 (pounds) henkeä kohti vuodessa neljään. Viimeisen 80 vuoden aikana ruuan kolesterolipitoisuus on noussut vain yhdellä prosentilla. Samalla aikavälillä kasvisrasvan osuus ruokavaliossa on kasvanut kokonaista 400 prosenttia ja sokerin sekä ja teollisesti puhdistettujen ruoka-aineiden (esim. valkoisten jauhojen) osuus 60 prosenttia.

Näitä lukuja verrataan tietoon, että 1920-luvulla sydänkuolemat olivat Yhdysvalloissa ääriharvinaisia, vaikka diagnostisointi osattiin ja ruumiinavauksia tehtiin paljon. Nykyisin sydänkuolemat muodostavat Enigin ja Fallonin mukaan 40 prosenttia kaikista kuolemantapauksista. Näin ollen on järjetöntä syyttää tyydyttyneitä eläinrasvoja sydäntautien aiheuttajiksi. Artikkelissa käydään systemaattisesti läpi rasvatutkimusta ja eri ruokakulttuureita koskevaa tilastotietoa, joka osoittaa ettei eläinperäisten rasvojen, sydäntautien tai syövän välillä ole kyetty osoittamaan selvää yhteyttä, vaan kyseessä todellakin on – keisarin uudet vaatteet.

Mustajoen väitteet tässäkin asiassa ovat siis vain hänen mielipiteitään. Missään nimessä ne eivät edusta objektiivista tieteellistä totuutta, jollaisena hän niitä tarjoilee.

Edelleen Mustajoki sanoo Heikkilää vastaan, että maidossa myös on transrasvoja. Tämä on totta, mutta maidon transrasvat ovat erilaisia kuin margariinin, ne eivät ole vaarallisia vaan päinvastoin terveellisiä. Ainakin monet tutkijat ovat tätä mieltä. Heikkilä mm. kirjoittaa:

Tohtori Mikko Griinari Helsingin yliopiston karjanjalostuslaitokselta tutkii maidosta löydettyjä CLA-rasvahappoja. Kiinnostus CLA:ta kohtaan on maailmanlaajuista ja Pohjoismaissa tutkimus on hyvin pitkällä. (…) Lehmä syö ruohoa, missä on omega-6-ryhmään kuuluvaa liholihappoa. Lehmän pötsi muokkaa sitten linolihapon CLA:ksi, mikä ominaisuuksiltaan poikkeaa huomattavasti omega-6-rasvahapoista muistuttaen vaikutuksiltaan enemmän omega-3:a. CLA esiintyy neljänä muotona, joilla jokaisella on eri vaikutuksia elimistössä. Osa estää hyvin tehokkaasti syöpää, osa lisää aineenvaihduntaa ja vähentää siten vartalorasvan muodostusta ja lisää lihasmassaa. CLA laskee triglyseridien ja kolesterolin pitoisuuksia veressä, vähentää insuliiniresistenssiä ja ruokaperäistä allergiaa sekä vaikuttaa suotuisasti immuunijärjestelmään. Kaiken tuon menettää kun kuorii kermat pois sillä CLA:ta on pääasiallisesti täysmaidossa, kermassa, voissa ja naudanlihassa. (Elämän paras aika)

Joten se maidon transrasvoista. Ja kun Lihavuustutkijat ovat huolissaan siitä, että ihmiset ovat hämmentyneitä, niin syytäkin on. Hämmentyneisyys aiheuttaa kysymyksiä, ja kysymyksiin olisi vastattava rehellisesti. En usko että ihmisten hämmennys poistuu sillä että jotkut etabloituneet asiantuntijat esiintyvät lehdistössä esittämässä omia mielipiteitään ainoana oikeana tieteellisenä totuutena.

On karhunpalvelus kansanterveydelle, kun eläinrasvoja ja -proteiineja pidetään pääsyyllisenä lähes kaikkeen. Tunnettuahan on, että kun tuotteesta tehdään ”kevyt”, siitä poistetaan rasvaa – ja lisätään sokeria. Ei sitten ihme että kinkkuleikkeetkin nykyään maistuvat lähinnä suolassa liotetulta muovilta. Sokeri ei maistu, mutta sitäkin siinä on. Sama tapahtuu myös yksittäisen ihmisen ruokavaliossa: vähemmän lihaa, enemmän hiilihydraattia, joka helposti johtaa makeanhimoon, verensokerihäiriöihin ja riippuvuuskierteeseen.

Nykyään on muotia suositella ”hyviä” hiilihydraatteja, esim. täysjyväviljaa ja –leipää. Mutta ei täysjyväviljankaan hyvyys ole mitenkään kiistatonta. Vilja yleensä ottaen aiheuttaa paljon allergioita, ja on tutkimuksia joiden mukaan moniin autoimuunisairauksiin ja suolistovaivoihin pahin syypää on juuri vilja, myös kokojyväinen. Ns. paleodieettien tutkijat ovat todenneet, että koska maanviljelykseen siirryttiin ihmiskunnan historiassa vasta n. 10.000 vuotta sitten, ei ihmisen elimistö ole ehtinyt geneettisesti sopeutua viljaravintoon. Tämä argumentti on järkevä, eri asia sitten mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä.

Paleodieetit ovat USA:ssa suurta muotia ja niistä käydään vilkasta keskustelua. Myös suomeksi on ilmestynyt Heljä Suuronen-Geibin kirja ”Kivikautta kiloille”, jossa tätä keskustelua esitellään. Syy, miksei tämä kirja ollut päässyt Mustajoen ja Lihavuustutkijoiden mustalle listalle on varmaankin siinä, että se on ilmestynyt vasta viime syksynä, eikä ole vielä löytänyt tietään suuren yleisön suosikkien joukkoon. Epärehellisen keskustelukulttuurin päämenetelmä on kuoliaaksi vaikeneminen niin pitkään kuin se on mahdollista.

Debattia tarvitaan

Itse en ole asiantuntija, enkä väitä että yllä sanottu riittäisi todistamaan, kuka missäkin on oikeassa. Mutta mieluummin uskon asiantuntijoita, jotka puolustavat omia mielipiteitään rehellisesti ja perustelevat väitteensä.

Ennen olin myös hämmentynyt, enää en ole. Olen vihainen. ”Ainoaan oikeaan” kaloriteoriaan uskominen on konkreettisesti ja henkilökohtaisesti estänyt minua laihtumasta viimeiset 15 vuotta. Atkins-dieetti sen sijaan muutti elämäni kolmessa kuukaudessa, ja tiedän nyt että paino-ongelmat minun elämässäni ovat ohi. Sen vuoksi olen lakannut uskomasta satuihin ja etsin tietoviidakosta keisarin uusia vaatteita, eli virallista valhetta. Mielestäni Heikkilän vertaus neuvostoystävyyden – eli suomettumisen – aikaan on varsin osuva. Silloin oli kyseessä kansallinen itsenäisyys ja kova sotilaallinen painostus. Nyt on pelissä kansanterveys.

Varsinaisen tehonsa sekä kaloriteoria että rasvakammo ovat saaneet ”kevyttuotteiden” mainoskampanjoista, joihin elintarviketeollisuus on kuluttanut miljardeja. Mainostoimistot ovat suorittaneet terveysviranomaisten tehtäviä, ja juuri tässä onkin villakoiran ydin.

Elintarviketeollisuus ja lääketeollisuus tulisi velvoittaa sponsoroimaan objektiivista tiedonvälitystä, tutkimusta, keskustelua ja väittelyä. Tarvitaan puolueetonta keskustelufoorumia, joka yhdistää tieteellisyyden ja kansantajuisuuden, ja jossa jokainen asiallinen ja perusteltu mielipide tulee kuulluksi, oli se sitten miten kerettiläiseltä kuulostava tahansa.

Nykyinen tilanne ei ole kenellekään eduksi, ei lopultakaan edes elintarviketeollisuudelle. Kyllä terveellisellekin ruualle löytyisi markkinoita, mutta se edellyttää uudelleenarviota ja yhteenvetoa ravitsemukseen liittyvistä myyteistä ja saatavilla olevasta tiedosta.

—————-
Ilmoitin aikaisemmin näillä sivuilla, että olen pyytänyt dosentti Mustajoelta kommenttia kirjoitukseeni. Hän lähetti hyvin ystävällisen vastauksen viestiini. Toivon mukaan keskustelu jatkuu jossain muodossa lähiaikoina.

LÄHTEET:

Pertti Pakarinen: Tri Pakarisen dieetti, Otava 1983

Antti Heikkilä: Elämän paras aika; Hyvän olon keittokirja, 2003

Heljä Suuronen-Geib: Kivikautta kiloille, 2002

Kaksi uutta tutkimusta Atkins dieetistä:

A Randomized Trial of a Low-Carbohydrate Diet for Obesity
The New England Journal of Medicine, May 22, 2003 Number 21

A Low-Carbohydrate as Compared with a Low-Fat Diet in Severe Obesity
The New England Journal of Medicine, May 22, 2003

Robert C. Atkins: Tri Atkinsin uusin painonpudotusohjelma (2000); Tri Atkinsin kumouksellinen dieetti – pysy nuorena kaiken ikää (2001); Tri Atkinsin uudet dieetit (1980); Tri Atkinsin dieettivallankumous (1977).
www.atkinscenter.com

Michel Montignac: Syön hyvin, siksi laihdun… ja pysyn hoikkana (Uusin painos 2000); Montignacin laihdutusmenetelmä, erityisesti naisille (1995)

Barry Sears: Zone – oikeaa ruokaa oikeaan aikaan (1998); Zone – ikääntymistä vastaan (2000)
Barry Searsin Zonesivut

Pertti Mustajoki – Ulla Leino: Laihdu pysyvästi – hallitse painoasi, Duodecim, 2002

www.suomenlihavuustutkijat.fi

www.margariinitiedotus.fi

Kansanterveyslaitos: The Nutrition in Finland, www.ktl.fi/ravitsemus/nutrition.pdf

Mary Enig ja Sally Fallon: ”The Skinny on Fats”, www.westonaprice.org/know_your_fats/skinny.html

Paleodieetteihin liittyviä linkkejä:
www.paleodiet.com
www.beyondveg.com
www.westonaprice.org