Reposaaren karatekat saivat vieraan Okinawalta

Reposaareen saapui elokuun lopulla harvinainen vieras – sensei Yusuke Onaga Okinawalta, karaten syntymäsaarelta.

Viikonloppuna 20.-21.8. oli Reposaaren koululla järjestetty karateleiri, jonka jälkeen harjoituksia jatkettiin muutamana arki-iltana. Innokkaita osallistujia saapui paitsi Reposaarelta, myös Porista, Vaasasta ja Outokummusta.

Primus motorina on ollut kauan Reposaaressa karatea vetänyt pariskunta, Eila Niemelä ja Kalevi Toivola. Eila ja Kalevi ovat innostuneet kaukomatkailuun, ja karatea on käyty etsimässä niin Japanin pääsaarelta kuin Kiinasta. Mutta rakkain matkailukohde on ollut Okinawa, jossa karate Eilan mukaan on elämäntapa. Siellä on tullut käytyä jo yhdeksän kertaa.

– Ihmiset ovat siellä ystävällisiä ja ruoka on erityisen hyvää, kertoo Eila.

Myös ilmasto on miellyttävän lämmin. Okinawalla on paljon pieniä dojoja (harjoittelusaleja) sekä karatemuseoita.

Matkakertomukset olivat niin innostavia, että Reposaarelta lähti lopulta v. 2016 kymmenen hengen ryhmä Okinawalle sensei Yusuku Onagan oppiin. Reposaarelaiset saivat kunnian päästä sensein omalle salille harjoittelemaan. Tällä matkalla syntyi myös idea kutsua Onaga Reposaareen.

Vieras on Reposaaressa tutustunut moniin luontokohteisiin, ja käynyt karateoppilaiden kanssa saaressa kalastamassa. Onagan mukaan Reposaaressa on tilaa hengittää. Hän onkin ihmetellyt sitä, että on niin vähän asukkaita ja paljon metsää.

Sensein 61 -vuotispäiviäkin juhlittiin Reposaaren ravintolassa.

Onaga opetti Reposaarella perinteistä okinawalaista karatea, johon kuului myös kobudo – eri välineiden kanssa tehtävät harjoitukset. Itse kerroin hänelle, että taustani on baletissa, ja nyt harrastan taijita ja qigongia, jotka ovat pehmeämpiä lajeja kuin karate. Mutta Onaga väitti, että myös karatea voi harrastaa pehmeästi.

Harjoitusten seuraaminen olikin todella mielenkiintoista. Jotain samaa ja jotain uutta löytyy aina eri lajeista. Myös Eila ja Kalevi kertovat olevansa hyvin kiinnostuneita karaten eri tyylisuunnista samoin kuin kiinalaisista kamppailujaleista ja niiden pehmeämmistä versioista. Avoin oppivainen mieli kuvaa hyvin tätä pariskuntaa, joka Reposaarella omalta osaltaan tekee tärkeää nuorisotyötä.

Eilan ja Kalevin vetämät karatekurssit jatkuvat Reposaarella taas syksyllä. 11.9. alkaa vasta-alkajille uusi kurssi ja 14.9. perhekarate. Lisätietoja saat Shotokan karate Reposaaren kunnon Facebook-sivulta: https://www.facebook.com/ReposaarenJKAShotokan/

Heli Santavuori

(Juttu julkaistu alun perin 31.8. Satakunnan kansassa)

Reposaaresta saat lisätietoa vaikkapa täältä: https://www.facebook.com/Reposaari-vaiks-kui-kaukan-ja-iha-outoi-ihmisii-1571774183088269/

ARTIKKELIKUVA: Onaga opettamassa. Vasemmalla tulkki Takako Servo Porista. © Heli Santavuori.

Tässä vielä muutama kuva karateharjoituksista:

© Heli Santavuori

© Heli Santavuori

© Heli Santavuori

© Heli Santavuori

Vastaa