Pihlavan kirjasto vähähiilihydraattinen ruokavalio

Ravitsemustiedon saanti vaatii työtä

| KUVA: Olin Porin Pihlavan kirjastossa v. 2007 kertomassa vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja ravitsemuskiistoista. |

Helsingin Sanomat, 24.6.2003

Mielipidesivuilla esitettiin (HS 15. 6.) ilahduttava ja harvinainen toisinajattelijan mielipide ravitsemuksesta, kun fyysikko Leena-Sisko Johansson kertoi, miten allergiat ovat parantuneet ja perheen terveys kohentunut vähähiilihydraattisen ruokavalion ansiosta.

Samanlainen ruokavalio on auttanut myös minua. Paino-ongelmat ovat ohi, vatsahaava parani ilman lääkitystä samoin kuin kaikki muut vatsannipistykset.

Edes sappikivet eivät ole vaivanneet, vaikka nautin suruttomasti voita ja maukkaita lihapaloja niihin kuuluvan rasvan kanssa.

Ongelmat ovat muualla: maallikolta vaatii kovaa itsetuntoa, tiedonhankintaa ja ajatustyötä kun toinen toistaan arvovaltaisemmat asiantuntijat vakuuttavat lehtien neuvontapalstoilla ilman epäilyksen häivääkään, että se miten syön, on varma tapa saada sydänkohtaus, syöpä, reuma, osteoporoosi, munuaisvika ja sappikivikohtaus.

Lääkäri Antti Heikkilä vertaa rasvasotaa suomettumisen kauteen, ja vertaus on varsin osuva.

Keskustelukulttuuri onkin kriteeri, jolla tietämätön maallikko kykenee hankkimaan tosi tietoa ravitsemuksesta, painonhallinnasta ja – ihmisestä. Sillä asiantuntijakin on ennen kaikkea ihminen. Kyseessä ei ole pelkkä puhdas tiede.

Kyseessä ovat mahtavat taloudelliset edut – erityisesti elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden ja sitä kautta myös median, joka elää niiden mainoksilla. Samaten pelissä on terveysviranomaisten ja asiantuntijoiden omakuva.

Itse olen päättänyt uskoa asiantuntijoita, jotka perustelevat sanottavansa eivätkä vääristele vastaväittäjän mielipiteitä. Tällaisessa vertailussa parhaat pisteet saa pahamaineinen tohtori Atkins. Se, miten hänet 1970-luvun alussa Amerikan lääkäriliitto jyräsi, oli musta luku ravitsemuskeskustelun historiassa.

Tämä alkuperäinen teilauskirjelmä on levinnyt ympäri maailman lehdistön, kunnes vääristelyistä on muodostunut virallinen ”totuus”, jota kukaan ei enää epäile.

Atkinsin puolustuspuhe on julkaistu hänen ensimmäisen, Dieettivallankumous-kirjansa suomenkielisessä laitoksessa vuodelta 1977. Tuskinpa monikaan Atkins-dieetistä virheellisiä tietoja levittävä ravitsemusneuvoja on vaivautunut tutustumaan tähän kirjoitukseen tai yleensäkään alkuperäisiin kirjoihin, koska edelleenkin 99 % siitä mitä Atkins- dieetistä lehtien palstoilla kirjoitetaan on yksinkertaisesti vääristelyä.

Nykyisissä ravitsemussuosituksissa on suurin virhe juuri se, että yhtä ainoata totuutta tuputetaan kaikille.

Esimerkiksi Sydänliiton ja Diabetesliiton nettisivuilla neuvotaan yhtä ainutta ”oikeata” painonhallintaa (vähäkalorista ja vähärasvaista) ja kaikki vaihtoehtoiset tavat tyrmätään yhteisnimikkeellä ”dieetit”.

Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen nettisivuilla puolestaan todetaan, että 400.000 kroonisesti sairasta ihmistä joko paranisi tai ainakin saisi huomattavan helpotuksen oireisiinsa, jos vain onnistuisi saavuttamaan normaalipainon. Näin ollen ei ole pelkästään epärehellistä vaan suorastaan rikollista markkinoida yhtä ainoata oikeata tapaa laihduttaa, kun kerran selvästi on nähtävissä että kaikilla se ei toimi.

Viranomaisten ja terveysvalistusta jakavien kansalaisjärjestöjen velvollisuus olisi tiedottaa yleisöä vaihtoehdoista. Asiantuntijoiden ristiriitaiset mielipiteet tulisi esitellä yleisölle kaikessa ristiriitaisuudessaan.

Tosi demokratiassa myös toisinajattelijoilla olisi oltava puheenvuoro. Ihmisillä on oltava oikeus arvioida ja valita itse. Meidän terveydestämme ja elinvuosistamme on kyse.

Heli Santavuori
freelance-toimittaja, graafinen suunnittelija, Helsinki

Vastaa