Ancel Keys

Rasvahypoteesin tieteellisyydestä

| KUVA: Ancel Keys Time-lehden kannessa, tammikuussa 1961. |
 

Kun ravitsemustutkijat vetoavat tieteeseen, he piiloutuvat sekavan möykun alle. On monta syytä, miksi tieteellisyys juuri ravitsemusta käsiteltäessä on varsin vaikea ja monimutkainen asia. Tieteellistä olisi myöntää tämä jo lähtökohtaisesti.

Ravitsemustutkimus on monitieteistä. Siihen vaikuttavat yhteiskuntatieteet, historiatieteet, esihistoriantutkimus. Ne vaikuttavat etenkin siihen, miten tutkimushypoteesi asetetaan.

Ancel Keys esitti kysymyksen: mistä johtuu se että yhtäkkiä sydäntaudit ovat kasvaneet niin kovasti 50-luvun länsimaissa? Hän alkoi tutkia eläinrasvojen suhdetta noihin sydäntauteihin. Se oli hänen tutkimushypoteesinsa.

Kysymyksessä näytti olevan järkeä. Jotain oli tapahtunut todella.

Mutta miksi juuri eläinrasvat?

Elintason nousu toisen maailmansodan jälkeen on ollut historiassa täysin ainutlaatuista. Sellaista ei historiallisena aikana koskaan olla koettu ennen. Ja totta on, että nyt myös tavalliset ihmiset saivat syödäkseen enemmän lihaa kuin mikään aikaisempi sukupolvi.

Ja nyt siis heräsi kysymys: kun nämä ihmiset saavat sydäntauteja, niin varmastikin se johtuu siitä että he syövät liikaa lihaa ja eläinrasvaa. Nämä köyhät.

Tässä kuitenkin on tuijotettu puuta ja unohdettu metsä:

Ensinnäkin unohdetaan, että tämä pieni aika, jolloin sydäntaudit ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet, on ollut mitättömän pieni jakso siinä noin 2,5 miljoonan vuoden janassa, jonka aikana ihmissuvun biologinen evoluutio on tapahtunut. Ihminen erkaantui eläinmaailmasta alkaessaan hyödyntää haaskoja. Tästä ovat merkkinä ensimmäiset kivityökalut. Ja kun sille tielle oli lähdetty, ei paluuta enää ollut: mm. aivojen kasvu ja aivojen tarvitsema energia vaati liharavintoa ja eläinrasvaa, eli energiaa tiivistetyssä muodossa. Tämän lisäksi nautittiin kaikkia hedelmiä, juuria, yrttejä mitä savanniolosuhteissa vain oli mahdollista keräilemällä saada. Ja kun haaskojen hyödyntämisestä siirryttiin metsästämään, lihan osuus ravinnossa varmasti kasvoi entisestään.

Toiseksi unohdetaan, että maanviljelykseen siirtyminen (noin 10 000 vuotta sitten) johti melko pian myös luokkasorron aikaan. Yhteiskunta oli jakautunut hyväosaisiin ja alistettuun massaan. Jota ruokittiin viljalla. Yläluokka sen sijaan useimmissa kulttuureissa sai kyllikseen syödä lihaa ja eläinrasvaa. Mikäli Keyesin tutkimushypoteesi pitäisi paikkansa, olisivat eliitin jäsenet joukkomitassa kuolleet sydäntauteihin. Näin ei kuitenkaan ollut.

Kolmanneksi unohdetaan, että ylivoimaisesti suurin ja jyrkin muutos ravitsemuksessa, joka osuu yhteen sydäntautiepidemian kanssa, liittyi Coca-colan, sokerin, puhdistettujen vehnäjauhojen ja yleensä roskaruoan syöksynomaiseen maailmanvalloitukseen. Nämä olivat aivan uusia tulokkaita, joita myöskään yläluokka ei ollut menneinä aikoina ollut nauttinut. Esimerkiksi sokeri ilmaantui herrasväen ruokapöytiin vasta 1700-luvulla. Se oli kuitenkin hyvin harvinaista eikä sillä parhaissakaan pöydissä mässätty niin kuin nykyisillä kahvikekkereillä.

Olen valmis uskomaan, että Ancel Keys tutki tieteellisen omatuntonsa kautta ravitsemusta. Mutta olen vakuuttunut myös siitä, että hänen tutkimushypoteesinsa oli virheellinen.

Miksi? Heyesin puolustukseksi on todettava, että esihistorian tutkimus on mullistunut aivan viime vuosikymmeninä. 1950-luvulla oli helppo olla huomioimatta tuota 2,5 miljoonan vuoden aikajanaa. Enää niin ei ole.

Luulen myös, että asiaan on vaikuttanut puritanismi. Siitä lähtien kun ihminen on viljennyt maata, on lihansyöntiä paheksuttu, eri kulttuureissa eri tavoin. Köyhillä ei ole varaa syödä lihaa, siispä paheksumme lihansyöntiä mm. uskonnollisista syistä jotta köyhät pysyisivät tyytyväisinä kehnoon ravintoonsa. Tämä perinne jatkuu hyvin vahvana, vaikkakin kenties piilotietoisena, eri kulttuurien tajunnassa.

Kuinka paljon sitten pitävät paikkansa syytökset tutkimustulosten vilpillisestä sovittamisesta alkuperäiseen hypoteesiin? Karppauspiireissä on taitettu peistä tästä asiasta. Jussi Riekki puolustaa blogissaan Keysiä näitä syytöksiä vastaan.

Tuohon väittelyyn en ota kantaa muuten kuin aivan yleisimmällä tasolla: kovin inhimillistä sellainen vilppi olisi, valitettavasti. Tuomittavaa silti myös, onhan kyse miljoonien ihmisten terveydestä ja hengestä.

Kuka pystyy laskemaan miten tuhoisaa kansanterveydelle niin länsimaissa kuin kehittyvissä maissa eläinrasvahypoteesi on ollut? Jos ei muuten, niin ainakin sen vuoksi, että se on peittänyt alleen ymmärryksen todellisesta vaarasta, jota voitaneen tässä kutsua yleisnimityksellä roskaruoka.

Vastaa