Pihlajasaaressa kesällä 2017

Parasta ja pahinta ihmisessä – ja historiassa

Tänään tuli ystävien avustuksella toimittamani kirja postissa: "Vain ihmisellä on historia" - Matti Puolakan ajatuksia ihmisestä, historiasta, yhteiskunnasta ja filosofiasta.

Se sisältää yli 400 sivua lyhyitä otteita Puolakan tekstiarkistosta 1900-luvun lopulta hänen kuolemaansa 26.11.2018 asti. Tämä on varmasti rakkain työtehtävä mikä minulla koskaan on ollut - no, ellei oteta lukuun lukemattomia, päivittäisiä keskusteluja Matin ja ystäväpiirimme kanssa usean vuoden ajan. Sekin oli - todella - työtä.

Juhlan kunniaksi tässä joitakin otteita kirjasta.

Ihminen, simpanssi ja kateus

1. Dialektiikan, ainakin uuden dialektiikan mukaan sen, mikä ihmisessä on rujointa, kauheinta, vääristyneintä, epäihmismäisintä, täytyy olla kiinteässä yhteydessä siihen, mikä ihmisessä on ihmismäisintä, parasta, olennaisinta.

2. Rujointa ihmisessä on pyrkimys lähipiirissä esittää parempaa kuin on, eli pyrkimys päästä katselemaan lähituttavia nenänvartta pitkin alaspäin – ainakin salaa omassa mielessään. Toimia niin, että voisit läheisimmät ihmisensä alistaa henkisesti, psykologisesti. Niin että voisit tehdä heidät suhteessa sinuun epäitsenäisiksi, henkilöiksi, jotka ovat epätietoisia itsestään ja saavat virheellistä kuvaa itsestään.

3. Tuo heijastaa sitä, mikä ihmisissä on parasta eli halu tulla yksilönä tunnustetuksi, huomatuksi, arvostetuksi, hyväksytyksi.

s. 76


Pelkän kateuden vuoksi ihminen voi tuhota oman elämänsä, itsellensä kalleimpien ja tärkeimpien ihmisten elämän. Ei simpanssi kykene tällaiseen! Eihän tuollaisessa ole biologisestikaan katsottuna minkäänlaista mieltä. Simpanssi ei kykene mielettömyyteen. Simpanssi ei kykene ainakaan rationaalisesti perusteltuun mielettömyyteen.

Toisaalta simpanssi ei myöskään kykene toimimaan pitkäjänteisesti jonkun kaikkia simpanssilauman jäseniä koskevan yhteisen käyttäytymissäännön – ”aatteen” – puolesta. Tuolla tavalla simpanssi on ”huonompi” kuin ihminen.

s. 78


Ihminen on yhteiskunnallinen olento. Sen vuoksi ihmisellä on arvoja, jotka eivät liity välittömään henkilökohtaiseen, aineelliseen, fyysiseen tai sosiaaliseen menestymiseen. Ihmisellä on sisäinen hengenelämä. Ihminen voi toimia “kuvitteellisista syistä”. Ihminen voi keksiä olemattomia ja mahdottomia, ja sokaistua omien luulottelujensa vuoksi.

Samaten ihminen voi haluta huomiota, tunnustusta, kunniaa sen itseisarvon vuoksi. Ihmisyksilö haluaa huomiota yksilönä, hyvää tai pahaa, reaalista tai kuvitteellista.

Inhimillinen paha alkaa siis siitä, että ihminen arvioi itseään ja muita subjektiivisesti, mielivaltaisesti, itsekritiikittömästi. Hän uskoo kuvitelmiin, joita hänen älynsä on kehitellyt. Aluksi pyrkimyksenä on kiillottaa ja kirkastaa omaakuvaa ja väheksyä, mustata muita. Ja tämä vain siksi, että turhamaisuus tyydyttyisi.

Itsensä sivistäminen, jalostaminen, kultivoiminen ja alistuminen yhteiskunnan ehtoihin estää ihmistä toimimasta sokeasti ja kanssaihmisiä kohtaan pahasti.

s. 79


Eläinyksilöillä ei ole oikeusälyä. Ei simpanssi ymmärrä sellaista, että sen laumassa olisi puolueettomia, kaikkien käyttäytymistä objektiivisesti valvovia instituutioita. Simpanssi ei voi ottaa kasvoilleen ”virkamiehen ilmettä”.

Inhimillisen etiikan ydin on tuomarin etiikassa. Vaikka inhoisit jotakin raakoja rikoksia tehnyttä syytettyä, sinun täytyy silti nousta omien subjektiivisten tunteidesi yläpuolelle ja ottaa objektiivisesti huomioon mahdolliset lieventävät asianhaarat tuomiota määrätessäsi.

Tämä liittyy käsittääkseni ”tunteiden teoriaan” (sellaiseen psykologian ja filosofian osa-alueeseen) seuraavasti: ylevöityessä traagisen tunne ylittää muut tunteet. Jotta voisit tehdä tuomarina objektiivisen päätöksen, niin kiellä itseltäsi kaikki muut tunteet paitsi ylevöitymisen tunne. Katharsis!

Simpanssin tunne-elämä muistuttaa monella lailla ihmisen tunne-elämää, ja vaikuttaa aivan samalta. Mutta kykyä katharsikseen simpanssilla ei ole. Jokaisella yhteiskunnassa kasvaneella Homo sapiens -lajin jäsenellä on periaatteessa kyky asettua tuomarin asemaan, alkaa vaalia itsessään tuomarin etiikkaa.

s. 94

Fasismi ja punainen fasismi

Ihmisluonto, eli Homo sapiensin yksilö- ja ryhmäkäyttäytymistä säätelevä geenipooli mahdollistaa useita eri järjestäytymistapoja. Ihmisyhteisöt (heimot, sivilisaatiot, valtiot tms.) voivat ottaa toimintaohjeekseen aivan vastakkaisia perustavoitteita ja sääntöjä. Toisaalta voidaan järjestäytyä totaalisen tuhon ja itsetuhon pohjalle, niin kuin Hitlerin Saksa. Toisaalta voidaan järjestäytyä oikeudenmukaisuuden perustalle. Ja välimuotoja löytyy hyvin monia ja hyvin erilaisia.

Samahan pätee ihmisyksilöön. Yksittäinen ihminen voi käyttäytyä niin biologisessa kuin sosiaalisessa (yhteisöllisessä / yhteiskunnallisessa) mielessä mitä erilaisimmilla (myös täysin vastakkaisilla) tavoilla. Jos tarkkailee kahden eri ihmisen käyttäytymistä, ei aina voisi uskoa, että kyseessä on sama laji!

s. 57


Kirjassa ”Kallis toveri Stalin” työläisvaimo kirjoittaa Karjalasta ystävälleen Moskovaan 30-luvulla:

”Ihmetyttää kun katselet näitä pidätyksiä. Ketkä suomalaisista on tällä hetkellä vapaana? Pääosin juoppoja ja suunsoittajia. Sellaiset ihmiset, jotka elintavoiltaan ja omien puheittensa perusteella ovat neuvostovastaisia aineksia.

Keitä pidätetään? Ihmisiä jotka ovat aina tehneet työnsä hyvin, palkittuja stahanovilaisia, aktiivisesti yhteiskunnalliseen elämään osallistuvia, puolueen linjan puolesta loppuun saakka taistelevia, puutteista ja epäkohdista signalisoineita, tuholaistoiminnan paljastaneita.” [1]

Tuo kuvastaa sitä, miten syntyi punainen fasismi. Yleensä ei käsitetä, että se tapahtui myös ja usein ennen kaikkea perustasolla.

Se on alkanut siitä, että todellisten kommunistien, hyvien ja uhrautuvasti toimineiden ihmisten kesken syntyy täysin sekava ristiriita. Yhtä ei miellytä toisen nenä, tai toisin päin. Ja siihen sitten löydetään teoreettisia perusteluja. Yksi ihminen arvostelee toista jossain puoluekokouksessa, eikä tämä kestäkään arvostelua, vaan suuttuu. Siperiaan, sanoo toinen – tai toinen, jos ehtii ensin.

Tuollainen korruptoi kaiken. Lopulta ovat vallassa täydet kriminaalit ja muut onnenonkijat. Siinä sitä sitten ollaan. Kunnon ihmiset ovat Siperiassa.

Maon kulttuurivallankumouksessa oli paljon viisautta alun perin. Tarkoitus oli, että alhaaltapäin arvostellaan puoluetta ja valtaapitäviä ja puolueen sisäiset linjaristiriidat tuodaan tavallisen kansan käsiteltäväksi. Tuo poikkesi muista sosialismin malleista, jotka kaikki perustuivat monoliittiseen yksipuoluevaltaan.

Moraalifilosofia ja ihmiskäsitys olivat kuitenkin väärät. Myös luokka-analyysi oli puutteellinen. Tuota olen eritellyt systemaattisesti jo kirjassani vuonna 1982.[2] Mutta siinäkään ei ole kateuden ja vallanhimon käsitettä.

Ja kauheuksiin se johti, Kiinassa olennaisesti aivan samoin kuin 30-luvun Neuvostoliitossa.

s. 57


Vain ihmisellä on historia -kirja ja toimittaja Heli Santavuori

Tässä se nyt sitten on. Jahka Korona-aika hellittää, yritetään saada kaikki kirjaprojektiin osallistuneet kuvaan. KUVA: © UUsi historia ry

Indus-kulttuurin merkitys ihmiskunnalle

Jos ette koko loppuelämänne aikana tekisi mitään muuta kuin kirjoittaisitte siitä, mikä oli tie historialliseen aikaan, ja erityisesti esihistorian rauhanomaisista asukastaajamista, tekisitte paljon hyvää ihmiskunnalle.

Indus-kulttuuri on ihmiskunnan tähänastisen historian kaunein luku. Totta kai Venäjän kirjallisuudessa oli kauniimpaa, renessanssissa kauniimpaa, Antiikin Kreikassa kauniimpaa. Mutta tärkeintä on, että on ollut monimutkaisia yhteiskuntia, joiden päätehtävä ei ollut sotiminen, ryöstö ja riisto. Mistään ihmiskunta ei voi niin oppia kuin Indus-kulttuurista.

Poliittinen testamentti

Jokaisen maan elinkelpoisuus, elinvoima, henkinen vireys ja uudistumiskyky riippuu siitä millä tavalla ja missä määrin tuon maan sisällä keskustellaan kyseisen maan lähihistoriasta. – Tuo on poliittisen testamenttini eettinen ydin.


Lisää näistä aihepiireistä Uusi historia -sivustolla:

Esihistorian rauhanomaiset sivilisaatiot
Totuuskäsite ja yleisinhimillinen moraali
Katharsiksen käsitteestä Aristoteleella ja Matti Puolakalla

Viitteet

[1] Lebedeva, Natalia, Kimmo Rentola ja Tauno Saarela (toim.) 2002: Kallis toveri Stalin!, Edita, 375.

(2] Puolakka, Matti 1982: Mikä ihminen on? Marxismin kriisi, maailmanhistorian suurin käänne ja uuden maailmankatsomuksen välttämättömyys, Vaihtoehtoliike Itu.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.