Paras muisto balettitunnilta

Eräs kokemus on jäänyt mieleeni balettitunnilta. Tämä on toisaalta todellakin ”eräs kokemus” mutta se on samalla pitkäaikaisten treenien ja opettelun ja yritysten summa.

Se kerran vain natsasi niin.

No, oli siis plié, kaikkein ensimmäisin ja yksinkertaisin liike (ks. kuva). Se on liike jolla aloitetaan kaikki balettitunnit ja joka on kaiken perusta. Sitä tehdään satatuhatta kertaa.

Mutta tämä kerta oli erilainen.

Minä vaan tunsin, että tämä menee nyt täydellisesti. Se menee siis täysin sulavasti ilman mitään töyssyjä. Tämä, miten nyt menen alaspäin polviani taivuttaen, menee täydellisen tasaisesti.

Ja minä olen kaunis, koska olen minä. Ja minun ryhtini on täydellinen. Ja mikään minussa ei ole väärää.

Olen kokonaan omassa itsessäni. Olen hallittu, olen tasapainoinen ja olen samalla kertaa sekä valmis hyppäämään minne tahansa, ja täysin rento. Jokainen paikka minussa minkä pitää olla rento, on sitä. Jokainen paikka minussa, minkä pitää työskennellä, se työskentelee, mutta luonnollisesti.

Olen täydellinen.

Ja koska olen, en ole siitä ylpeä, vaan olen sen olon sisällä. En edes nauti, vaan vain olen.

Joku meditatiivinen olo ensimmäisen perusliikkeen kohdalla.

Olen lukenut erään balettomaanin kirjoituksia (New Yorkissa) ja hän mm. näin kirjoitti: ”Tosi ballerinan tuntee siitä että kaikkein vaativimman liikkeen keskellä hän on luonnollinen, rento.”

Harrastelijalle on suuri onni, jos aivan vähiten teknistä taitoa vaativan liikkeen suorituksessa voi saada saman olon. Minulle se merkitsi enemmän kuin sata piruettia tai muuta taitosuoritusta tai mitään näyttävää.

En koskaan unohda tuota pientä hetkeä.

Operettiteatterissa vuonna 1968, valssiasussa.

Vastaa