Malja Mikon muistolle!

Mieguelmikko – Mikko Hömppi on kuollut. Hän eli vuodet 1967-2020.

Seurustelin Mikon kanssa vuosina noin 2005-2009. Suhde oli välillä myrskyisä (eli paitsi kaunis, myös ruma), kuten erokin, mutta sen jälkeen olimme ystävät.

Minua liikuttaa Mikon elämäntarina, josta palasina sain kuulla sekä häneltä että hänen sisaruksiltaan. Se mitä Mikko kertoi, opin kyllä lukemaan rivien välistä ja olemaan uskomatta kaikkea. Hänellä oli liian hyvä mielikuvitus, liian kova pätemisen tarve ja liian vähäinen tottumus erottaa totuus valheesta.

Mikon biisit youtubessa myös soittolistana.

Annan kaiken anteeksi, koska hän oli persoona. Omaperäinen, kekseliäs – ja jos käyttäisi pahoin väärinkäytettyä muotisanaa, niin ”luova”. Hän osasi olla manipuloiva, mutta ei ollut laskelmallinen siinä. Hän oli eksynyt sielu.

Ystäväni Matti – siis Ystävä isolla Y:llä – sanoi Mikosta ja minusta, että minua ihastuttaa ja tarvitsen Mikon ”alkuvoimaa”. Matti löysi aina hyvin kuvaavia sanoja, en tiedä mistä hän ne aina pyydysti. Matti sanoi myös Mikosta, että vaikka mitä pahojansa Mikko onkin tehnyt, miten väärin elääkin, niin hänellä on kyky nauraa itselleen. Matti arvosti tuota kykyä ihmisissä erittäin korkealle. Kenties korkeimmalle.

Mikko kertoi, että kun hän oli pieni lapsi, hän leikki yksin. Hän ei tarvinnut ketään pitämään seuraa, vaan hän keksi itse leikkejä. Jotenkin näen silmissäni Mikon leikkimässä jossain olohuoneen lattialla itsekseen ja osaan ihan kuvitella hänen ilmeensä ja liikkeensä. Tuo kuva Mikosta on mielestäni aivan olennainen.

Mikko kertoi minulle, että häntä oli pyydetty jonnekin bileisiin, mutta hän oli niin kännissä ettei pysynyt jaloillaan, niin porukka oli kuskannut hänet sinne kottikärryillä – he halusivat hänet mukaan, koska hän on niin hauskaa seuraa. Piti paikkansa tai ei, niin tiedän että tuo oli Totta. Osaan kuvitella tilanteen täsmälleen. Varmaan osaatte muutkin, jotka olette Mikon tunteneet.

Kuvia täällä: Kuvia Mikosta

Olimme kerran kirjastossa ja siellä oli Mikon sisko Sirkka. Olimme jotenkin Sirkan kanssa siellä kirjahyllyjen välissä ja hän kertoi heidän kotioloista, millaista heillä oli lapsena, ja minulta pääsi itku. Kesti aikansa ennen kuin saatoin tulla pois sieltä kirjahyllyjen uumenista, koska olin niin järkyttynyt.

Tuosta ei enempää, mutta niin se vain on. Minua kiinnostaa Mikko kokonaisena, kaikkinensa, ja tiedän sen, että se Mikko ei vain löytänyt paikkaansa täällä, ja että lähtökohdat eivät olleet hääppöiset. Niihin nähden hän todellakin kehittyi omintakeiseksi persoonaksi.

Mikko tunsi minua kohtaan alemmuuskompleksia, luulisin, mikä oli tavallaan aivan hassunkurista. Olin häntä 17 vuotta vanhempikin. Mutta minulla oli jotain… elämän tarkoitus ehkä. Mikko käsitti minut sikäli väärin, että en minä ollut mikään ”menestynyt”. Mutta minulla oli ystäväpiiri Helsingissä, jossa oli todellista toivoa. No, tuota alemmuuskompleksia hän kompensoi pitämällä valtaa suhteessamme. Tein väärin, kun alistuin siihen.

Matti sanoi, että kun meidän projektilla olisi rahaa, palkkaisimme Mikon minulle autonkuljettajaksi. Siinä oli tietysti tiettyjä vaatimuksia, kuten halu muuttaa elämäntapoja, kehittää itseään, opiskella edes jollain tavalla. No, olla ihmisiksi.

”Autonkuljettajaksi” oli ironinen vitsi, mutta myös ihan todeksi tarkoitettu.

Matti näki, että Mikko oli minulle tärkeä. Nyt ei Mattiakaan ole. Eikä Mörriä. Eikä sitten Mikkoakaan.

Mikko antoi minulle jotain kallisarvoista, jota en ehkä tässä halua julkisesti edes kertoa. Tarvitsin häntä todella. Turha hänen oli luulla ettei hän olisi merkinnyt, kelvannut, ollut tärkeä.

Vaikka tiesin että joku päivä näin kävisi, minulle tuli tunne, että maailmaan jäi tyhjä paikka.
Tietysti se ajan oloon täyttyy. ”Kun haudat nurmettuvat kukkii maa kuin ennen”, kirjoitti Elvi Sinervo. Elämä jatkuu, mutta ei niin, että unohdettaisiin.

Nuo biisit olisin voinut aikaisemminkin laittaa Youtubeen. Miksi en laittanut, niin syy on se, että Mikko ei enää jaksanut, välittänyt. Silloin kun olimme yhdessä, yritin kaikin tavoin auttaa häntä musiikkinsa kanssa. Nuo biisitkin (kahta lukuunottamatta) äänitettiin Tommin kotistudiossa ehdotuksestani. Kiitos Tommille! Ja kiitos minulle – ei niitä muuten olisi.

Mutta nyt, kun Mikon elämä on tullut kokonaiseksi, on syytä laittaa ne kuunneltavaksi. Pihlavassa niistä tykätään tosi paljon.

Toivoisin, että joskus joku bändi haluaisi tehdä niistä tai joistakin niistä julkaistavat versiot. Siksi merkitsin sinne copyrightin – nämä ovat Mikon biisejä, eivät kenenkään muun. Muistakaa tekin se, jos niitä levitätte – ja toivottavasti levitätte.

Viimeinen kuva meistä seurustelevana parina. Lintutornissa Meri-Porissa 2009.

25.9.2020 Heli

Parhaat biisit

… omasta mielestäni… Tuon lisäksi joka mielestäni on paras (Vuorten takaa).

NO, siellä ne ovat nyt kaikki Youtubessa soittolistana.

Tässä vielä yksi aika rakas muisto:

1 comment

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.