Silmästä silmään

Orleansvillen aikana meitä koulutettavia alettiin vähitellen lähettää operaatiollekin. Kerron nyt siitä, kun ensimmäisen kerran jouduin fellaghan kanssa silmästä silmään. (Fellagha = ”kotinsa jättänyt”, eli Algerian vapautusarmeijan FLN:n sissi).

Lähdimme operaatiolle Orleansvillestä etelään. Se oli metsän peittämää vuoristoseutua, eli djefeliä. Siinä lähellä oli neljä pientä Marabouta, arabien rukoustemppeliä, neljällä kukkulalla. Se oli vanha kokoontumispaikka. He pitävät jotain omia vuorisaarnojaan siellä, varsinkin Ramadanin aikaan. Jumalan hylkäämää seutua se on.

Jännitti tietysti, että muistaako tosipaikan tullen mitä on opetettu. Vanhojen jermujen läsnäolo rauhoitti. Mut kyllä siinä oli perhosia mahassa koko ajan. Vaikka kuinka yritti olla niin helvetin kovanaama olevinaan.

Ympärillä rätisi siellä sun täällä. Motteja oli alettu saada aikaiseksi. Fellaghoita oli piiritetty. He liikkuivat myöskin pikkuryhmissä nämä vastapelurit. Näkyväisyys oli heikko, kun aluskasvillisuutta riitti. Edessäni vilahti, ja käsitin ettei ollutkaan meikäläisten vehkeitä päällä. Hän oli varmaan myös havainnut minut. Vedin maihin siihen asemaan, ja tämä myöskin etsi näkösuojaa itselleen. Sittenhän kaikki tapahtui ikään kuin nauhalta.

Poistuin heti siitä asemasta niin kuin oli opetettu monta helvetin kertaa. Äänettömästi ja maastoa hyväksi käyttäen. Ensin takaviistoon alas. Etäisyys oli ehkä 30 metriä. Tein U-muotoisen mutkan ja pääsin asemiin kiviröykkiöiden ja puiden taakse. Hän ei ollut huomannut, etten ollutkaan enää siinä kohtaa mihin hän oli minut paikallistanut.

Hän lähti tulemaan, koko ajan suuntaa hiukan muuttaen, mutta kohteena se paikka missä olin ollut. Minulla oli koko ajan hänet siinä tähtäimessä.

Minulla oli niin saatanan piukka olo. Pälyilin myöskin hänen taakseen, että tuleeko sieltä lisää, ja samalla, että missähän minun kaverit on nyt. Kyllä ne lähellä oli, sen tiesin.

Hän katseli maastoa, käänsi päätään hitaasti sinne suuntaan missä olin ja huomasi minut. Kivääri tähtäsi vielä siihen vanhaan paikkaan.

Ainoa mitä siinä sekunnin osissa ehdin näkemään, niin hänellä oli aivan kivettyneet kasvot. Se jäi mieleen. Mitäänsanomattomat… niin kuin patsaalla. Täysin ilmeettömät ja jännittyneet. Sen havainnon ehti tekemään. Sitten vedin liipasimesta.

Sitten hermot laukesi, ja sen voin taata että oksetti. Olin yllättynyt – sekä iloisesti että ikävästi. Siinä oli niin monta tunnetta yhtä aikaa. Sellainenkin, että onko tämä todella näin saatanan helppoa? Kun jännitys laukesi. Jopa ne perhoset rauhottui mahalaukussa.

Pälyilin ympärilleni, että onko lisää tulossa. Etenin siitä ohi ja totesin vaan että hän on poistunut täältä ajasta ikuisuuteen. Sen minä vain vilkaisin ja otin häneltä aseen ja patruunavyön mukaan. Hän jäi siihen. Minun piti vaan ilmoittaa tapahtuneesta. Kaatuneet haettiin myöhemmin ja otettiin tunnistettavaksi.

Nuori kaveri. Nuori fellagha. Olisko ollut minusta hivenen vanhempi. 18-vuotias ehkä.