Pohjanmaata

Pohjavedet, kolesteroli ja kansanvalistus

| Elintavat eivät selitä alueellisia eroja sydäntautikuolleisuudessa. Kuva HS, Lapuan lakeuksia |

Helsingin Sanomat kertoi taannoin (15.1.2004) suomalaistutkimuksesta, jossa pohjaveden pehmeydellä todettiin olevan yhteys sydänkohtauksiin. Maa jaettiin kymmenen neliökilometrin ruutuihin, joihin sijoitettiin tiedot pohjaveden kovuudesta, sen sisältämästä kalsiumista, magnesiumista, fluorista, raudasta, kuparista, sinkistä, nitraatista ja alumiinista ja verrattiin näitä tietoihin 35-74-vuotiaiden miesten ensimmäisistä sydänkohtauksista.

Vain veden pehmeydellä todettiin yhteys. Mitä kovempaa pohjavesi, sen vähemmän sydänkohtauksia. Hesari toteaa:

Vuosikymmenet on tiedetty, että sydäntautiin kuollaan Itä-Suomessa useammin kuin lännessä. Vuosikymmenten kampanjat elintapojen, tupakoinnin ja verenpaineen merkityksestä eivät ole poistaneet eroa.

Myös Hesarin haastattelema geologian tutkimuskeskuksen suunnittelija Anne Kousa toteaa, että sydäntaudin klassiset riskitekijät eivät selitä alueellisia eroja.

Tästä vuosikausien kampanjoinnista on tullut kuuluisaksi Pohjois-Karjala -projekti, joka yhä elää suuren yleisön mielikuvissa valtaisana menestyksenä, vaikka tutkijat aivan hyvin tietävät että näin ei ole. Sydänkuolleisuus laski samaan aikaan koko maassa, eikä alueellisten erojen syitä todellisuudessa ole osattu selittää.

Samat suositukset, joilla Pohjois-Karjalan asukkaiden elämäntaparemonttia ohjattiin, ovat voimassa yhä edelleen: vähemmän rasvaa, ennenkaikkea vähemmän tyydyttynyttä rasvaa. Tätä näkemystä ei haluta tarkistaa, tai paremminkin, erehdyksiä ei haluta myöntää, ja sen vuoksi kritiikki esim. Pohjois-Karjala -projektia kohtaan ei ole saanut sellaista julkisuushuomiota kuin se ansaitsisi. Päinvastoin: esim. Uffe Ravnskovin kirja kolesterolimyytistä poltettiin Suomen TV:ssä juhlavin menoin. Tämä kirja on ainoa, jossa on systemaattisesti käyty läpi erityisesti 1900-luvun jälkipuolella tehtyä kolesterolitutkimusta. Siinä on varsin vakuuttavin perustein osoitettu että tutkimustulokset eivät tue virallisia suosituksia, ja että eräissä tapauksissa niitä on suorastaan vääristelty. Kirjassa osoitettiin myös Pohjois-Karjala -projektin väitetty menestys myytiksi. Ravnskovin mukaan kolesterolimyytti onkin ”1900-luvun suurin tieteellinen huijaus”.

Viime vuosikymmeninä ravitsemustutkimus on edistynyt valtavasti, ja uudet löydöt asettavat kyseenalaiseksi viralliset dogmit. Käsitys tyydyttyneiden rasvojen vaarallisuudesta on peräisin 1950-luvulla suoritetuista tutkimuksista, jotka ainakin Ravnskovin mukaan olivat kyseenalaisia jo alunperin. Mutta vaikka tuosta oltaisiin eri mieltä, niin uusien löytöjen valossa nuo tutkimustulokset tulisi joka tapauksessa kyseenalaistaa. Yksin uusi transrasvoista saatu tieto edellyttäisi tuota. 50-, 60- ja vielä 70-luvullakin käsitteeseen ”tyydyttynyt rasva” luettiin eläinrasvojen lisäksi myös teollisesti, keinotekoisesti valmistettu kasvisrasva, joka sisälsi vaarallista transrasvaa. Lisäksi juuri siihen aikaan, kun sydänkuolleisuus laski koko maassa, margariinin valmistusmenetelmät kehittyivät niin etteivät Suomessa myytävät margariinit enää juurikaan sisällä transrasvoja.

Asiantuntijat ovat nykyään yksimielisiä transrasvojen terveyshaitoista. Mutta syystä tai toisesta niistä ei haluta puhua. Esim. Kotilääkäri-lehdessä (6-7/2003) on Soili Soisalon juttu rasvoista tyyliin ”kaikki mitä tavallisen ihmisen tarvitsee tietää rasvoista”, joka alkaa sanoin: ”Perustieto rasvoista ei ole muuttunut”. Siinä ei transrasvoja mainita sanallakaan. Mutta internetin aikakaudella tällainen hyssyttely ei oikein onnistu. Niinpä transrasvojen vaarallisuus tunnustetaan jo siellä täällä, mutta samaan hengenvetoon sekoitetaan ne maidon luonnollisiin transrasvoihin, joita useat tutkijat pitävät niin hyvinä että niistä valmistetaan terveyskapseleitakin.

Ihminen joka ei tavallista tarkemmin seuraa terveysuutisia, ei tiedä esim. sitä, että transrasvoja on edelleen juuri niissä ruuissa joita lapsille syötetään, esim. kasvisrasvajäätelössä, chipseissä, ranskanperunoissa, mikropopkorneissa, kekseissä, kalapuikoissa ja -hampurilaisissa jne. (Ranskassa ei ranskanperunoissa ole transrasvoja, koska ne paistetaan naudanrasvassa. Mutta McDonalds joutui suuren terveyshälyn saattelemana siirtymään kasvirasvoihin – eli ojasta allikkoon.)

50-luvun tutkimusten jälkeen on myös opittu erottamaan ns. ”hyvä” ja ”huono” kolesteroli ja tiedetään että niiden välinen suhde on tärkeä, kenties tärkeämpikin kuin kokonaiskolesteroli. Samoin veren rasva-arvot saattaa olla tärkeämpi sydäntautien ennustaja kuin kolesteroli. On runsaasti tutkimustietoa ja varsin laaja yksimielisyys omega-3 rasvahappojen ja kalarasvojen merkityksestä. Näitä seikkoja ei otettu 50-luvulta peräisin olevissa tutkimuksissa lainkaan huomioon.

Samoin näissä tutkimuksissa ei ole huomioitu hiilihydraattien määrää ja laatua ruokavaliossa. Uudet tutkimustulokset vahvistavat ja tarkentavat sitä mikä on tiedetty jo 1800-luvun lopulta lähtien: puhdistettu sokeri ja muut nopeat hiilihydraatit heiluttavat verensokeria ja niiden runsaalla käytöllä on yhteys aikuisiän diabeteksen puhkeamiseen. Se taas on tunnustettu sydäntautien riskitekijä. Tiedetään että insuliinihormoni (joka säätelee verensokeria) vaikuttaa myös moniin muihin sairauksiin ja horjuttaa kehon immuunipuolustusta.

Nykyisin ravitsemusvalistajat jo kertovat yleisölle että rasva on ihmiselle välttämätön ravintoaine ja täysin rasvaton ruokavalio on vaarallinen. Mutta tämäkään sanoma ei ole mennyt mainosmiehille jakeluun, sillä edelleen rummutetaan sanomaa ”vähärasvainen=terveellinen”. Juuri ne ihmiset, jotka eniten tarvitsisivat tietoa, eli jotka eivät seuraa terveysuutisia, saavat ”valistuksensa” mainoksista. Sellainen tieto, että luonnolliset eläinrasvat eivät itsessään vaaranna terveyttä, mutta kylläkin, ehkä, yhdessä liian ja vääränlaisen hiilihydraatin kanssa, olisi monelle hyvin vapauttava. Ravitsemusvalistus mielletään vieläkin niin, että mitä askeettisempaa, sen parempaa, ja kaikki hyvä on kiellettyä. Siksi sitä ei haluta kuunnella. Samaten rasvojen demonisointi hämärtää tietoisuutta sokerin ja puhdistettujen hiilihydraattien, erityisesti valkoisten vehnäjauhojen terveyshaitoista.

Virallisessa valistuksessa on toki paljon hyvää. Vihannesten ja kasvisten merkitys tiedetään hyvin. Erityisen myönteistä on se, että Maailman terveysjärjestö (WHO) antoi suosituksen sokerin rajoittamisesta ruokavaliossa, elintarviketeollisuuden sitkeästä vastustuksesta huolimatta. Kokojyväviljaa suositellaan puhdistettujen sijaan jne. Suunta on oikea, mutta mielestäni aivan riittämätön. Ja pahinta on se, ettei esitellä vaihtoehtoja vaan ”tieteellisenä” esitetään yhden katsantokannan näkemys siitä huolimatta että aivan yhtä tieteellisiä mielipiteitä esiintyy myös kerettiläisten leirissä.

Pohjois-Karjala -projekti ja kolesterolitutkimukset rummutettiin aikanaan suureen ääneen yleisön tietoisuuteen, elintarvikemainonnan saattelemana. Jos tutkimustulokset nyt uudelleenarvioitaisiin perusteellisesti ja julkaistaisiin yhtä suuren rummutuksen kanssa, niin kansanvalistus olisi oikealla tolalla. Näin ei tehdä. Uutta tietoa hivutetaan vanhan sanoman sekaan ja toistellaan ettei perusnäkemys ole muuttunut. Samalla tulee hälyttäviä uutisia lihavuuden ja diabeteksen yleistymisestä. On terveellä järjellä ennustettavissa jo tältä pohjalta, että myös sydäntaudit tulevat kääntymään uuteen nousuun. Myös lasten, nuorison ja nuorten aikuisten roskaruokulttuuri enteilee samaa.

Kuka siis ottaa vastuun?