Kanta-askel vai päkiäaskel – miten nyt oikein pitäisi kävellä?

Ilta-Sanomissa esiteltiin Youtube-video, jossa keskiajan tutkija Roland Warzecha esittelee varhaisemman keskiajan ihmisten tapaa kävellä. Kävely oli päkiä edellä kävelyä, väittää hän, mikä johtuisi jalkineista. Ne olivat nahkasukkia, joissa ei ollut sen kummempaa pohjaa eikä korkoa.

Warzecha nostaa esiin tärkeän kysymyksen – kävelyssä on paljon pohtimista! Mutta hän ei kerro onko hän keskustellut asiasta kenenkään liikunnan, tanssin, anatomian tai antropologian tutkijan kanssa, tai verrannut havaintojaan vaikkapa alkuperäiskansojen kävelytyyleihin.

Lisäksi se, miten hän itse esittää kanta-askelta ja toisaalta päkiä-ensin kävelyä on kömpelöä, tökeröä ja harhaanjohtavaa. Olisi ehkä pitänyt hakea paikalle joku qingongmestari tai balettiopettaja näyttämään mallia.

Seuraavassa kriittisiä kommentteja tähän mielenkiintoiseen videoon:

Mikä on ihmisen luonnollinen tapa kävellä?

Warzecha väittää, että päkiä-edellä on ”ihmisen luonnollinen tapa kävellä”, ja että siitä olisi luovuttu nykyaikaisten jalkineiden vuoksi.

En menisi kovin varmasti sanomaan mikä on ”luonnollista”, mikä ei. Esim. James Webber Arizonan yliopistosta on tutkinut ihmisen (ja ihmisen kaksijalkaisten edeltäjien) tapaa kävellä ja selittää, miksi juuri kantakävely on ihmiselle ominaista, mutta ei esim. koirille ja kissoille, joiden kantapää ei ole laskeutunut niin kuin ihmisellä ja jotka sen vuoksi itse asiassa sipsuttelevat varpaillaan.

Kuvassa näkyy ihmisen jalan ”virtuaalinen jatke”, jonka kanta-askel mahdollistaa.

Webberin mukaan tehokas kävely edellyttää mahdollisimman pitkiä sääriä. Kantapään laskeutuminen maan tasalle näytti lyhentävän ihmisen säärtä, mutta näin ei olekaan, sillä kun jalkapohja rullaa maassa kantapäästä varpaaseen, sääri muodostaa ylösalaisin käännetyn heilurin, jonka päätepiste ulottuu maan alle ja muodostaa sääreen ylimääräistä, ”virtuaalista” pituutta.

KUVA: Wikimedia Commons

Kanta-askel ei tarkoita töksähtävää tömistelyä. Se ei tapahdu niin, että kanta isketään maahan lujaa piikkisuoralla jalalla, kuten Warzecha videolla väittää – ja näyttää.

Se on nimenomaan rullaavaa kävelyä, jossa painon ollessa toisella jalalla paino siirtyy läpi koko jalkapohjan, kantapäästä varpaisiin, ja antaa näin vauhtia seuraavalle askelelle. – Mikä myös hieroo jalkapohjaa samalla. Se on luonnollinen tapa kävellä silloin kun maaperä on tasainen.

Oheinen kuva on hyvä esimerkki siitä miten kanta-askel auttaa rullaamaan eteenpäin. Jos sen sijaan laitat (suhteellisen suorin jaloin) päkiän edelle, huomaat että jalka jää siihen ja tarvitaan ylimääräinen ponnistus seuraavan askelen ottamista varten.

Jalkahoitajien kävelymallit

Kirjassa Terveet jalat (Riitta Saarikoski, Minna Stolt ja Irmeli Liukkonen) puolestaan sanotaan, että kantakävely on tyypillistä kenkiä käyttäville kulttuureille ja että paljasjalkakulttuureissa kävellään ”jalkapohja alustalla tai päkiäkävelyä”. Tämä on jonkin verran ristiriidassa James Webberin teorian kanssa. Yo. artikkelissa tosin esitetään vain yksi jalanjälki 3,5 miljoonan vuoden takaa todisteena siitä että juuri kanta-askel on ihmisen luonnollinen tapa liikkua, eikä siinä ole referoitu tutkimuksia luonnonkansojen askeltamisesta.

Terveet jalat -kirjan mukaan tutkimuksissa on todettu, että paljain jaloin käveleminen ja juokseminen kuormittavat vähiten lonkkaa. Pehmeät korot, pohjat tai pohjalliset eivät itsessään vähennä kuormitusta, mutta tasainen vauhti ja kevyt kantaisku kylläkin.

Jalkapohja alustalla -kävely tai päkiäkävely

… mahdollistaa jalkaterän leviämisen ja jalkapohjan laajan tukipinnan alustaa vasten. Jalkapohjan ihotuntoelimet aktivoituvat tällöin tehokkaasti. Ihotunnon kehittyessä kävelyalustojen aistiminen helpottuu, ja alaraajan ja jalkaterien asentojen sekä liikkeiden aistiminen ja korjaaminen on mahdollista. Paljain jaloin liikkuvilla ei juurikaan esiinny esimerkiksi nilkan nyrjähtelyjä.

Bagua, hiipivä askel ja baletti

Jokainen käsittää, että hiipiessä kävellään eri tavalla. Vaikkapa siis silloin kun alkuihmiset ovat metsällä ja vaanivat saalista. Samaten vaikeassa maastossa muutenkin. Käynti on hiljaista ja jalkapohjalla tunnustellaan maastoa ennen kuin sille astutaan.

Näin tehdään esim. varhaisimmassa kiinalaisessa taistelulajissa nimeltä Bagua. Jalkapohja ottaa maahan kokonaisena ja rentona – tarkalleen ottaen, ei päkiä edellä vaan koko jalkapohja. Polvet ovat aina hieman koukussa ja koko kävelyn ajan pysytään samalla tasolla, ei siis hypitä ylös-alas. Mitä nopeampi ja pidempi askel, sen syvemmällä alhaalla mennään. – Toki Baguassa käytetään myös kanta-askelta.

Seuraavalla videolla näkyy että Baguassa askeltaminen on tarkkaa puuhaa. Alussa on paljon selitystä, askelen näyttäminen alkaa suunnilleen kohdassa 2 min 10 sek. (Todellisten mestareiden taidonnäytteitä löytyy paljon youtubesta, mikäli aihe kiinnostaa.)

Hyvin luultavaa on, että bagua-askel on saanut alkunsa juuri ihmissuvun syntyhistorian alkuhämäristä. Tarpeesta hiipiä, tunnustella maastoa – ja, tarpeesta olla milloin tahansa valmis kääntymään, hyppäämään tai potkaisemaan. Se kuitenkin edellyttää että polvet ovat koukussa. Jos samaa tekee kokonaan suorin polvin (kuten Warzecha videollaan tekee), ei tasapaino pysy, eikä sellaisessa kävelyssä ole mitään ”luonnollista”.

Baletissa ei käytetä kanta-askelta. Tanssijan koko sääri on varpaita myöten ojennettu, minkä vuoksi jalka ottaa maahan varpaat edellä. Olennaista tässäkin on rullaus: varpaat, päkiä, keskijalka, kantapää, jota useimmiten seuraa plié, eli polven koukistus. Mikäli kävellään suorin polvin, se tapahtuu useimmiten puolivarpailla.

Plié, polvien koukistus on myös tanssitekniikassa aivan olennainen asia, jotta nopeat suunnan- ja painonvaihdot, korkeat hypyt (ja alastulot!) tai varpaille nousu olisi mahdollista. Sellaista kävelyä mitä Warzecha videollaan esittelee, en oikeastaan muista nähneeni missään liikuntatraditiossa.

Onko videolla kuvattu tapa kävellä edullista jalkojen lihaksistolle?

Warzecha kertoo että hänen pohjelihaksensa ovat kasvaneet tähän tapaan kävellessä. Varmaankin, mutta epäilen kuinka hyväksi se on ollut. Jos päkiä-edellä kävelyyn ei liity plié, eli polvien koukistaminen, se ei edistä alaraajojen lihastasapainoa. Tapahtuu itse asiassa sama vahinko kuin korkokengillä kävellessä: akillesjänteet ja pohjelihakset eivät veny. Paksut pohkeet ei ole mikään tavoiteltava asia. Sen sijaan jalkojen ja säärien lihastasapaino on aivan olennaista joustavalle ja rennolle kävelylle, itse asiassa koko ryhdille.

Onko videolla kuvattu tapa kävellä edullista ryhdille?

Videolla väitetään, että päkiä edellä kävellessä ei voi kulkea huonoryhtisenä. Ei pidä paikkaansa! Etukeno ei onnistu, se on totta, mutta on toinenkin ryhtivirhe, jossa lantio työntyy eteen, painopiste taakse ja yläselkä köyristyy eteenpäin tällaisen hökötyksen varassa.

Eikä sekään pidä paikkaansa, että kanta-askel olisi syynä nykyihmisten huonoon ryhtiin. Mielestäni syypäitä ovat tuoli, auto, televisio ja tietokone – ”nörttiniska” uusimpana riesana. Toki jalkineilla ja asfalttiteillä on oma vaikutuksensa. Mutta kanta-askelella itsellään ei.

Hovitanssit

Ludvig XIV esiintyi innokkaasti baleteissa.

Myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa sipsuttelu päkiä edellä oli muotia Euroopan hoveissa. Sitä tekivät niin miehet kuin naiset, lopulta myös korkokengissä. Ja korot nousivat aina vain korkeammiksi! – Tästä kehittyi baletti. Romantiikan kaudella korkokengät vaihtuivat (naisilla) varvastossuihin. Maalauksissa näkee poses – asentoja, joissa on tunnusomaisesti jalkojen aukikierto, ojennetut nilkat ja sirot, pyöreät käsivarret sekä tietenkin ylväs ryhti.

Näin Ilta-Sanomat:

”Suomalaislähtöisen tietokirjailijan ja keskiaikatutkijan Hannele Klemettilä-McHalen mukaan vanhanaikainen askellustapa liittyi käytännön seikkojen lisäksi myös ylempien luokkien ja oppineiden tapaan kiinnittää huomiota kehon eleiden ja liikkeiden kontrolliin.

(…) Yläluokan lapset opetettiin luonnollisesti varhaiselta iältä asti kävelemään ja elehtimään kauniisti, Klemettilä-McHale kertoo.”

Kansantanssit

Mutta miten tavallinen rahvas liikkui? Siitä voisi saada jotain osviittaa tutkimalla kansantansseja. Monissa – kenties useimmissakin – käytetään kantapäätä aika lailla. Ajatellaan vaikka Flamencoa tai irlantilaista tanssia, entä sitten polkkaa, ripaskaa, ja mitä vielä. Vaikka nykyisin näissä lajeissa on käytössä korkokenkiä ja saappaita, ovat ne kuitenkin peräisin ajalta jolloin tömisteltiin maata nahkasukissa tai paljain jaloin.

Tarkempi tutkimus uskoakseni osoittaisi, että käytettiin sekä ojennettua että koukistettua nilkkaa, niin kanta-askelta kuin päkiä edellä -sipsuttelua. Ihan sen vuoksi, että kaikkeen siihen ihmisen anatomia antaa mahdollisuuden, ja kaikella sillä voidaan ilmaista inhimillisiä tuntoja.

Asiasta voisi myös vakuuttua katselemalla afrikkalaisia tansseja, esim. vaikka nykyaikaan säilyneiden metsästäjä-keräilijäheimojen esittämänä. Maata tömistellään estoitta, niin kantapäillä kuin koko jaloilla.

Miten siis pitäisi kävellä?

Ilmeisesti paljain jaloin kävely niin paljon kuin mahdollista ja mieluiten luonnossa olisi kaikin tavoin hyvää tekevää. Mutta koska enimmäkseen kuitenkin joudumme kävelemään kengät jalassa tasaisella alustalla, niin tässä vielä mainio, lyhyt video jossa neuvotaan rento, luonnollinen ja hyvä tapa kävellä. Siihen voisi vain lisätä, että jalkojen (kuten tietysti koko kehon) lihastasapainosta huolehtiminen on tärkeää.

Videolla neuvotaan neljä asiaa:

1. Jalat parallellissa, ts. suoraan eteenpäin, ei aukikiertoa.
2. Painopiste aavistuksen verran edessä, ei takakenoa.
3. Jalkapohjan rullaus: Ei siis kantapään iskemistä maahan, vaan koko jalan rullaus joka alkaa kantapäästä ja käy läpi jalkapohjan varpaisiin asti.
4. Kädet heiluvat rennosti mukana, niitä ei sovi pitää jäykästi paikallaan.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.