Jalkaväkikoulutus – ote

Afrikan puolella Sidi bel Abbèsissa oli CP kolmonen, eli vastaanottoyksikkö. Siellä otettiin isommat höyryt pois Janatuisilta. Me oltiin missfostereita, äpäriä, ei-toivottuja, paska-ainesta – kaikkea muuta muttei legioonalaisia. Simputusta riitti.

Sitten porukka jaettiin eri koulutuskeskuksiin, ja minut määrättiin Mascaraan.

Mascarassa minut huudettiin kuudenteen komppaniaan. Siellä koulutusjermut odotti, ja olihan ne synkän näköisiä kavereita. Huippuun trimmattuja. Me oltiin valkoisia kuin lakanat heidän rinnallaan. Ahavoituneita jermuja, kädet puuskassa ja pää kallellaan… Sitten alkoi tulla kuin konekiväärin piipusta, matrikyyli matrikyylin perään. Yhdellä kädellä he osottivat aina sormella, että tuonne, ja tuonne… – Cent quatre trois cent vingt quatre! Ja vähän jokainen sai potkun takamuksille. Vaikka toinen painaa tukka suorana vaikkei sitä tukkaakaan paljon jäljellä ollut.

Koulutuskeskuksessa alkoi asehuolto- ja ampumaharjoitukset, sekä kuntojumppa, joka huipentui kolmen päivän kestävyysmarssiin.

Kaksi ja puoli vuorokautta yhtä rytkyä, maasto oli etukäteen valittu tietenkin mahdollisimman vaikeaksi, tarkoitan vaihtelevaksi.

Ylös melkein seinämää, kauheassa kulmassa ja kaveri painaa edellä. Sitten alkaa kypäränkokoisia kiviä vieriä alas. Kun muutama pulteri lähtee liikkeelle, sen jälkeen lähtee isompi, sellaisia pienempiä maanvyörymiä. Kyllä siellä joku loukkaantui aina välillä. Alaspäin oli sitten matalalentoa, ei se enää juoksua ollut. Jollei ollut turvallansa, oli perseellänsä. Taukoja ei pahemmin annettu.

Sitten kävi ilmavoimat moikkaamassa. Heittivät napalmia rotkoon. Ei niin että meillä olisi turpa kärvähtänyt, mutta tarpeeksi että oli todellisuuden tuntua.

Puolessa välissä marssia huudettiin komppania avoneliöön. Upseerit seisoivat puoliympyrässä meidän edessä; komppanian päällikkö otti oman kenttäpullonsa vyöstä irti ja käänsi sen ylösalaisin. Hiekkaan kaikki, sinne vaan! Niin kuin imupaperille olisi kaatanut nestettä. Ja me perässä.

– Pullot esiin ottakaa. NYT! Korkit auki, NYT! Kaatakaa, NYT! Pullot takaisin, NYT!

Tähän asti oli mennyt melko mukavasti, mutta nyt mentiinkin ilman nestettä. Ei tippaakaan. Se mitä kusirakossa on taikka silmistä tulee, siinä kaikki.

Sitten sama hässäkkä. Kieli turposi, se oli kuin aamiaismakkara. Suupielet halkesi, huulet repeili, kaikki kuivui. Ei ollut mitään millä pyyhkäistä. Ja tietysti oli hiki, iho hiertyi verilihalle. Jalat oli jo aikaa sitten olleet rikki vähän joka ukolla. Minäkin raukka olin mennyt pesemään jalkani yhdellä tauolla ennen tuota pullontyhjennystä. Vaihdoin uudet sukat jalkaan, pesin ja puuteroin. Sitä ei olisi sopinut tehdä. Tuli kauheat ilmarakkulat ja ne puhkesi kaikki. Hikisillä sukilla jalat olisi kestäneet paremmin, uudet oli liian karkeat. Mutta ei siinä auttanut valittaa, koska tästä oli varoitettu.

Marssin jälkeen tuntui varmaan samalta kuin olisi kylmiltään temmattu juoksemaan maratonia. Jos joskus on ollut ventti, niin silloin. Sitten piti vielä rähjätä: maastossa oli asehuolto ja pesua. Ei pesty yksin turpaa vaan pestiin vaatteet myöskin. Revuetä ei tarkastuksia riitti.

Meille päntättiin päähän, että silloin kun tuntuu ettei jaksa enää hetkeäkään, niin löytyy vielä tuplasti lisää. Se pitää muuten paikkansa. Kun ihminen luulee, että raja on saavutettu, niin ei se olekaan. Ja kun kouluttajat käyvät saman kusetuksen läpi, niin ei siinä voi muuta kuin seurata lippua. Näin on.

Koulutus oli perusteellista ja monipuolista, ja koulutusaikana sattui myös kaikenlaista hauskaa. Koulutusajan kovuutta kuvaa kuitenkin se, että suuri osa karkausyrityksistä sattui juuri silloin.

Jalkaväkikoulutuksen jälkeen miehet sijoitettiin eri aselajien erikoiskoulutukseen. Jaska lähti Orleansvillen autokomppaniaan. Tästä kaikesta lisää kirjassa.

KUVA: Pyykinpesu oli osa legioonalaisen arkipäivää, niin kasarmilla kuin maastossakin.