Eppu-kissa

Eppu meditoi & levitoi

Mä oon Eppu, mä oon mä oon!
Mä oon Eppu, mä oon mä oon!
Toi äskenen oli runoutta, mut se siitä. Nyt seuraa proosa.

Mua on nimitelty juntiks täs viime aikoina. Joten otetaan tää juttu ny ihan alusta pitäen.

Siis mä oon Eppu, mun syrran nimi on Veera. Me ollaan kissoja: katt, katten, katter, katterna. Meidän luona bunkkaa sit viel kaks ihmistä, J & H.

Sit H oli kissavahtina jonku Hippuvikkelän luona, joka väittää olevansa Russian blue, vaikkei ees faijasta oo tietoo. Me funtsittiin tätä Veeran kanssa ja tultiin siihen tulokseen, et pahimmanlaista rotuerottelua. Sitäpaitsi mä oon Kingi.

Me laadittiin tämmönen pamfletti, se alko tosi vauhdikkaasti, et ”Haave kummittelee Juoropessa, kissa vie.” Aristokraattisuuden puolustus, niinku. Et loppuis röyhtäily. Sulavuus & linjakkuus kunniaan. Plus se tärkein juttu, et kissa on tietty syntyjänsä jalosukunen rotuun, ruokavalioon ja Hussen pankkisaldoon katsomatta; lisättiin vielä kansatieteellinen näkökohta, et katti on katti vaikka voissa paistas. Sekä kielitieteellinen huomio, et kissa on aina siniverinen, oli se sitte maskuliini, feminiini taikka neutri.

Vakuudeks me otettiin pieni skaba olympialaishengessä, jonka mä voitin. Mä hyppäsin keittiön korkeimman kaapin päälle, ja kattelin sieltä ku kansa hurras. J & H sano ettei tohon pystyis edes Matti Nykänen. Sit mä hyppäsin alas ja purin Veeraa hännästä niinku samas jalos kilpailuhengess, ja Veera raapas mua korvaan. Me siirryttiin vapaapainista pujotteluun ja syöksyttiin olohuoneen kaikkien kukkien välist makkariin. Senki mä voitin. Mä en pudottanut ku yhden ruukun, Veeralta meni kolme.

ejav2

Sit me siirryttiin sohvan alle venaan ku J imuroi ja H pisteli kukkasia uusiin ruukkuihin. Kohta oli sohva siivottu pahemmista multakokkareista, joten mä kelpuutin sen erinomaiseks paikaks päiväunien ottamista varten. Multa meni vähä aikaa siinä kaapiessa, tais mennä vähän sohvanpäällystäki, mut lopulta J & H älys tuoda mulle viltin, joten mä aloin kehrää.

No, mä mietiskelin siinä ja hoin mun mantraa tommoset parikytä minsaa (mä en sano, mikä mun mantra on, mut kuiteski se on että ”Eppu on Kingi”). Se kolahti nappiin. Kohta mä tunsin et mä sulaudun kaiken olevaisen alkuytimeen. Mu solar plexuksesta virtas alkuvoimaa tassuja ja hännänpäätä pitkin maailmankaikkeuteen, ja muhun taas virtas alkuvoimaa J & H:n lukulampusta.

Mä tunsin miten mun sielu alko irrota ruumiista. Kohta mä kiikuin tos telkkarinpuoleisess katonnurkas ja tsiikasin sieltä mun maallista majaa. Melko sopusuhtanen, mä totesin ja ihailin sitä siinä vähä aikaa, mut sit mua vietiin. Loppujen lopuks ku ajattelee, niin eihän mulla oo ku yhdeksän elämää, enkä mä edes muista monesko täs on menoss. Paras ottaa tilanteesta vaari ettei ukkoudu.

Joten mä vedin veivin kohti Afrikkaa, jos näkis vaik leijonia tai edes puuman. Siinä sai hokee melko kovaa sitä mantraa. Kuulu niin hirvee meteli et tuntu ku koko Afrikka meditois. Ja jokainen niistä väitti olevansa kingi.

Mut mä klaarasin sen sivistyksen tuomalla ylivoimasuudella. Mä rupesin hokeen et Sokrateski oli ihmisistä viisain vain siks et se ties et ei se ny niin välkky oo loppujen lopuks. Se oli melko hyvä idis siitä päätellen, ett se lennätti mut jonneki tonne Pluton korkeudelle ulkoavaruuteen. Siellä mä sit vielä sanon: ”Eppu on Kingi”. Mahtava fiilis!

Siitä mä muistinki taas olympiahengen.

– Ei tähän pystyis ees Matti Nykänen! Eppu is best! Mä huusin niin et linnunrata kaiku ja Otavalla alko häntä hermostuneesti vipattaa.

Se oli vikatikki. Kuulu kohlahdus ja mä aloin putoo ku Keke Rosberg potenssiin tuhat, semmosta vauhtia, et vasta tos kuun kohalla mä sain vähä jarrutettua.

Sit mä kuulin tutun äänen. Tierätte varmaan, se kun säilykepurkkii avataan. Sit mä jo näinki, et H oli ottanut kaapista lohipurkin ja Veera nauku sen jalois. Mulle tuli vesi kielelle vaikkei mun sielussa tietääkseni kieltä ole. Saavutus sekin, mut oli miten oli, niin mä tipahdin ennätysvauhtii ilmakehään, koukkasin sit tosta Bro Centrumin kautta takas sohvalle.

hippu2

Mun sielu ja ruumis lätkähti yhteen että kolina kuulu. Vähän tyylittömästi, täytyy tunnustaa. Niin et ku mä käppäilin keittiöön, mä taisin olla vähä pökerryksissä.

J & H:ta nauratti, ne katto mua hellän huvittuneesti. Kuiteski mua ei niin vaa jymäytetä Mun pokka ei koskaan petä eikä arvokkuus kärsi. Joten mä aloin kaikes rauhas pistellä lohta poskeen, ja ajattelin et vähä teki raukat loppujen lopuks tiedätte.

Mä raivasin ikkunalaudalle mestan kukkien väliin ja tsekkasin tilanteen: naapurin Mikaeli, kaks harakkaa ja lumisade, mä totesin.

H tuli siihen ja rapsutti mua niskasta. Mua otti melkosesti kaaliin, ettei se sen vertaa tajunnu mun sieluntilaa. Tämmöset tyylivirheet joskus käy mun sydän-nimisen elimen päälle harvinaisen raskaasti. Tarttee sanoo Veeralle, et laitettais aiheesta pari viisasta virkettä meitin pamflettiin. Niinku ”sota hillittyä barbariaa vastaan” tai jotain.

No, mä dallasin mun parhaalla JD- eli James Dean-kävelytyylillä pikkuhuoneeseen et sais rauhassa toipua mun tripistä. Juttu on kato näin: ku just on ymmärtäny kaiken olevaisen perimmäisen alkuytimen tai sillee, niin ei sitä jaksa kaiken maailman höpinöitä kuunnella.

Mut mua rupes ramaseen, joten mä funtsasin uudemman kerran. Semmosii latuja suunnilleen, et mennäkö vai eikö mennä, niinku yks toinen vähä pienempi Kingi aikoinaan. Mä kuiteski menin.

H & J:n väliin bunkkaan siis. Mä pistin mun kuonon H:n käsivarrelle ja otin vaihteeksi pienet torkut.

Kato päivis, ei kukaan oo täydellinen, ei edes Kingi!

Sanastoa

husse – (kotieläimen) isäntä
Russian blue – kissarotu (”Venäjän sininen”)

Vastaa