Ravitsemus

Globalisoituva sokeri ja siitä keskustelu

Globalisoituva sokeri ja siitä keskustelu

Sunnuntain Hesari (11.1.04) kiinnitti näyttävästi huomiota lihavuusepidemiaan yhteiskunnallisena ja globaalina ongelmana. Muuten hyvä juttu päättyi ikävään lopputölväisyyn.

Artikkelissa haastateltu dosentti Pertti Mustajoki toteaa:

Eivät asiantuntijat ole erimielisiä. Amatöörit ovat erimielisiä. Ravinto- ja ruokavalioharrastelijat kinastelevat keskenään siitä, lihottavatko uuniperunat ja laihduttaako lihan syöminen.

Ammattilaisten viesti on sama kuin ennenkin”, toteaa Hesari. ”Vähemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa.

Yo. lausunnossa Mustajoki leimaa ”kinasteleviksi ravinto- ja ruokavalioharrastelijoiksi” erittäin suuren ja arvovaltaisen joukon ravitsemustieteilijöitä, lääkäreitä, monitieteellisiä tutkimusryhmiä ja muita alan ammattilaisia ympäri maailmaa, jotka ovat asettaneet kyseenlaiseksi yleiset ravintosuositukset, erityisesti ns. kaloriteorian. Mustajoki puolestaan on perustanut koko uransa painonhallinnan asiantuntijana juuri kaloriteoriaan.

Lausunto on myös kunnianloukkaus esim. suomalaista lääkäri Antti Heikkilää kohtaan, joka on julkisuudessa esiintynyt vähähiilihydraattisen, sokerittoman ruokavalion puolesta ja hoitanut sillä hyvin tuloksin omia potilaitaan.

Kirurgi, lääkintäupseeri ja tutkimusjohtaja T.L. Cleave teki tärkeän havainnon: kun länsimainen ruokavalio levittäytyy johonkin kulttuuriin, kuluu yleensä noin 20 vuotta, minkä jälkeen kyseisessä kulttuurissa ennen lähes tuntemattomat länsimaiset ns. elintasosairaudet alkavat levitä epidemian lailla – erityisesti diabetes ja sydäntaudit. Hän julkaisi v. 1974 aiheesta kirjan ”The Saccharine desease”, tarkoittaen teollisesti puhdistettujen hiilihydraattien aiheuttamia terveysongelmia.

Tätä ”Cleaven sääntöä” ovat muistaneet esim. tri Atkins kirjoissaan, samoin tohtori Hayn kasvispitoista ruokavaliota popularisoineet kirjoittajat. Sääntö on pätenyt poikkeuksetta. Muutos on yleensä niin dramaattinen että se ei ole selitettävissä liikunnan puutteella.

Globalisoituvassa maailmassa Cleaven sääntö toteutuu ennennäkemättömissä mittasuhteissa, mistä Hesarin jutussa esitetyt luvutkin todistavat. Jos Suomen terveydenhuollon resurssit uhkaavat loppua esim. diabeteksen leviämisen vuoksi, niin paljon pahempi on tilanne kolmannen maailman maissa. Siellä terveydenhuolto ei ole valmistautunut elämäntapasairauksien räjähdysmäiseen yleistymiseen. Samanaikaisesti joudutaan edelleen kamppailemaan aliravitsemuksen ja nälkäongelmien kanssa.

Teollisesti puhdistettu sokeri ja muut hiilihydraatit (esim. venhäjauhot, valkoinen riisi, pasta jne.) ovat suurin ja dramaattisin yksittäinen mullistus mitä ravitsemuksen historiassa on koskaan tapahtunut. Sokerin kulutus on viimeisen sadan vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti, eikä ihmisen elimistö ole rakennettu käsittelemään sitä. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä että teollisesti puhdistettu sokeri aiheuttaa riippuvuutta, ja on siis paitsi myrkky, myös huume.

Sokeria on myös tärkkelys, ja esim. McDonaldsin myydyin tuote on ranskalaiset perunat, joiden paistamiseen käytetään teollista kasvisrasvaseosta. Se sisältää terveydelle haitallisia transrasvoja. Yhdistelmä on (hitaasti) tappava, kun tämä ateria yleensä vielä huuhdotaan alas sokepitoisten virvoitusjuomien kanssa. Näin ollen Mustajoen käyttämä termi cocakolonisaatio on aivan paikallaan.

”Perunakeskustelua” tämä ei ole. Kyse on siitä, halutaanko sokerin ja muiden puhdistettujen hiilihydraattien terveyshaitat tiedostaa kaikessa laajuudessaan ja vakavuudessaan, ja halutaanko menneet virheet tunnustaa – esim. yksipuolinen kaloriteoriaan tukeutuminen ja rasvasta varoittelu.

Suotavaa olisi, että Hesari seuraavalla kerralla haastattelisi myös eri mieltä olevaa alan asiantuntijaa, eikä vain sellaista asiantuntijaa, jonka mielestä eri mieltä olevat asiantuntijat ovat harrastelijoita.

10 miljoonaa amerikkalaista noudattaa  vähähiilihydraattista ruokavaliota

10 miljoonaa amerikkalaista noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota

| Parsakaali on ”Atkinsin indeksin” ykkönen: eniten vitamiineja ja muuta hyödyllistä suhteessa hiilihydraatteihin. |

New York Times kirjoittaa 4.1.04 ilmiöstä, joka on Suomessakin tuttu: joulupyhien jälkeen alkaa laihduttamisen kulta-aika.

Tänä vuonna kuitenkin yhä useampi valitsee low carb -vaihtoehdon, esim. Atkinsin dieetin, Zonen tai South Beach -dieetin.

New York Timesin haastatteleman tutkimuslaitoksen mukaan 27 prosenttia amerikkalaisista aikuisista noudattaa jotain ruokavaliota laihduttamistarkoituksessa. Helmikuussa 2003 näistä vain yksi prosentti noudatti low carb -vaihtoehtoa, elokuussa jo 3.5 prosenttia.

Prosenttiluvut kuulostavat vaatimattomilta, mutta tämä merkitsee, että jo 10 miljoonaa amerikkalaista on siirtynyt kokeilemaan low carbia. Muoti on sen verran mittava, että ruokateollisuus valmistajista ravintolaketjuihin on huomioinut sen tarjoamalla kuluttajille vähähiilihydraattisia vaihtoehtoja.

Hullun lehmän tauti ei lehden mukaan ole vaikuttanut low carb-innostukseen. ”Amerikkalaiset haluavat silti laihtua”, sanoo eräs haastateltava, ja toteaa että naudanlihan voi helposti korvata linnun- ja sianlihalla.

Ravintolaketju Friday’s on solminut yhteistyösopimuksen Atkins Nutritionals Inc.:n kanssa, ja se tarjoaa nyt Atkins-dieettiin sopivia annoksia omistamassaan 520 ravintolassa.

Friday’s ketjun edustaja Mike Archer toteaa haastattelussa mm.:

Atkinsin nimen käyttäminen on meille todella edullista, koska se herättää luottamusta. Low carb on kuuma juttu, kaikki puhuvat siitä ja meidän mielestämme siitä voi muodostua huomattava osa liiketoimintaamme.

Eräs ketju alkoi myydä lehtisalaattiin käärittyjä, leivättömiä hampurilaisia. Niissä on vain 6 gr hiilihydraatteja – kun normaalissa hampurilaisessa niitä on 61 gr.

Jopa olutteollisuus on pannut merkille nämä uudet markkinat ja kehittänyt low carb -olutmerkkejä.

Eräs asiantuntija toteaa, että vähärasvaisen muotivillityksen huippuaikana elintarvikepakkauksista joka neljäs oli merkitty vähärasvaiseksi. Vuonna 2003 low carb -tuotteet muodostivat markkinoista 3.4 prosenttia. Vuonna 2003 syntyi yli 600 uutta low carb -tuotetta. Vastaavat luvut vuosilta 2002 ja 2001 ovat 339 ja 47.

Onko siis kyseessä muotivillitys vai kestävä tapa hoitaa painonhallintaa? Friday’s ketjun edustaja on luottavainen:

Atkins on ollut kuvioissa mukana 20 vuotta ja jatkaa voimistumistaan. Jos tämä on muotivillitys, niin se on sitten suurin muotivillitys jonka eläissäni olen nähnyt.

Kommentti

Low carb -tuotteita olisi tietysti hieno saada, ja sydäntä lämmittää se, että Atkinsin nimi herättää luottamusta. Suunnanmuutos on melkoinen, kun vielä n. 5-10 vuotta sitten häntä pidettiin puoskarina.

Ravitsemus yleensä on kuitenkin yhteiskunnallinen ongelma, joka ei voi ratketa pelkästään herkästi tuulia haistelevan liike-elämän toimenpiteillä.

Low carb -linjaan kuuluu halpojen, sokeri- ja tärkkelyspitoisten valmisruokien karttaminen, jotka elintarviketeollisuudelle ovat kaikkein edullisimpia. Lihantuotannossa laadun parantaminen, luomuliha, eläinten kohtelu yms. ovat vaikeita kysymyksiä. Ja koska globaalisti ei maapallon väestöä kuitenkaan voi ruokkia ilman viljaa, kaivataan sekä tutkimustyötä, poliittisia toimenpiteitä että avointa kansalaiskeskustelua ravitsemukseen liittyvistä kysymyksistä.

A-vitamiinista apua keuhkoahtaumatautiin

A-vitamiinista apua keuhkoahtaumatautiin

Brittitutkijat ovat havainneet että eräs A-vitamiinin johdannainen (retinoic acid) kykenee parantamaan tupakoitsijan keuhkoahtaumataudin hiirillä. Sairastuvuus keuhkoahtaumatautiin on räjähdysmäisesti kasvamassa ympäri maailmaa. Tauti on tappava, eikä sille ole toistaiseksi parannuskeinoa. Oireet helpottuvat ja taudin eteneminen hidastuu, jos lopettaa tupakoinnin. Mikäli A-vitamiini voi todella elvyttää tuhoutuneet keuhkorakkulat, tämä on jälleen eräs todiste rasvaliukoisten vitamiinien saannin tärkeydestä.

◾ Vitamin A may cure smoking disease
BBC, 22.12.03

Uusi tutkimuslöytö D-vitamiinista

Uusi tutkimuslöytö D-vitamiinista

| Helsingin kalamarkkinoilta. KUVA: Pate Tirkkonen |

 
Helsingin Sanomat kertoo 13.12.03 suomalaistutkijoiden löydöstä seuraavasti:

”Tampereen yliopiston anatomian professorin Pentti Tuohimaan ja solubiologian professorin Timo Ylikomin tutkimusryhmät ovat sekoittaneet D-vitamiinitutkimuksen koko mailmassa. Niiden mukaan D-vitamiinia ei ole olemassakaan, ei ainakaan sellaista kuin on luultu.

Sitä vastoin tutkijat ovat löytäneet uuden hormonin ja sen myötä uuden hormonijärjestelmän. Havainto muuttaa käsityksiä syövän ja monien muiden tautien hoidosta, sillä hormoni vaikuttaakin koko elimistöön”.

Kirjoituksen mukaan tutkimusryhmän kiinalaisjäsen Yan-Ru Lou teki vuosi sitten mullistavan havainnon, jonka mukaan maksan tuottama kalsidioli, jota aikaisemmin on pidetty mitättömänä, on hormoni joka vaikuttaa kaikkiin kudoksiin. Se viestittää niille ympäristön tilasta, kertoo milloin niiden pitää jakautua, ja myös estää niitä jakautumasta. D-vitamiinin puutos saa kudokset villiintymään ja voi aiheuttaa syöpää.

Tutkimuksen mukaan tämä maksan tuottama D-vitamiini ehkäisee eturauhassyöpää tai lykkää sen puhkeamista. Se vähentää myös rintasyövän, paksusuolen, peräsuolen, munuaisen, munasarjan, haiman, virtsarakon, ruokatorven, sappirakon ja mahalaukun syövän riskiä, samoin alttiutta sairastua lymfoomaan tai leukemiaan.

Myös MS-taudin oireet lievenevät D-vitamiinilla ja se vaikuttaa lupaavalta myös Alzheimerin taudin hoidossa. ”Maailman halvin lääke”, sanoo professori Tuohimaa Hesarin mukaan. ”D-vitamiinin oikealla käytöllä voitaisiin vaikuttaa Suomen syöpätilanteeseen enemmän kuin millään muulla”.

Myöhemmin (17.12.03) ylilääkäri Matti Välimäki korjaa Hesarin mielipidesivulla kirjoituksessa olleita epätäsmällisyyksiä ja toteaa mm. seuraavasti:

Luututkijan silmin D-vitamiinitilanne Suomessa on todella huono ja seerumin 25-hydroksi-D-vitamiinin pitoisuudet ovat kaukana niistä tavoitteista, joita kansainvälisessä kirjallisuudessa on esitetty.

D-vitamiini on varmasti turvallista 2000 yksikön päiväannoksissa, mikä on selvästi enemmän kuin suomalainen D-vitamiinin saantisuositus.

D-vitamiinia saa eniten kalasta. Hesarin mukaan tutkijat arvelevat, että kasveista saatava D-vitamiini ei imeydy. D-vitamiinia muodostuu myös ihmisen iholla auringonvalon vaikutuksesta. D-vitamiinin pitoisuus suomalaismiesten elimistössä on romahtanut, toteaa Hesari, ja arvelee sen johtuvan siitä, että ulkotöistä on siirrytty sisätöihin.

Dosentti Christeer Lamberg-Allardt ottaa osaa keskusteluun toteamalla, että on utopistista ehdottaa että Suomen kansan D-vitamiinitilannetta voitaisiin parantaa etelänmatkoilla. Hänen mukaansa samaa D3-vitamiinia (joka muodostaa syöpää ehkäisevää kalsidiolia), löytyy luonnostaan kaloista ja munankeltuaisesta. Hän toteaa myös, että Suomessa on vuoden 2003 alusta lisätty D3-vitamiinia kaikkiin maitoihin ja piimälajeihin (paitsi luomutuotteisiin). Lisäksi margariineihin ja kevytlevitteisiin lisätään D3-vitamiinia. Kirjoittaja väittää, että D3-vitamiini imeytyy tutkimusten mukaan suolesta erinomaisesti, olipa lähde mikä tahansa. Tiettyjen metsäsienien sisältämä D2-vitamiini ei imeydy yhtä hyvin. Kasveissa ei tämän kirjoittajan mukaan ole lainkaan D-vitamiinia.

Lamberg-Allardtin mukaan monet tutkimustulokset viittaavat siihen, että nykyinen D-vitamiinin saantisuositus ei riitä nostamaan veren kalsidiolipitoisuuksia sopivalle tasolle. D-vitamiinin liikasaanti on haitallista, mutta tällöin puhutaan aivan toisista annoksista kuin mitä ruuasta voi saada.

Kommentti:

Kalarasvojen terveyttä edistävistä vaikutuksista vallitsee nykyisin verraten laaja yksimielisyys asiantuntijoiden piirissä – vaikka jotkut painottavat tätä asiaa enemmän kuin toiset. On löydetty kalaöljyt, omega-3 rasvahapot, transrasvat ja nyt (rasvaliukoinen) D-vitamiini, ja mitä seuraavaksi?

Uusien löytöjen valossa pitäisi vanhat käsitykset ja tutkimustulokset arvioida uudelleen. Kuinka paljon esim. on syytetty tyydyttyneitä eläinrasvoja sellaisista terveysongelmista, jotka ovat johtuneet kalansyönnin vähenemisestä, kananmunien hyljeksimisestä, liian vähäisestä omega-3 rasvahappojen saannista tai transrasvaa sisältävästä valmis- ja roskaruuasta.

Samaten tällaiset uutiset panevat miettimään mainontaa. Kun mainoksessa lukee suurin kirjaimin ”0,1 %”, ei tarvitse enää mainita että luku tarkoittaa rasvaa. Viesti on todella mennyt perille: vähärasvainen on ”kevyttä” ja terveellistä. ”Kalori on kalori, ja rasvassa on enemmän kaloreita kuin missään muussa ravintoaineessa”, on iskostettu jokaisen laihduttajan tai ylikiloja murehtivan päähän. Kuinka paljon tämä on vaikuttanut kansanterveyteen, esim. vaikkapa D-vitamiinin saannin huonoon tilanteeseen?

Diabetesliitto karppiruokavalioiden kimpussa

Diabetesliitto karppiruokavalioiden kimpussa

| Karppaus.infon keskustelussa syntynyt iskulause, toteutus HS. |

 
Diabetes-liiton sivuilla on joulukuussa 2003 julkaistu artikkeli, jossa Diabeteskeskus, ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen ja professori Antti Aro käyvät alakarppiruokavalioiden kimppuun (alakarppi = low carb, vähähiilihydraattinen).

Jutussa on kosolti väitteitä jotka eivät pidä paikkaansa. Lisäksi siinä – vakiintuneen tavan mukaan – esitetään tieteellisenä totuutena sellaista mikä todellisuudessa on kiistanalaista ja mistä arvostetut alan asiantuntijat ovat erimielisiä.

Artikkeli on siis epärehellinen. Sen vuoksi katson voivani maallikkona väitellä professoria, ravitsemusterapeuttia ja muita Diabetes-keskuksen asiantuntijoita vastaan, seuraavasti:

Ketoosi

”Hiilihydraattipitoisen ruuan karttamiseen perustuvia dieettejä on monennimisiä: Atkinsin dieetti, Montiqnacin dieetti, Antti Heikkilän dieetti, kivikauden dieetti. Kolmessa ensiksi mainitussa pyritään – ainakin dieetin tiukimmassa vaiheessa – pääsemään hiilihydraatteja välttämällä sellaiseen paaston kaltaiseen tilaan, jossa rasvojen palaminen elimistössä on epätäydellistä.

On väitetty, että tällaisessa tilassa rasvainen ruoka ei varastoidu, ja sitä voi syödä runsaastikin lihomatta. Kuulostaa ihanteelliselta, mutta valitettavasti se ei ole totta. Kuvailtu tila ei ole ihmisen elimistölle normaali, eikä ongelmaton.”

”Paaston kaltainen tila, jossa rasvojen palaminen elimistössä on epätäydellistä” on nimeltään ketoosi. Atkinsin – ja lukuisten muiden asiantuntijoiden – mukaan se kuitenkaan ei ole tila jossa ”rasvojen palaminen elimistössä on epätäydellistä” vaan tila, jossa keho käyttää polttoaineena varastoitunutta rasvaa, eli juuri sitä läskiä josta on tarkoitus päästä eroon. Tämä rasvan palaminen tuottaa ketoaineita, joita aivot kykenevät käyttämään polttoaineena silloin kun glukoosia (hiilihydraateista kehossa muodostuvaa sokeria) ei ole saatavilla.

En ole lääketieteen asiantuntija, enkä tiedä pitääkö ylläsanottu paikkansa. Sen kuitenkin tiedän, että monet asiantuntijat sanovat että noin on, enkä ole missään nähnyt tuota väitettä perustellusti kiistettävän. Sen sijaan olen nähnyt lukemattomia selvästi valheellisia taikka väärinkäsityksistä aiheutuneita lausuntoja ketoosista. Useimmiten se sekoitetaan diabeetikon ketoasidoosiin, joka on hengenvaarallinen myrkytystila.

Gary Taubes haastatteli ketoosiasiantuntija Richard Veechiä paljon kohua herättäneessä artikkelissa, jossa hän puolusti Atkinsia. Veech lausuu mm. seuraavasti:

”… ketoosi on normaali fysiologinen tila. Väittäisin että se on ihmisen luonnollinen olotila. Ei ole luonnollista että joka nurkan takana on McDonalds ja herkkukauppa. On luonnollista nähdä välillä nälkää.” (What if it all has been a big fat lie”, New York Times Magazine, 7.7.02)

Veechin mukaan aivot pystyvät käyttämään jopa paremmin ravinnokseen ketoaineita kuin glukoosia. Miljoonien ketogeenistä dieettiä kokeilleiden ihmisten kokemus on yhdenmukainen tämän lausunnon kanssa: ketoosi aiheuttaa hyvän, energisen ja tasapainoisen olon, vähentää unentarvetta ja nostaa vireystasoa.

Ongelmaton se varmastikaan ei ole. Atkinsin mielestä liian laihoille ketoositila on liian raju. Jos ketoosi on syvä, elimistöstä voi poistua liikaa nestettä ja ravinteita, mikä voi aiheuttaa monenlaisia oireita, kenties myös rytmihäiriöitä kuten Diabetes-liiton artikkelissakin pelotellaan. Lisäksi ketoosi ja alkoholi eivät välttämättä sovi yhteen, ja suomalaisen juomatavan huomioiden tämä asia on monen laihduttajan kohdalla todellinen pulma. Lisänä suomalainen alkoholipolitiikka, jonka johdosta keskiolutta (pahinta kaikista) saa joka nurkan takaa mutta viinipaikkoja ja -kauppoja on harvemmassa. Olen myös miettinyt johtuuko monien alkuperäiskansojen huono viinapää juuri tästä seikasta. En silti usko että pullanmussutus yhdistettynä keskiolueeseen olisi sen terveellisempää. Joka tapauksessa olisi arvokasta jos professorit ja muut asiantuntijat paneutuisivat kansanvalistustehtäväänsä esimerkiksi kertomalla mitä alkoholin nauttiminen ketoositilassa tekee elimistölle, ja miten välttää liian syvää ketoosia jne.

Montignac

Montignacin dieetissä ketoosiin ei pyritä missään vaiheessa. Sellaisen väittäminen on jälleen aivan tietoinen vale. Kautta linjan tässä artikkelissa Montignac pyritään samaistamaan Atkinsiin, mikä on kovin valitettavaa sillä juuri Montignac voisi olla apu monelle sellaiselle diabeetikolle, jolle Atkins joko ei sovi taikka maistu – tai joka pelkää kokeillakin kun Atkins vieläkin on usemmille ihmisille kirosana.

Atkins

Atkinsin dieetti on vanhin hiilihydraattien välttämiseen perustuvista dieeteistä. Se on lanseerattu ensimmäisen kerran jo 30 vuotta sitten Yhdysvalloissa, ja nyt samaa oppia tarjotaan uudessa paketissa.

Atkinsin dieetissä neuvotaan syömään runsaasti rasvaa ja proteiinia sisältäviä ruokia kuten lihaa, kananmunia, kermaa ja voita. Hiilihydraattipitoista ruokaa syödään hyvin niukasti: suositeltu määrä on 20 grammaa hiilihydraattia päivässä.

Kolme olennaista sanaa on tuosta päässyt unohtumaan: suositeltu määrä hiilihydraattia ensimmäiset kaksi viikkoa on 20 grammaa päivässä. Tämän jälkeen hiilarimäärää lisätään vähitellen. Näin vähillä hiilareilla jatkaminenkin on sallittua jos lääkäri on tarkastanut terveydentilan eikä ongelmia ole. Myöskään väitteet siitä että Atkins olisi muuttunut siinä suhteessa miten paljon hiilihydraatteja sallitaan, eivät pidä paikkaansa. 70-luvun kirjassa aloitetaan 15 grammasta, mutta lisätään hiilihydraatteja aivan samaan malliin kuin nytkin. Sen sijaan Atkins on ammentanut kirjoihinsa ravitsemustieteen uusista löydöistä tärkeimmät. Kukapa vastuuntuntoinen dieettikirjailija ei näin tekisi?

Muotoilu ”neuvotaan syömään runsaasti rasvaa ja proteiinia sisältäviä ruokia” antaa myös väärän kuvan asiasta, jollei sitä yhtään selitetä. Yleensäkin lehdistössä viljellään mielikuvaa mässäilyorgioista tyyliin Obelix joka huitaisee huiviin parikin villisikaa aterialla niin että rasva vaan tirskuu suupielistä.

Jokainen alakarppaaja tietää, että mässäily liittyy nimenomaan hiilihydraatteihin, ei proteiiniin ja rasvaan. Kun ruokavaliosta jätetään sokerit, viljat ja pastat, mässäily loppuu siihen. Entisestä ahmatista tulee gourmetti. Ruoka muuttuu turrutusaineesta nautinnoksi, jollainen sen pitäisikin olla.

Rasvan syöminen voi jopa vähentyä entiseen verrattuna, ainakin jos dieetille ryhtynyt on entinen roskaruuan suurkuluttaja. Juuri vilja kaipaa sekä mausteita että rasvaa koska se ei yksinään maistu miltään. Liha, kala ja rasva ovat ihmisen luonnollista ruokaa. Sen vuoksi ne maistuvat luonnostaan, eivätkä tarvitse ylimääräisiä höysteitä. Sama pätee kasviksiin, vihanneksiin ja marjoihin.

Hiilihydraattien määrään kuitenkin liittyy se, missä omasta mielestäni Atkins erehtyy tai ainakin sortuu yksipuolisuuteen. Montignacin ja Barry Searsin Zone-dieeteistä saadut hyvät tulokset todistavat tämän: hiilihydraatteja voi syödä paljonkin enemmän lihomatta, jos sen tekee tietyllä tavalla. Ainoa tapa alakarpata lopun ikänsä ei siis ole se, että hiilihydraattien määrä rajoitetaan siihen pisteeseen missä lihominen ei ala uudelleen – ja joka on varsin yksilöllinen asia.

Vähän alakarppauksen historiaa

Todettakoon vielä, että Atkins ei suinkaan ole ”vanhin hiilihydraattien rajoittamiseen perustuva dieetti”. Jo 1700-luvulla tiedettiin, että sokeri lihottaa. 1800-luvulta peräisin oleva Bantingin laihdutussysteemi oli niin tunnettu että siitä on ruotsin kieleen jäänyt sana ”banta” (laihduttaa). Heljä Suuronen-Geibin kirjassa ”Kivikautta kiloille” on siteerattu vuosisadan vaihteesta peräisin olevaa Kotilääkäri-kirjaa, jossa annetut laihdutusohjeet ovat sitä samaa alakarppia aivan tyylipuhtaasti: siinä neuvotaan syömään lihaa ja rasvaa ja kasviksia, mutta ”kaikenlaiset imelät” – eli makeat – ovat kiellettyjä.

Atkins itse ei koskaan ole väittänyt keksineensä tätä asiaa, vaan kertoo löytäneensä sen pitkin 1900-lukua suoritetusta ravitsemustutkimuksesta. Ja suomalainen lääkäri Pertti Pakarinen kirjoittaa:

Niin paljon kuin biokemistejä maailmasta löytyy, he tietävät miten elimistön aineenvaihdunta toimii, ja dieetti voitaisiin ristiä heidän kaikkien mukaan.

Alakarppaus ei siis alkanut 1970-luvulla. Pikemminkin se päättyi silloin, ainakin merkitsevänä ruokavaliovaihtoehtona. Se päättyi siihen systemaattiseen, organisoituun ja rikolliseen teilauskampanjaan, jonka Amerikan lääkäriliitto käynnisti Atkinsin ensimmäisen kirjan ilmestymisen jälkeen. Se päättyi kaloriteorian, kolesterolimyytin ja rasvakammon voittokulkuun, joka on ollut elintarviketeollisuuden mieleen mitä suurimmassa määrin ja saanut aikaan erinomaisen paljon kansanterveydellistä vahinkoa.

Atkinsin renesanssi osoittaa, että valheella on lopultakin lyhyet jäljet. Lisäksi ravitsemustiede on tehnyt huomattavia läpimurtoja juuri viimeisinä vuosikymmeninä ja erityisesti aineenvaihduntaa koskevissa kysymyksissä. Samaten ihmissuvun synnyn ja esihistorian tutkimus on saavuttanut huomattavia läpimurtoja juuri samaan aikaan, ja näistä läpimurroista mielenkiintoinen sivujuonne johtaa ravitsemukseen.

Tieteelliset kiistat roihuavat siellä missä laadullista kehitystä tapahtuu. Kaikki uudet merkittävät ajatukset syntyvät vastavirtaan kulkemalla ja totuttuja ajatuskuvioita kyseenalaistamalla. Usein ne ovat pitkän aikaa varsin pienen vähemmistön mielipiteitä. Niihin liittyy myös monenlaisia eturistiriitoja joiden päällä virallinen valhe lepää: taloudellisia, poliittisia, sosiaalipsykologisia ja henkilökohtaisia.

Heikkilä

”Suomalainen ortopedi Antti Heikkilä on julistanut omat ruokamieltymyksensä ja kokemuksensa yleispäteviksi lääkärin ohjeiksi.”

Tämä on panettelua ja vale! Todellisuudessa juuri Aro ja Heinonen kuuluvat niihin joiden mielestä heidän edustamansa ravitsemustieteellinen suuntaus on ”yleispätevä lääkärin ohje”. He syyttävät Heikkilää siitä mitä itse tekevät. Antti Heikkilä on lukuisissa yhteyksissä todennut että hän ei kannata yhtä ainoata linjaa, ja että hänen tarkoituksensa on ensisijaisesti herättää keskustelua. Hän myös tunnustaa nöyrästi asiat joita ei tiedä, ja sen vuoksi puhuu ensisijaisesti omasta ja potilaidensa kokemuksesta.

Muotoilu ”omat ruokamieltymyksensä” on myös isku vyön alle. Siinä asetetaan jo lääkärin etiikka ja kunniakin kyseenalaiseksi. ”Jos minä tykkään simpukoista julistan yleispäteväksi lääkärin ohjeeksi että simpukat ovat terveellisiä” – tuotahan tuossa sanotaan. Vihjaillen, mutta kuitenkin tarpeeksi selvästi että väite jää yksiselitteisenä itämään lukijan mieleen ja kylvämään epäluuloa Heikkilää kohtaan.

Tässä nyt nähdään mitä siitä seuraa kun uskaltaa olla eri mieltä: tulee teilatuksi ja vääristellyksi julkisuudessa kollegoiden toimesta. Juuri näin kävi Atkinsille. Siis: annettakoon Heikkilälle tunnustus edes siitä, että hän on toiminut rohkeasti. Paistaako rivien välistä kirjoittajien harmi siitä, että he itse eivät ole pystyneet osoittamaan samanlaista kansalaisrohkeutta?

Toisinajattelijan osa on kova, mutta myös kadehdittu.

Lisäravinteet

Tohtori Atkins on huomannut, että hänen dieetistään ei saa riittävästi ravintoaineita ja siksi hän kauppaa dieetin oheistuotteina ravintoainelisiä. Antti Heikkilä taas väittää, että kukaan ei ole tutkinut eikä siten tiedä, saammeko suosituksen mukaisesta ravinnostakaan kaikkia tarvitsemiamme hivenaineita ja vitamiineja. Hän on sitä mieltä, että joka tapauksessa tarvitsemme vitamiini- ja hivenainelisiä. Heikkilä käyttää itse erinäisen määrän ravintolisiä. Hän tunnustaa kuitenkin, ettei tiedä hivenaineiden tarpeesta kaikkea.

Kansanterveyslaitos on selvittänyt suomalaisen väestön ravintoaineiden tarvetta ja saantia toistetuissa tutkimuksissa, joten niistä on hyvin tietoa saatavilla. Meillä on myös ajantasaiset ravitsemussuositukset sekä koko väestölle että diabeetikoille. Lisäksi kokonainen ravitsemustieteen ja biokemian tieteenala tutkii näitä asioita.

Syy miksi Atkins suosittelee lisäravinteita ei ole se, etteikö hänen ruokavaliostaan (alkuvaihetta lukuunottamatta) niitä saisi aivan yhtä lailla – ellei paremmin – kuin suositustenkin mukaisesta ruuasta, vaan se että hänen mielestään länsimaissa kärsitään monista puutostiloista samaan aikaan kun tyhjät kalorit lihottavat. Sokeri ja puhdistetut jauhot myös syövät ravinteita kehosta ja muusta ruuasta, koska niissä itsessään ei niitä ole. Tällaisten puutostilojen korjaaminen on olennainen osa Atkinsin hoitofilosofiaa – itse asiassa hän oli myös antioksidanttilääkäri.

Tämä näkemys ei lainkaan ole Atkinsin yksin. Varsin monet ravitsemustieteilijät ovat sitä mieltä että edes täysin suositusten mukaisesta ruokavaliosta ihminen ei saa kaikkia tarvitsemiaan vitamiineja, mineraaleja, flavonoideja jne. Samaten luonnonkansojen ravintoa tutkittaessa on huomattu että samat kasvikset ja vihannekset sisältävät paljon enemmän ravinteita kuin nykyiset kaupan hyllyltä ostetut. Tämähän on täysin ymmärrettävää: tehoviljely, kuljetus ja varastointi aiheuttavat ravinnehukkaa, samoin ruuanvalmistusmenetelmät.

Minä kyllä uskon Heikkilää kun hän sanoo ettei kukaan oikeastaan tiedä paljonko mitäkin ravinnetta olisi saatava. Miksi muuten ”kokonainen ravitsemustieteen ja biokemian tieteenala” näitä asioita tutkisi jos kaikki jo tiedettäisiin?

”Hän (Heikkilä) tunnustaa kuitenkin, ettei tiedä hivenaineiden tarpeesta kaikkea.” Kuka sitten tietäisi, kuka sellaista väittäisi? Muotoilussa ei ole mitään järkeä ellei sen tarkoitus ole mustamaalata, tehdä Heikkilästä lukijan silmissä idiootti.

Olen kyllä sitä mieltä, että Atkins uskoi liikaa lisäravinteisiin. Hänen sanotaan itse napostelleen noin 60 pilleriä päivässä. Mahtaako sekään olla terveellistä. Atkins ei myöskään huomioi varsin useiden asiantuntijoiden mielipidettä siitä, että liiallinen pillereiden nauttiminen on rasite maksalle ja munuaisille, vaikka hän muuten jokaisessa kirjassaan ansiokkaasti käy läpi dieettiään kohtaan esitettyä arvostelua.

Amerikkalaislääkäreiden ”tieteellinen julkilausuma”

(…) amerikkalaiset sydänlääkärit ottivat vuonna 2001 kantaa asiaan ja laativat tieteellisen julkilausuman runsasrasvaisten ja runsasproteiinisten dieettien haitallisuudesta.

Julkilausuman mukaan dieetin runsas proteiinipitoisuus voi olla ongelmallista munuaisille silloin, jos niissä on pienikin vaurio. Runsas proteiinin saanti lisää myös puriiniaineiden saantia, mikä voi lisätä kihdin oireilua. Puriiniaineenvaihdunnan häiriö liittyy usein metaboliseen oireyhtymään ja tyypin 2 diabetekseen.

Runsasrasvaisuus saattaa lisätä syövän riskiä. Sydän- ja verisuonisairauksien riski kasvaa, koska runsaasti kovaa rasvaa sisältävä dieetti lisää haitallisen LDL-kolesterolin määrää veressä.

Julkilausuman mukaan runsasrasvaiset ja runsasproteiiniset dieetit ovat erityisen haitallisia diabeetikoille.

Kyseistä julkilausumaa siteerataan positiivisesti ilman mitään kommenttia tai kritiikkiä. Kuitenkin kirjoittajat toteavat samassa artikkelissa vähän aikaisemmin seuraavasti:

Yleensä paino putoaa vähähiilihydraattisella dieetillä varsinkin aluksi hyvin nopeasti, jopa pari kiloa viikossa. Sen seurauksena veren sokeritasapaino yleensä kohenee ja veren rasva-arvot saattavat korjaantua lyhytaikaisesti.

Tässä viitataan ilmeisesti kahteen Atkinsin dieettiä koskevaan tutkimukseen, joita kirjoittajat eivät voi olla huomioimatta koska heidän vakioargumenttinsa on ollut että vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ei ole ”tutkimustietoa”.

Mutta mielenkiintoisesti tuloksista on jätetty pois tieto, että LDL-kolesteroli myös väheni koehenkilöillä eikä suinkaan noussut kuten ”amerikkalaiset sydänlääkärit” väittävät. Kokonaiskolesteroli laski, ja ns. ”hyvä” kolesteroli nousi.

Samaten näissä tutkimuksissa todettiin, että veriarvojen parantuminen ei ollut pelkästään seurausta laihtumisesta, niin kuin yllä väitetään.

Muotoilu ”veren rasva-arvot saattavat korjaantua lyhytaikaisesti” on valheellinen sekin. Rehellistä olisi sanoa että pitkäaikaista, puolueetonta tutkimustietoa ei ole. Mutta sehän ei todista sitä että veren rasva-arvot korjaantuisivat vain lyhytaikaisesti, niin kuin tuossa vihjaillaan. Atkins esimerkiksi on tarjonnut potilaskortistojaan häntä arvostelevien lääkäreiden käyttöön mutta ketään ei ole kiinnostanut niitä tutkia. Hänen hoitokokemuksensa ovat pitkäaikaisia ja osoittavat että veriarvojen paraneminen ei ole tilapäistä, vaan nimenomaan pysyvää.

Antti Heikkilä puolestaan sanoo että yllättäen myös kihti on parantunut tällä ruokavaliolla. Hän arvelee sen johtuvan insuliinihormonista. Samaan viittaa myös amerikkalaislääkäreiden lausuma, jonka mukaan ”puriiniaineenvaihdunnan häiriö (kihti) liittyy usein metaboliseen oireyhtymään ja tyypin 2 diabetekseen”.

Atkins varoittaa jokaisessa kirjassaan, että munuaisten vajaatoiminnasta kärsivälle tämä ruokavalio ei sovi. Sen sijaan väitteet siitä, että dieetti aiheuttaisi munuaisvaurioita, hän kiistää. Joka tapauksessa Atkins suosittelee lääkärissä käyntiä ennen ruokavaliolle ryhtymistä hyvin painokkaasti jokaisessa kirjassaan. Tätäkään, tietenkään, kirjoittajat eivät kerro.

”Runsasrasvaisuus saattaa lisätä syövän riskiä.” Muotoilu on jälleen mielenkiintoinen. ”Saattaa”. Minä pidän tätä sitovana todisteena siitä, että mitään tutkimustietoa tuon väitteen tueksi ei todellisuudessa ole.

Ravintoaineiden saanti

Niukasti hiilihydraatteja sisältävästä ruokavaliosta puuttuvat viljatuotteet sekä hedelmät, marjat ja monet juurekset lähes kokonaan. Paljon elimistöllemme välttämättömiä ravintoaineita jää näin saamatta. Hiilihydraattien karttamiseen perustuvissa dieeteissä juuri ne ruoka-aineet, joita pidetään terveyttä edistävän ruokavalion perustana, ovat vältettävien listalla.

Tämä on aivan silkkaa valetta, koska tärkein tosiasia jätetään sanomatta. Ainoat ravintoaineet jotka puuttuvat lähes kaikista vähähiilihydraattisista ruokavalioista, ovat puhdistettu sokeri ja valkoiset jauhot, pastat, riisit – ts. teollisesti valmistetut hiilihydraatit jotka aiheuttavat verensokerin voimakkaan nousun ja jotka syövät ravinteita elimistöstä koska niissä itsessään ei ole muuta kuin tyhjiä kaloreita.

Tämä teollinen ruoka on laadullisesti erilaista kuin muu ravinto, ja vähähiilihydraattista ravintoa puolustavien asiantuntijoiden mukaan se on tärkein syy ns. elämäntapasairauksiin. Kukaan asiantuntija ei kuitenkaan pidä näitä ruoka-aineita ”terveyttä edistävän ruokavalion perustana”.

Ravitsemus on todellisuudessa mullistunut 1900-luvun aikana. Sokerin kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti, samaten valkoisten vehnäjauhojen. Ihmisen elimistö ei ole tarkoitettu syömään sellaista ruokaa. Tämä on tärkein yksittäinen asia, joka kansanvalistajien tulisi ihmisille kertoa. Kun Atkins ja muut sen tekevät, heille kuuluisi vähintäänkin tästä antaa tunnustus!

Se mitä muuta mistäkin ruokavaliosta puuttuu, vaihtelee suuresti. Esim. Montignac suosittelee syötäväksi täysjyväviljaa eikä esitä määrien suhteen mitään rajoituksia. Atkins myös suosittelee täysjyväviljaa mikäli se ei aiheuta yliherkkyyksiä tai painonnousua. Hän kuitenkin sanoo että ”viljassa on jotain mikä vain ei ihmiselle sovi”, ja pitää kokojyvätattaria parhaimpana vaihtoehtona.

Onkin totta että viljat ja palkokasvit, myös soija, aiheuttavat paljon allergioita ja yliherkkyysreaktioita. Järkeenkäypä historiallinen syy tähän on, että viljan viljely alkoi vasta n. 10.000 vuotta sitten, mikä on geneettisen sopeutumisen kannalta varsin lyhyt aika. Tämä ei tarkoita että kaikkien pitäisi lakata syömästä viljaa. Mutta se antaa näkökulman oman yksilöllisen ruokavalion suunnittelulle. Hyvin monet sairaudet ja epämääräiset oireet paranevat kun viljan jättää ruokavaliosta pois – miksi ei tätä ihmisille kerrota? No, leipätehdasjätit varmaan älähtäisivät.

Marjat kuuluvat kaikkiin vähähiilihydraattisiin ruokavalioihin, joten niiden mainitseminen moneen otteeseen tässä artikkelissa on taas täysin tietoinen vale. Esim. Antti Heikkilä on julkisuudessa antanut lukuisia lausuntoja joissa hän suosittelee kotimaisia marjoja niiden suuren antioksidanttipitoisuuden vuoksi, erityisesti mustikkaa. Sen sijaan kuva makeaksi jalostetuista tuontihedelmistä terveellisyyden perikuvana on vahvasti liioiteltu.

Kyllästyttävää valistusta – vai valheellista?

Hiilihydraattien välttämiseen perustuvat dieetit nousevat aina aika ajoin suosioon. Aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat kokeilla niitä.

Aina löytyy ihmisiä, jotka lukevat muutaman kirjan. He tunnistavat itsensä hiilihydraattiriippuvuuden ja jojolaihduttamisen kuvauksista. He löytävät selityksen vaivaansa – ja kokeilevat. Silloin he huomaavat että se ravitsemusvalistus jota etabloituneet asiantuntijat yhteistyössä elintarvikemainonnan kanssa harrastavat, ei välttämättä pidäkään paikkaansa. He huomaavat että heidän hyvästä ruokavaliostaan levitetään jatkuvasti julkisuudessa väärää, tarkoituksellisen valheellista tietoa. Mitä silloin tapahtuu? He suuttuvat.

Ehkä rasvadieettien suosio kertoo myös siitä, että valistaminen tasapainoisen, vähärasvaisen ruuan terveellisyydestä on alkanut kyllästyttää sekä valistettavia että valistajia. Ravintovalistukseen pitäisi keksiä uusia näkökulmia.

Uudet näkökulmat eivät auta, jos ihmisille jatkuvasti valehdellaan. Minun neuvoni ravitsemusvalistajille uusien näkökulmien etsinnässä on: ”Jos mikään muu ei auta, kokeile rehellisyyttä.”

Alakarppaus on nouseva trendi. Aro ja Heinonen varmasti ovat lukeneet uutisia, joiden mukaan USA:ssa jo 10 miljoonaa (eräiden tietojen mukaan 25 miljoonaa) ihmistä noudattaa jotain alakarppiruokavaliota. Myös Suomessa käännynnäisten määrä lisääntyy jatkuvasti.

Tälle suosiolle virallinen valistus ei mahda mitään, koska tämä ruokavalio on tehokas, se parantaa niin monia terveysongelmia, se poistaa makeanhimon ja tekee elämästä nautittavan – ja todellakin laihduttaa, tehokkaasti ja suhteellisen vaivattomasti.

Miksi tyrmätä ja vääristellä, sen sijaan että jaettaisiin todellista tietoa todellisista kysymyksistä. Onhan selvää että mikä tahansa ruokavalio väärin noudatettuna on terveysriski. Niin kauan kuin ajetaan yhtä ainoata oikeata linjaa ja vastaväittäjät yksinomaan ja yksipuolisesti tyrmätään, ihmiset hakevat terveysvalistuksensa muualta: dieettikirjoista, nettisivuilta ja keskusteluryhmistä.

Ne ihmiset, jotka eivät ravitsemuskeskusteluja seuraa, vierastavat vähärasvaista sanomaa yksinkertaisesti siksi että se on luonnoton. Se levittää mielikuvaa siitä, että ”kaikki hyvä on kiellettyä”. Myöskään kohtuuden saarnaaminen (esim. sokerin suhteen) ei ole hyväksi ihmisille jotka ovat kehittäneet hiilihydraattiyliherkkyyden ja kärsivät verensokerin heilahtelusta aiheutuvista ahmimishimoista. Se on todella aivan samaa kuin jos alkoholisteja hoidettaisiin kehottamalla juomaan ”vain yhden” lasillisen päivässä. On väärin jättää nämä ihmiset oman onnensa nojaan kun niin yksinkertainen ja hyvä parannuskeino on olemassa!

Mitä uusia näkökulmia ja ideoita ravitsemusvalistajat sitten ovat keksineet? – Siitä vastineen 2. osassa.

Asiallisuutta dieettikeskusteluun

Asiallisuutta dieettikeskusteluun

| Linnunmunat ovat olleet ihmiskunnan perusravintoa kautta aikojen. KUVA: Antti Olsson. |

 
En varmasti ole ainoa, jota Pertti Mustajoen haastattelu Elanto-lehden numerossa 5/03 on suututtanut sydänjuuria myöten. Jutun varsinainen aihe oli Suomen Lihavuustutkijat ry:n vuotuinen limbopalkinto, joka tänä vuonna annettiin ns. veriryhmädieetille. Sekä limbopalkinnon että Mustajoen haastattelun varsinainen tarkoitus kuitenkin oli teilata sellaiset kirjoittajat, joilla ei ole minkäänlaista tekemistä ”veriryhmädieetin” kanssa.

Epäsuorasti tämä pyrkimys käy ilmi jo Limbopalkinnon julkistamistekstistä:

”Lihavuustutkijat ry. haluaa kiinnittää huomiota populistisiin dieettikirjoihin, joita Suomessa ilmestyy useita vuosittain. Kirjat eivät pohjaudu tutkittuun tietoon ravinnosta vaan ovat kirjoittajien omia mielipiteitä. Saamansa julkisuuden kautta kirjojen väittämät leviävät laajalti, mikä aiheuttaa ihmisten keskuudessa hämmennystä.”

Nyt Elanto-lehden haastattelu siis paljasti keitä vastaan vuoden laihdutuslimbopalkinto todellisuudessa oli suunnattu. Artikkeli keskittyi Atkinsin, Montignacin, Searsin, Lindbergin ja Heikkilän mustaamiseen. Heidät kaikki leimattiin huuhaa-tohtoreiksi. Tälle ei ole mitään perusteita.

Olennaisimmat asiat jäivät Mustajoelta kertomatta, ja ne ovat seuraavat:

(1) Yo. kirjoittajat asettavat perustellusti ja vakavasti kyseenalaiseksi viime vuosikymmeninä vallinneen virallisen terveysvalistuksen, erityisesti ns. kaloriteorian sekä vähän rasvaa ja paljon hiilihydraatteja sisältävät terveyssuositukset.

He eivät ole tällä asialla yksin. USA:ssa ovat monet alan huippuasiantuntijat myöntäneet, että viralliset terveyssuositukset ovat katastrofaalisesti epäonnistuneet. Asiasta käydään vilkasta keskustelua niin päivälehdissä kuin arvovaltaisissa tiedejulkaisuissa.

(2) He perustavat näkemyksensä uusimman ravintotieteellisen tutkimuksen läpimurtoihin varsin monipuolisesti (esim. rasva- ja kolesterolitutkimus, diabetes-tutkimus, eikosanoidien ja hormonitoiminnan tutkimus, antioksidantit jne.), osa heistä myös ihmissuvun syntyhistorian ja esihistorian tutkimukseen.

Myös Mustajoki vetoaa ”tieteeseen” lähes jokaisessa repliikissään, kertomatta kuitenkaan että kyseessä on hänen oma tulkintansa – eli mielipide sekin vain. Tosiasiassa lähes jokaisesta asiasta löytyy jonkun arvovaltaisen alan asiantuntijan vastakkainen mielipide.

(3) He varoittavat erityisesti teollisesti valmistetun roskaruuan vaaroista, joista pahimpia lienevät puhdistettu sokeri ja kasviöljyjen kuumentamisessa syntyvät transrasvat.

(4) Atkinsin, Montignacin ja Searsin kirjat ovat levinneet miljoonapainoksina ympäri maailmaa, ja ne ovat auttaneet miljoonia ihmisiä paitsi laihtumaan, niin parantamaan sekä elämänlaatuaan, terveyttään että itsetuntoaan. Myös suomalaisen Antti Heikkilän kirjat ovat saaneet yleisöltä hyvän vastaanoton.

(5) Nämä ruokavaliot eivät ole pelkkiä laihdutuskuureja. Niiden päätarkoitus on terveellinen, pitkä elämä ja energinen olo tässä ja nyt. Ne on tarkoitettu noudatettavaksi koko elämän ajan, minkä vuoksi esim. Atkins-dieetti on monivaiheinen. Toisin kuin usein väitetään, Atkinsin ”ylläpitovaihe” sallii ja suosii runsain määrin vihanneksia, juureksia, marjoja, pähkinöitä, siemeniä jne.

(6) Nämä ruokavaliot ovat auttaneet moniin sairauksiin. Montignacin menetelmää on käytetty hyvin tuloksin mm. sydäntautien hoitoon. Zone-dieetti on auttanut mm. 2-tyypin diabeetikkojen hoidossa sekä huippu-urheilijoiden suorituskyvyssä. Samoin Lindberg ja Heikkilä ovat lääkäreitä jotka potilaiden hoidossa käyttävät myös ruokavaliota.

Atkins, joka on koulutukseltaan sydänlääkäri, on harjoittanut praktiikkaa jo 30 vuotta omien potilaidensa parissa, ja hän on myös antioksidanttihoidon uranuurtajia. Dieetti on auttanut nimenomaan diabeteksen hoidossa, samoin sydäntautien, vatsahaavan ja monien muiden vaivojen.

En väitä että yo. kirjoittajat olisivat kaikessa oikeassa, päinvastoin, hehän ovat keskenäänkin monista asioista eri mieltä. Erehtyminen on inhimillistä, samoin sortuminen yksipuolisuuteen tai aika ajoin jopa yli-innostukseen. Mutta toisin kuin Lihavuustutkijoiden varapuheenjohtaja Pertti Mustajoki, nämä kirjoittajat myös perustelevat sanottavansa. He ovat siihen pakotettuja, koska he kulkevat vastavirtaan.

Useimmat yo. kirjoittajat korostavat sitä, että ihmisen aineenvaihdunnasta tiedetään vielä kovin vähän. Uutta tietoa ja uusia läpimurtoja tulee koko ajan. He eivät esiinny kaikkitietävänä. Poikkeuksena täytyy kuitenkin mainita Sears, joka tuntuu ajattelevan että hänen Zone-dieettinsä on ainoa ratkaisu lähes kaikkiin ongelmiin. Tämä piirre pahenee kirja kirjalta. Siitä huolimatta Searsin kirjoissa on myös paljon ansiokasta.

Hyvään akateemiseen keskusteluperinteeseen kuuluu antaa vastaväittäjälle tunnustusta niissä asioissa joissa hänellä on selviä ansioita ja huomioida se, että mielipide joka lopulta osoittautuu virheelliseksi, saattaa silti olla hedelmällinen kysymyksenasetteluna. Tunnustusta tulisi antaa jo siitä että uskaltaa käydä vastavirtaan ja näin asettaa uransa ja maineensa alttiiksi sellaisen asian puolesta jonka kokee oikeaksi. Tällaisen tunnustuksen ansaitsisivat mielestäni ennenkaikkea Atkins ja Heikkilä, joiden mielipiteet ovat kerettiläisimpiä.

Mustajoki latele itsevarmoja väitteitä asioista jotka ovat kiistanalaisia ja joista arvostettujen tutkijoiden ja lääkäreiden keskuudessa vallitsee erilaisia näkemyksiä. Pahinta valhetta onkin väittää että näistä asioita olisi olemassa joku ehdoton tieteellinen totuus. Kun sille tielle lähdetään, oma mielipide lakkaa olemasta mielipide, siitä tulee Jumalan sana ja vastaväittäjän mielipiteestä pyhäinhäväistys.

Pikantti yksityiskohta tässä suhteessa on Mustajoen käyttämä termi ”oikea laihtuminen”. Se varmasti hämmentää monia, jotka ovat onnistuneet Atkinsilla, Zonella tai Montignacilla tiputtamaan huomattavan määrän kiloja. Mikä nyt neuvoksi, jos laihtuminen ei olekaan ”oikeata”?

Lihavuusepidemia ja kaloriteorian vararikko

Lihavuus on eräs suurimpia kansanterveydellisiä ongelmia niin nyky-Suomessa kuin koko läntisessä maailmassa. Suomen ravitsemusterapeuttien nettisivujen mukaan 400 000 kroonisesti sairasta ihmistä Suomessa paranisi jos onnistuisi laihtumaan. Jokin aika sitten Helsingin Sanomat (12.12.02) kirjoitti, että liikalihavuudesta johtuvat terveysongelmat kasvavat sellaista vauhtia että kohta Suomen terveyshuolto ei enää selviä niistä.

Tämä epidemia on kulkenut käsi kädessä ”vähemmän rasvaa, enemmän hiilihydraatteja” –terveysvalistuksen kanssa. USA:ssa on käynnissä vilkas keskustelu siitä, liittyvätkö nämä asiat kenties jotenkin toisiinsa. Myös Elanto-lehden toimittaja kirjoittaa: ”Rasvan käyttö on vähentynyt, mutta lihomme silti”.

Mustajoki huitaisee tämän mitä vakavimman kysymyksen sivuun väittämällä, että ”lihominen ei johdu vähärasvaisesta ruokavaliosta, vaan tämän päivän istuvasta elämäntavasta”. Tässä hän itse asiassa puhuu itsensä myös pussiin. Ainoa looginen tulkinta vastauksesta on nimenomaan se, että rasvan vähentäminen ruokavaliosta siis lihottaa jos ei lisätä liikuntaa! Tätä mieltä Mustajoki ei tietenkään ole ja asia jopa perustellaan hänen omassa kirjassaan.

Pertti Mustajoki on kaloriteorian kenties johdonmukaisin ja näkyvin puolestapuhuja Suomessa. Hänen kuuluisi ottaa esille yo. kirjoittajien argumentit juuri ”kaloriteoriaa” vastaan ja osoittaa miksi ja miten ne eivät hänen mielestään ole päteviä. Hänen – samoin kuin Lihavuustutkijat ry:n – velvollisuus olisi myös tiedottaa suomalaista yleisöä USA:ssa käynnissä olevasta uudelleenarviosta. Se olisi rehellistä keskustelua. Teilaaminen, vääristely ja demagogia ei sovi dosentin arvolle, eikä se sovi sellaiselle arvostetulle akateemiselle kansalaisjärjestölle kuin Lihavuustutkijat ry.

Dieettien terveysriskit

”Erityisen vaarallinen on Atkins-dieetti”, sanoo Mustajoki – ja tulee näin samalla rivien välistä leimanneeksi vaarallisiksi myös kaikki muut artikkelissa käsitellyt dieetit, jälleen ilman mitään perusteita.

Miten sitten on Atkinsin dieetin vaarojen kanssa? Ensinnäkin tämä väite on nimenomaan vain esittäjän oma mielipide. Atkins-dieetti on tyrmätty ja pannaanjulistettu siinä määrin, ettei sitä ole edes tutkittu. Tutkijat jotka olisivat halunneet näin tehdä, eivät ole saaneet rahoitusta.

Vasta viime aikoina USA:ssa tätäkin dieettiä on alettu tutkia. Tähänastiset tulokset ovat yhtäpitäviä: dieetti on tehokas ja terveellinen. Se parantaa säännönmukaisesti erityisesti sydäntaudin osoittimia: ”hyvän ja pahan” kolesterolin suhdetta ja veren rasva-arvoja. Se ei myöskään ”kuihduta” niin kuin Mustajoki väittää, vaan nimenomaan polttaa rasvaa ja pitää lihakset hyvässä kunnossa.

Väitteille siitä, että dieetti aiheuttaa kihtiä, osteoporoosia tai munuaisvaurioita, ei ole tähän mennessä löytynyt perusteita. 1970-luvun alussa Amerikan lääkäriliitto teilasi Atkins-dieetin suuressa mediakampanjassa ja väitti mm. dieetin olevan munuaisille vaarallinen. Atkins vastasi ettei huolellisessa seurannassa ole mitään merkkejä tällaisesta. Hän tarjosi potilaskortistojaan Amerikan lääkäriliiton tutkijoiden käyttöön, turhaan. Hänen vastinettaan Amerikan lääkäriliitolle ei kuunneltu, eikä hänen argumentteihinsa ole vastattu, vaan kyseinen alkuperäinen teilauskirjelmä on levinnyt ympäri maailman lehdistön. Sitä on siteerattu, ja siteerauksia on siteerattu, kunnes asiasta on muodostunut virallinen ”totuus” jota kukaan ei enää epäile.

Tällä lailla tehdään mediamurhia! Atkinsin pelasti hänen dieettinsä ylivoimainen tehokkuus ja siihen perustuva kirjojen suosio. Missään nimessä hän ei halunnut ryhtyä populistiksi, hänet pakotettiin siihen.

Edelleen, Atkins ei ole mikään yksi dieetti, vaan olennaista siinä juuri on henkilökohtainen hienosäätö ja kaikkien mahdollisten terveysongelmien huomioonottaminen.

Atkins dieetin todellinen vaarallisuus piileekin mielestäni juuri siinä, että se on niin pannaan julistettu. Koska 99 % siitä mitä Atkinsin dieetistä julkisuudessa on sanottu on vääristelyä, eivät terveydenhuollon ammattilaiset yleensä edes tiedä mikä tämä dieetti on. Suurin osa heistä ei ole lukenut alkuperäisiä kirjoja, eikä heillä tietenkään ole minkäänlaista dieettiin liittyvää hoitokokemusta. Juuri henkilökohtaisessa hienosäädössä tarvittaisiin asiantuntijan ohjausta, koska ei maallikolla ole aikaa opiskella ravitsemustieteen tohtoriksi vain siksi että tietäisi mitä suuhunsa pistää, mitä ei.

Ihminen joka ryhtyy Atkinsin dieetille tuntee heti joutuvansa kovan ympäristön paineen kohteeksi. Media syytää tuutin täydeltä rasvakammoa ja kevytpropagandaa, ystävät ja tuttavat varoittelevat ja kauhistelevat, eikä oikein lääkäriinkään uskalla mennä kun ei tiedä minkälaista suhtautumista on odotettavissa. Atkins kuitenkin suosittelee lääkäriin menoa voimakkaasti ja antaa ohjeita siitä miten lääkärille tulisi puhua.

Dieetti on aina elimistölle melkoinen ravistelu, oli sen nimi mikä tahansa, ja hyvä olisi jos sitä voisi noudattaa lääkärin valvonnassa. Tämän vuoksi Lihavuustutkijoiden ja muiden alan ammattilaisten velvollisuus olisi ottaa ennakkoluuloton asenne sellaisiin vaihtoehtoihin jotka selvästi ovat saaneet suuren suosion ja tuottavat tuloksia.

Tarvitaan siis yhteistyötä ja avointa keskustelua teilaamisen ja nimeltä mainitsematta annettujen limbopalkintojen sijaan.

Kevytlinjan terveysriskit

Samalla kun Mustajoki leimaa ja teilaa vaaralliseksi muut dieetit, hän vaikenee itse edustamansa linjan vaaroista.

Omassa kirjassaan Mustajoki mm. antaa hyväksyvän lausunnon ns. VLCD-dieetistä (very low calory diet). Se on lääkärien kehittämä pulveridieetti jossa päivittäinen kalorien saanti on laskettu minimiin. Tämä jos mikä, on vaarallinen dieetti. Pertti Pakarinen mm. referoi tutkimuksia, joissa lukuisia potilaita on menehtynyt tähän ”hoitoon” aliravitsemuksen aiheuttamien terveyskomplikaatioiden vuoksi – noudatettuaan dieettiä oikeaoppisesti ja lääkärin valvonnassa. Tästä huolimatta näitä pulverituotteita saa vapaasti ostaa sekä apteekeista että monista ruokakaupoista.

Edellä sanottu oli tietysti ääriesimerkki. Kansanterveyttä ajatellen Mustajoen omassa linjassa on vaarallista ensinnäkin se, että suurimmalle osalle ihmisiä laihtuminen kaloreita laskemalla ei vain onnistu, vaan johtaa jojo-laihduttamiseen jonka seurauksena kilot vain lisääntyvät. Se vähemmistö jolle tämä dieetti sopii, saa toki esim. Mustajoen kirjasta hyvän avun. Teos on omassa lajissaan eräs parhaita, ellei paras.

Toinen vaara on se, että teollisen roskaruuan terveysvaaroja vähätellään.

Sokeri, valkoiset jauhot ja margariini ovat elintarviketeollisuuden kultamunia: niiden tuottaminen on halpaa ja markkinat valtavat koska köyhilläkin on niihin varaa, ja mikä parasta: sokeri ja ydinjauhot aiheuttavat riippuvuutta eivätkä edes ole ”lapsilta kiellettyjä”. Riippumatta siitä mitkä hänen motiivinsa ovat, Mustajoki puhuu suoraan elintarviketeollisuuden pussiin.

Hänen salliva linjansa sallii myös sokerin. Sokerinkulutuksen räjähdysmäinen kasvu on hyvin lyhyenä aikana tapahtunut dramaattinen mullistus ihmiskunnan ravinnossa, eikä sen vaikutuksista aineenvaihduntaan ole mitään varmaa tietoa pitkältä ajalta. Se tieto mikä on, on hälyttävää. Todettakoon, että sokerin terveyshaitoista varoitti myös arvostettu luonnonlääketieteen uranuurtaja ja kasvisvoittoisen, vähärasvaisen luomuruuan puolestapuhuja A. Vogel.

Margariineista Mustajoki esittää varsin kummallisen väitteen, että vaaralliset transrasvat olisi niistä ”kokonaan poistettu”. Millä tavoin ne sieltä on saatu poistettua? Ja milloin tällaiseen poistamiseen on ryhdytty? Ja miksi, kun margariinia on jo vuosikymmenet markkinoitu terveysruokana?

Margariinitiedotuksen nettisivuilla ei puhuta transrasvojen poistamisesta mitään, eikä varsinkaan ”kokonaan” poistamisesta. Sen sijaan sanotaan, että transrasvoja on margariinissa niin vähän ettei siitä ole terveydelle haittaa. Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan suomalaisten transrasvojen saanti oli vuonna 1997 vain 0.8 – 0.9 % energian kokonaismäärästä.

Tohtori Margo Wootan sanoo että hänen edustamansa tutkimuslaitoksen (the Center for Science in the Public Interest) saamien tulosten mukaan ainoa turvallinen määrä transrasvoja ruuassa on nolla. (Mm. New York Times syyskuussa –02) Monet tutkijat ovat tätä mieltä.

Lisäksi määrä saattaa jakautua hyvinkin epätasaisesti. Eniten transrasvoja on valmisruokateollisuuden käyttämissä rasvaseoksissa. Erityisen alttiina ovat siis lapset ja nuoriso. Jos he syövät limujen, mehujen, karkkien, keksien ja sipsien lisäksi vielä sokerimuroja aamiaiseksi ja illalliseksi mikrossa lämmitettyä makaronilaatikkoa, pannulla käristettyjä kalapuikkoja tai uunissa tiristettyä pizzaa, niin tässä kasvatetaan kaikille elintasosairauksille altistettua sukupolvea.

Tutkimukset transrasvojen terveyshaitoista on USA:ssa johtaneet suositukseen, että transrasvat on ilmoitettava elintarvikkeiden tuoteselosteissa erikseen. Nyt ne merkitään yhdessä luonnollisten tyydyttyneiden rasvojen kanssa. Olisi toivottavaa, että tällainen suositus saataisiin Suomeenkin.

Tyydyttyneet eläinrasvat ja keisarin uudet vaatteet

Kansainvälisesti arvostettu rasvatutkija Mary Enig vastustaa vallitsevaa näkemystä tyydyttyneiden eläinrasvojen vaarallisuudesta, jota Mustajokikin edustaa. Enigin mielestään tyydyttyneillä rasvoilla on paljon terveydelle tärkeitä ominaisuuksia. Toisaalta jokainen alan asiantuntija tietää, että myös monityydyttymättömät rasvat voivat aiheuttaa terveysriskejä koska ne ovat alttiina hapettumiselle.

Internetissä on julkaistu Enigin ja Sally Fallonin perusteellinen artikkeli rasvoista, jossa kirjoittajat varoittavat ihmisiä nimenomaan margariinista, kuumentamalla valmistetuista kasviöljyistä sekä valmisruokateollisuuden käyttämistä kasvirasvoista. He suosittelevat niiden sijaan kylmäpuristettua oliiviöljyä sekä pieniä määriä pellavasiemenöljyä omega-3 rasvahappojen saannin turvaamiseksi, samoin kuin päivittäisiä kalanmaksaöljypaukkuja. Heidän mielestään terveelliseen ruokavalioon kuuluvat myös tyydyttyneet eläinrasvat, joiden osuus päivittäisestä rasvamäärästä tulisi olla 50 %. (Todettakoon lisäksi, että Heikkilä suosittelee myös kotimaista kylmäpuristettua rypsiöljyä, jonka olemassaolosta Enig ja Fallon luultavasti eivät ole tietoisia.)

”Ja lopulta”, artikkelin yhteenvedossa sanotaan, ”käyttäkä hyvälaatuista voita niin paljon kuin haluatte ja olkaa onnellisen vakuuttuneita siitä, että se on täysipainoista – itseasiassa välttämätöntä – ruokaa teille ja koko perheellenne.”

Samassa artikkelissa todetaan, että vuosien 1910-1970 aikana perinteisen eläinrasvan osuus amerikkalaisten rasvankulutuksessa laski 83 prosentista 62 prosenttiin, voin kulutus romahti 18 (pounds) henkeä kohti vuodessa neljään. Viimeisen 80 vuoden aikana ruuan kolesterolipitoisuus on noussut vain yhdellä prosentilla. Samalla aikavälillä kasvisrasvan osuus ruokavaliossa on kasvanut kokonaista 400 prosenttia ja sokerin sekä ja teollisesti puhdistettujen ruoka-aineiden (esim. valkoisten jauhojen) osuus 60 prosenttia.

Näitä lukuja verrataan tietoon, että 1920-luvulla sydänkuolemat olivat Yhdysvalloissa ääriharvinaisia, vaikka diagnostisointi osattiin ja ruumiinavauksia tehtiin paljon. Nykyisin sydänkuolemat muodostavat Enigin ja Fallonin mukaan 40 prosenttia kaikista kuolemantapauksista. Näin ollen on järjetöntä syyttää tyydyttyneitä eläinrasvoja sydäntautien aiheuttajiksi. Artikkelissa käydään systemaattisesti läpi rasvatutkimusta ja eri ruokakulttuureita koskevaa tilastotietoa, joka osoittaa ettei eläinperäisten rasvojen, sydäntautien tai syövän välillä ole kyetty osoittamaan selvää yhteyttä, vaan kyseessä todellakin on – keisarin uudet vaatteet.

Mustajoen väitteet tässäkin asiassa ovat siis vain hänen mielipiteitään. Missään nimessä ne eivät edusta objektiivista tieteellistä totuutta, jollaisena hän niitä tarjoilee.

Edelleen Mustajoki sanoo Heikkilää vastaan, että maidossa myös on transrasvoja. Tämä on totta, mutta maidon transrasvat ovat erilaisia kuin margariinin, ne eivät ole vaarallisia vaan päinvastoin terveellisiä. Ainakin monet tutkijat ovat tätä mieltä. Heikkilä mm. kirjoittaa:

Tohtori Mikko Griinari Helsingin yliopiston karjanjalostuslaitokselta tutkii maidosta löydettyjä CLA-rasvahappoja. Kiinnostus CLA:ta kohtaan on maailmanlaajuista ja Pohjoismaissa tutkimus on hyvin pitkällä. (…) Lehmä syö ruohoa, missä on omega-6-ryhmään kuuluvaa liholihappoa. Lehmän pötsi muokkaa sitten linolihapon CLA:ksi, mikä ominaisuuksiltaan poikkeaa huomattavasti omega-6-rasvahapoista muistuttaen vaikutuksiltaan enemmän omega-3:a. CLA esiintyy neljänä muotona, joilla jokaisella on eri vaikutuksia elimistössä. Osa estää hyvin tehokkaasti syöpää, osa lisää aineenvaihduntaa ja vähentää siten vartalorasvan muodostusta ja lisää lihasmassaa. CLA laskee triglyseridien ja kolesterolin pitoisuuksia veressä, vähentää insuliiniresistenssiä ja ruokaperäistä allergiaa sekä vaikuttaa suotuisasti immuunijärjestelmään. Kaiken tuon menettää kun kuorii kermat pois sillä CLA:ta on pääasiallisesti täysmaidossa, kermassa, voissa ja naudanlihassa. (Elämän paras aika)

Joten se maidon transrasvoista. Ja kun Lihavuustutkijat ovat huolissaan siitä, että ihmiset ovat hämmentyneitä, niin syytäkin on. Hämmentyneisyys aiheuttaa kysymyksiä, ja kysymyksiin olisi vastattava rehellisesti. En usko että ihmisten hämmennys poistuu sillä että jotkut etabloituneet asiantuntijat esiintyvät lehdistössä esittämässä omia mielipiteitään ainoana oikeana tieteellisenä totuutena.

On karhunpalvelus kansanterveydelle, kun eläinrasvoja ja -proteiineja pidetään pääsyyllisenä lähes kaikkeen. Tunnettuahan on, että kun tuotteesta tehdään ”kevyt”, siitä poistetaan rasvaa – ja lisätään sokeria. Ei sitten ihme että kinkkuleikkeetkin nykyään maistuvat lähinnä suolassa liotetulta muovilta. Sokeri ei maistu, mutta sitäkin siinä on. Sama tapahtuu myös yksittäisen ihmisen ruokavaliossa: vähemmän lihaa, enemmän hiilihydraattia, joka helposti johtaa makeanhimoon, verensokerihäiriöihin ja riippuvuuskierteeseen.

Nykyään on muotia suositella ”hyviä” hiilihydraatteja, esim. täysjyväviljaa ja –leipää. Mutta ei täysjyväviljankaan hyvyys ole mitenkään kiistatonta. Vilja yleensä ottaen aiheuttaa paljon allergioita, ja on tutkimuksia joiden mukaan moniin autoimuunisairauksiin ja suolistovaivoihin pahin syypää on juuri vilja, myös kokojyväinen. Ns. paleodieettien tutkijat ovat todenneet, että koska maanviljelykseen siirryttiin ihmiskunnan historiassa vasta n. 10.000 vuotta sitten, ei ihmisen elimistö ole ehtinyt geneettisesti sopeutua viljaravintoon. Tämä argumentti on järkevä, eri asia sitten mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä.

Paleodieetit ovat USA:ssa suurta muotia ja niistä käydään vilkasta keskustelua. Myös suomeksi on ilmestynyt Heljä Suuronen-Geibin kirja ”Kivikautta kiloille”, jossa tätä keskustelua esitellään. Syy, miksei tämä kirja ollut päässyt Mustajoen ja Lihavuustutkijoiden mustalle listalle on varmaankin siinä, että se on ilmestynyt vasta viime syksynä, eikä ole vielä löytänyt tietään suuren yleisön suosikkien joukkoon. Epärehellisen keskustelukulttuurin päämenetelmä on kuoliaaksi vaikeneminen niin pitkään kuin se on mahdollista.

Debattia tarvitaan

Itse en ole asiantuntija, enkä väitä että yllä sanottu riittäisi todistamaan, kuka missäkin on oikeassa. Mutta mieluummin uskon asiantuntijoita, jotka puolustavat omia mielipiteitään rehellisesti ja perustelevat väitteensä.

Ennen olin myös hämmentynyt, enää en ole. Olen vihainen. ”Ainoaan oikeaan” kaloriteoriaan uskominen on konkreettisesti ja henkilökohtaisesti estänyt minua laihtumasta viimeiset 15 vuotta. Atkins-dieetti sen sijaan muutti elämäni kolmessa kuukaudessa, ja tiedän nyt että paino-ongelmat minun elämässäni ovat ohi. Sen vuoksi olen lakannut uskomasta satuihin ja etsin tietoviidakosta keisarin uusia vaatteita, eli virallista valhetta. Mielestäni Heikkilän vertaus neuvostoystävyyden – eli suomettumisen – aikaan on varsin osuva. Silloin oli kyseessä kansallinen itsenäisyys ja kova sotilaallinen painostus. Nyt on pelissä kansanterveys.

Varsinaisen tehonsa sekä kaloriteoria että rasvakammo ovat saaneet ”kevyttuotteiden” mainoskampanjoista, joihin elintarviketeollisuus on kuluttanut miljardeja. Mainostoimistot ovat suorittaneet terveysviranomaisten tehtäviä, ja juuri tässä onkin villakoiran ydin.

Elintarviketeollisuus ja lääketeollisuus tulisi velvoittaa sponsoroimaan objektiivista tiedonvälitystä, tutkimusta, keskustelua ja väittelyä. Tarvitaan puolueetonta keskustelufoorumia, joka yhdistää tieteellisyyden ja kansantajuisuuden, ja jossa jokainen asiallinen ja perusteltu mielipide tulee kuulluksi, oli se sitten miten kerettiläiseltä kuulostava tahansa.

Nykyinen tilanne ei ole kenellekään eduksi, ei lopultakaan edes elintarviketeollisuudelle. Kyllä terveellisellekin ruualle löytyisi markkinoita, mutta se edellyttää uudelleenarviota ja yhteenvetoa ravitsemukseen liittyvistä myyteistä ja saatavilla olevasta tiedosta.

—————-
Ilmoitin aikaisemmin näillä sivuilla, että olen pyytänyt dosentti Mustajoelta kommenttia kirjoitukseeni. Hän lähetti hyvin ystävällisen vastauksen viestiini. Toivon mukaan keskustelu jatkuu jossain muodossa lähiaikoina.

LÄHTEET:

Pertti Pakarinen: Tri Pakarisen dieetti, Otava 1983

Antti Heikkilä: Elämän paras aika; Hyvän olon keittokirja, 2003

Heljä Suuronen-Geib: Kivikautta kiloille, 2002

Kaksi uutta tutkimusta Atkins dieetistä:

A Randomized Trial of a Low-Carbohydrate Diet for Obesity
The New England Journal of Medicine, May 22, 2003 Number 21

A Low-Carbohydrate as Compared with a Low-Fat Diet in Severe Obesity
The New England Journal of Medicine, May 22, 2003

Robert C. Atkins: Tri Atkinsin uusin painonpudotusohjelma (2000); Tri Atkinsin kumouksellinen dieetti – pysy nuorena kaiken ikää (2001); Tri Atkinsin uudet dieetit (1980); Tri Atkinsin dieettivallankumous (1977).
www.atkinscenter.com

Michel Montignac: Syön hyvin, siksi laihdun… ja pysyn hoikkana (Uusin painos 2000); Montignacin laihdutusmenetelmä, erityisesti naisille (1995)

Barry Sears: Zone – oikeaa ruokaa oikeaan aikaan (1998); Zone – ikääntymistä vastaan (2000)
Barry Searsin Zonesivut

Pertti Mustajoki – Ulla Leino: Laihdu pysyvästi – hallitse painoasi, Duodecim, 2002

www.suomenlihavuustutkijat.fi

www.margariinitiedotus.fi

Kansanterveyslaitos: The Nutrition in Finland, www.ktl.fi/ravitsemus/nutrition.pdf

Mary Enig ja Sally Fallon: ”The Skinny on Fats”, www.westonaprice.org/know_your_fats/skinny.html

Paleodieetteihin liittyviä linkkejä:
www.paleodiet.com
www.beyondveg.com
www.westonaprice.org

Painonvartijat-lehden linjasta

Painonvartijat-lehden linjasta

 

NYT-liite, kesäkuu 2003

Nyt-liitteessä 20.6.03 oli erinomainen juttu Painonvartijoiden bisneksistä.

Toimittaja kysyy Painonvartijoiden mainoslehden päätoimittajalta Kari Silvolalta, voisiko lehti kirjoittaa esimerkiksi Atkinsin tai Monginacin dieeteistä, johon Silvola vastaa:

Jos tulee tieteellisten tutkimusten kriteerit täyttävää tietoa siitä, että ne ovat tehokkaita ja terveellisiä tapoja laihduttaa, tottakai kirjoitamme. Lääkärit kuitenkin pitävät toistaiseksi dieetteä huuhaana ja epäterveellisinä, eli emme kirjoita niistä positiiviseen sävyyn.

Tämä on tietoista harhaanjohtamista! Ensinnäkin ”lääkärit” ovat näistä asioista montaa eri mieltä, alkaen Atkinsista itsestään, joka oli koulutukseltaan sydänlääkäri. Suomalainen lääkäri Antti Heikkilä on kirjoittanut kaksi kirjaa vähähiilihydraattisen ruokavalion puolustukseksi (”Elämän paras aika” ja ”Hyvän olon keittokirja”). Suomalainen lääkäri Pertti Pakarinen suositteli Atkins-tyyppistä dieettiä 80-luvulla julkaistussa kirjassaan.

USA:ssa on käynnissä vilkas keskustelu virallisten terveyssuositusten epäonnistumisesta ja tässä keskustelussa lukuisat kansainvälisesti arvostetut lääkärit ja ravitsemustieteen tutkijat ovat ottaneet kantaa vähähiilihydraattisten vaihtoehtojen puolesta. Tätä keskustelua esitellään toisen suomalaisen kirjoittajan, Heljä Suuronen-Geibin kirjassa ”Kivikautta kiloille”.

Lisäksi tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttävää tietoa on saatavilla. Mm. The New England Journal of Medicine on julkaissut 22.5.2003 kaksi tutkimusta joissa Atkinsin dieetti todettiin tehokkaammaksi laihduttamisessa kuin kaloreiden laskeminen, ja sen todettiin myös alentavan sydäntautien riskiä. Se paransi erityisesti ”hyvän” ja ”huonon” kolesterolin suhdetta ja veren rasva-arvoja enemmän kuin pelkkä laihtuminen olisi edellyttänyt. Tutkimuksia on kommentoitu Atkins centerin internetsivuilla, joista löytyy myös linkki alkuperäisiin tutkimusselostuksiin.

Myös Montignacin menetelmää on kokeiltu lääkäreiden toimesta sairaalaprojekteissa ja sitä on käytetty hyvällä menestyksellä esim. sydäntautien hoitoon. Tämä käy ilmi hänen kirjoistaan, jotka Kari Silvolan olisi myös syytä viran puolesta lukea.

Syy, miksi Painonvartijat-lehti ei kirjoita näistä dieeteistä positiiviseen sävyyn lienee se, että molemmat kieltävät sokerin ja valkoiset jauhot. Ne puolestaan ovat elintarviketeollisuuden kultamunia: helppo varastoida, halpaa tuottaa, ja valtavat markkinat mm. koska ne aiheuttavat riippuvuutta.

Kuten Nyt-liitteen jutussa hyvin tuotiin esiin, lähes koko elintarviketeollisuus on Painonvartijoiden bisneskumppaneina, eivätkä karkki-, pulla- ja limukkatehtaat varmastikaan pitäisi siitä että Atkinsin ja Montignacin perustelut sokerin terveysvaaroista tulisivat yleiseen tietoisuuteen.

Kansanterveyttä se kyllä edistäisi.

Heli Santavuori – Tämä on alkuperäinen lehteen lähetetty versio, koska lehteä en nyt löydä mistään…