Ravitsemus

Hyvän olon keittokirja 2

Hyvän olon keittokirja 2

| Eniten tyydyttynyttä rasvaa sisältävä kookosöljy on varsin terveellistä. Kuva: Wikipedia |

Antti Heikkilän uusi ”Hyvän olon keittokirja 2” ilmestyi toukokuussa. Kirjaa on ainakin alakarppipiireissä hartaasti jo odotettukin. Edellisen kirjan ilmestymisen jälkeen on alakarppaus – tai Heikkilän omaa termiä käyttääksemme, ravinteikas vähähiilihydraattinen ruokavalio – olennaisesti lyönyt itsensä läpi. Yhä useammat ihmiset ovat löytäneet tämän ruokavalion, innostuneet lähes välittömistä ja yllättävän positiivisista tuloksista. Näin ollen ei mitä tahansa soopaa ole siitä mahdollista enää julkisuudessa esittää.

Toisaalta on niin että ravitsemuksesta ei suinkaan tiedetä ”kaikkea”. Vaikka oikea ja toimiva yleisnäkemys olisi löytynytkin, on yksityiskohdissa vielä paljon kysymysmerkkejä ja hienosäätöä. Tämä piirre näkyy Heikkilän uudessa kirjassa selvästi: monissa asioissa mieli on muuttunut täysin sitten edellisen kirjan.

Tämän kirjaesittelyn 1. osassa käsitellään mielipidemanipulaatiota ja rasvakeskustelua. Toisessa osassa mm. maitotuotteista, lasten ravitsemuksesta, sekä yleisarviota kirjasta.

Virallinen vale – mainoskielellä ”spin”

Heikkilä selittää spin-käsitteen avulla ravitsemuksessa vallitsevaa mielipidemanipulaatiota. Englannin kielen sana spin tarkoittaa kusettamista, p:n puhumista, juoruamista. Mainos- ja PR-maailmassa sanaa käytetään kuvaamaan kaikkea sitä miten meitä manipuloidaan. Käsite on omalla tavallaan oivaltava. Se yhdistää mielipidemanipuloinnin harjoittajat ja uhrit: demagogia vetoaa aina ihmisten alhaisimpiin tunteisiin ja asennoitumisiin, ei sillä muuten olisi kaikupohjaa. Tämä on helppo havaita jos vaikkapa eksyy internetissä yleisiin laihdutuskeskusteluihin puolustamaan alakarppausta. Hyvin pian on ilkeäntuntuinen väittely käynnissä, jossa ei kaihdeta leimaamista, vääristelyjä, ennakkoluuloihin tukeutumista jne. Spinin hallitsevat siis myös maallikot, eivät yksin häikäilemättömät PR-ihmiset ja muut suuren rahan juoksupojat.

Toisaalta spinin käsite on – mainosmaailmalle tyypilliseen tapaan – hyvin epämääräinen. Sillä voidaan kuvata lähes kaikkea mikä keskustelukulttuurissa tai informaatiotulvassa on väärää, mutta se ei anna avaimia viestien analysointiin, asiallisen erottamiseen asiattomasta. Sen avulla ei ole mahdollista ymmärtää ilmiön syitä juuri muuten kuin pintaa raapaisten.

Kun kyseessä on ravitsemus ja lääketiede, voidaan vedota myös perinteisiin tieteelliselle tutkimukselle ja siitä käydylle väittelylle asetettuihin kriteereihin. Yhteiskuntatieteistä on yhtä lailla tuttuja lähdekritiikki ja sivistyneen, asiallisen keskustelukulttuurin periaatteet. Aatehistoria antaa runsain määrin esimerkkejä siitä miten virallinen valhe elää ”spinin” avulla ja miten tärkeät, uudet ja käänteentekevät oivallukset usein ovat pienen vähemmistön mielipiteitä ja miten tuo pieni vähemmistö säännönmukaisesti joutuu vähättelyn, vääristelyn ja joskus myös suoranaisen mielipidevainon kohteeksi.

Tällä varauksella sanottuna spin-luku Heikkilän kirjassa toki on painavaa ja mielenkiintoista luettavaa, erityisesti sen sisältämien konkreettisten esimerkkien vuoksi. Mieltä lämmittää myös kannanotto Atkinsia vastaan kohdistuneeseen mielipidemanipulaatioon, jonka Heikkilä muutamin yksinkertaisin sanoin ja argumentein kumoaa.

Rasvasota – toinen erä

Viralliset ravitsemussuositukset muuttuvat pikkuhiljaa, kun uutta tutkimustietoa tulee. Kukaan – sen enempää oppositio kuin vallassaolijat – ei myönnä että oma peruslinja olisi muuttunut. Mutta miten on? Viime vuosikymmenet on kaikki paha liitetty rasvaan, erittelemättä. Kun sitten löydettiin omega 3/6-rasvahapot – eli ns. välttämättömät rasvahapot, alkoi valistukseen tihkua tietoa siitä että rasva on kuitenkin ihmiselle välttämätöntä ravintoa ja jonkin verran sitä olisi saatava.

Mutta ilmeisesti on jouduttu ojasta allikkoon. Rasvat jaotellaan ”koviin, pahoihin” ja ”pehmeisiin, hyviin”. Näin aivan sananmukaisesti kirjoittaa esim. Hengitysliiton lehti (Hyvä hengitys, nr 3/2004), jossa haastatellaan aiheesta professori Antti Aroa, etabloitunutta virallisen totuuden edustajaa.

Alakarppaus lähtee siitä että tärkein jaottelu rasvoissa on luonnollinen vai teollisesti manipuloitu. Tämä on myös Heikkilän lähtökohta ollut johdonmukaisesti joka kirjassa. Vahingollisinta rasvaa on valmisruokateollisuuden käyttämä kovetettu kasvisrasva (transrasvat) joista Antti Arokin varoittaa, mutta myös kuumentamalla valmistetut halvat kasviöljyt. Ne hapettuvat elimistössä, lisäävät vapaita radikaaleja ja syövät antioksidantteja. Niistä Antti Aro EI varoita, päinvastoin. Nehän ovat juuri niitä ”pehmeitä, hyviä” rasvoja uuden yleisön tajuntaan iskostettavan iskulauseen mukaisesti. Joten rasvasota ei suinkaan ole laantunut, vaan uusi erä on odotettavissa:

Heikkilä nimittäin varoittaa nyt myös monityydyttämättömistä kasvisrasvoista ylipäätänsä – ja perustaa tietonsa lähinnä amerikkalaisissa asiantuntijapiireissä käytyyn keskusteluun ja tutkimustuloksiin. Ainoat turvalliset kasvisrasvat Heikkilän mukaan ovat oliiviöljy (yksityydyttämätön) ja kookosöljy (tyydytetty). Esim. kylmäpuristettu rypsiöljy, jota Heikkilä aikaisemmissa kirjoissaan voimakkaasti suosittelee, on nyt pannassa. Heikkilä kehottaa välttämään alfalinolihappoa sisältäviä kasvisrasvoja, joita yleensä on käytetty korvaamaan ravinnosta puuttuva omega-3, kunnes tietoa tulee lisää. Nykytiedon perusteella nämä rasvat vaikuttavat haitallisesti immuunijärjestelmään ja altistavat elimistön kaikille mahdollisille sairauksille, erityisesti syövälle, samoin ylipäätänsä ennenaikaiselle vanhenemiselle.

Toinen syy on havainto, että monet ihmiset eivät kykene valmistamaan kasvisrasvojen sisältämästä esiasteesta (alfalinolihaposta) DHA:ta tai EPA:a. Valmiina niitä saa ainoastaan kalarasvoista, minkä vuoksi kalan syönti ja/tai lisäravinteena käytetty kala- tai kalanmaksaöljy on must. Näitä uusia tietoja referoidaan myös MDD-sivustojen uudessa artikkelissa. Internetsivustoja ylläpitävä lääkäri Stephen Byrnes kirjoittaa, että ihmiset, joilla on pohjoinen geeniperimä, ovat perinnöllisesti kykenemättömiä käyttämään kasvisrasvojen omega-3:a hyväkseen. – Kts. linkit oikealla.

Pehmeätä rasvaa on kuitenkin myös lihassa. Sianlihassa on huomattavan paljon yksityydyttämätöntä rasvaa, naudanlihassa taas monityydyttämätöntä. Heikkilän mukaan lihasta saakin riittävän määrän jälkimmäistä. Sen pitäisi olla turvallista – mutta perustelutkin olisi hauska kuulla.

Tähän liittyen Heikkilä kirjoittaa myös, että kalan omega-3 rasvat tuhoutuvat herkästi paistettaessa, minkä vuoksi kala pitäisi valmistaa höyrystämällä. Masentava tieto, ajattelin, kunnes kokeilin. Höyrystetyt silakat voisulan kera oli aivan passeli tuttavuus. Myös omegamunat, joita Heikkilä aikaisemmin on voimakkaasti suositellut, ovat nyt epäilyttäviä: ravinteet siirtyvät kananmunaan sellaisenaan, jolloin myös omegamunat sisältävät alfalinolihappoa valmiin DHA:n tai EPA:n sijasta. Toistaiseksi suositellaan siis luomumunia.

Kookosöljyn ylistys

Uutena asiana kirjassa on paljon tietoa koosrasvoista ja niiden hyvistä ominaisuuksista. Kookosrasva on Heikkilän mukaan ruuanlaitossa ainoa turvallinen rasva. Harmin paikka, koska perinteisen luonnonmukaisesti valmistettua kookosöljyä ei ilmeisesti saa muuten kuin ulkomailta tilaamalla – ellei sitten jostain etnisestä ruokakaupasta löydy. Suomessa myytävän kookosrasvan ominaisuuksia Heikkilä ei tiedä. Tämä onkin ainoa notkahdus Heikkilän luomu-lähiympäristö-ajattelusta. Kookosöljy on tropiikin tuote. Eihän sentään niin voi olla että kaikki läheltä saatavat rasvat olisivat ruuanlaitossa (kuumennettaessa siis) kyseenalaisia. Veikkaisin että sianihra olisi lähinnä ihanteellista ja sitähän on paistinrasvana perinteisesti käytettykin.

Kookosrasvan hyvät ominaisuudet kuitenkin ovat kiinnostavia. Tiedoksi niille jotka haluavat tutustua aiheeseen lähemmin: osoitteesta Coconut-info.com voi paitsi tilata oman kanisterin perinteiseen filippiiniläiseen tapaan valmistettua öljyä, myös seurata keskustelua johon osallistuu mm. kansainvälisesti arvostettu ravitsemustutkija Mary Enig.

HUOM! Ylläoleva on vain maallikon lyhyttä ja pakostakin yksinkertaistettua referaattia. Kirjassa on asiat perusteltu paljon yksityiskohtaisemmin ja mielenkiintoisemmin. Suosittelen lämpimästi alkuperäisen tekstin lukemista! Mikäli ei raski tai kykene kirjaa itselleen hankkimaan, sitä saa kyllä pienellä kärsivällisyydellä kirjastosta tilaamalla.

Kirjaesittelyn toinen osa.

Kutri/Katrin haastattelu

Kutri/Katrin haastattelu

| Kuvakaappaus Kutrin videolta (v. 2015) |

 

Seura-lehdessä nr 7/04 on Kutrin eli Katri Mannisen sympaattinen haastattelu, joka jokaisen ylikilojen kanssa kamppailevan tai tällaista kamppailua läheltä seuraavan on hyvä lukea.

Kutrista tuli nettijulkkis kun hän julkaisi laihdutussivustonsa ja niillä oman projektinsa ”Kutri kuntoon”. Samalla Kutri jakoi ohjeita muillekin. Sivustoilla käy edelleen vilkas keskustelu. Viikottaisia kävijöitä on 15.000 ja muutaman vuoden kokonaissaldo on yli puoli miljoonaa kävijää. Nyt hän on julkaissut myös kirjan yhdessä liikunta-alan asiantuntija Eija Holmalan ja ravitsemustutkija Patrik Borgin kanssa.

”Dieetillä olo” ja kilojen kanssa tuskailu mielletään usein huuhaa-puuhaksi joka kirvoittaa hymyn ja vitsailua. Todellisuudessa lihavuus ja siihen liittyvät syömähäiriöt ovat monelle koko elämää varjostava ongelma, kroonisen sairauden kaltainen tila niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Ja tämä on kasvava trendi samalla kun lihavuus yleensäkin on todettu yhteiskunnalliseksi ongelmaksi joka tulee ajamaan terveydenhuollon kriisiin ellei käännettä saada aikaan.

Kutrin nettisivujen saama valtava suosio on eräs osoitus viranomaisten ja ammattiauttajien epäonnistumisesta lihavuusongelman ratkaisussa. Mutta mikä nimenomaan Kutrin systeemissä on suosion salaisuus?

Onko ratkaisu korvien välissä – vai aineenvaihdunnassa?

Seura-lehdessä Kutri kertoo oman tarinansa joka lienee monille tuttu: ahmimishäiriön ja kitudieettien vuorottelu, niihin liittyvä masennus, itseinho ja urhoollinen itsensä piiskaaminen.

”Saatoin syödä kerralla Pullavapitkon tai pari pannullista pannukakkua eikä se tuntunut vielä missään. Syöminen oli silmitöntä ahtamista eikä se loppunut ennen kuin syötävä oli lopussa – mikään muu ei sitä pysäyttänyt. Saaton suunnitella syömistä aamusta saakkaa, hankkia määrätietoisesti pullat ja jälkeenpäin pimittää todisteet syömisestäni”, Kutri kertoo Seura-lehdessä. Hän kertoi myös ajatelleensa, että koska hän ei kyennyt oksentamaan ahmimisrumban jälkeen, hän ei pitänyt itseään syömishäiriöisenä.

Jatkuva jojo-laihduttaminen ja kitudieetillä olo sai Kutrin tuskastumaan – Painonvartijoiden pistekuuri tuntui Seura-lehden mukaan Kutrista sellaiselta masokismilta että siitä puhuminen saa tuohtumaan vieläkin.

Hän kertoo elämänvaiheistaan, joissa kilojen kanssa kamppailu liittyy tiiviisti itsetunto-ongelmiin ja niiden ratkaisuun. Kutrin kohdalla nousu alkoi ammatin löytymisestä – hän on kirjailija ja monien suosittujen TV-sarjojen käsikirjoittaja.

Tällaiset kehitystarinat ovat kiehtovia ja mielenkiintoisia lukea, varsinkin kun Kutri kertoo kokemuksistaan tuoreesti ja avoimesti. Mutta kun niitä aletaan yleistää, joudutaan varsin nopeasti heikoille jäille. Ilman tieteellistä ja aatehistoriallista taustaa (ja silloinkin monesti) psykologisointi lässähtää helposti hyvää tarkoittaviksi mutta myös melko lailla tyhjänpäiväisiksi fraaseiksi.

En usko, että Kutrin suosion salaisuus on tässä. Mielestäni eniten laihduttajan itsetuntoa kohottaa tieto siitä, että vika nimenomaan ei ole ”korvien välissä” – eli omassa itsessä, epämääräisesti, tahdonvoiman yms. vuoksi – vaan väärissä laihdutussuosituksissa ja vääränlaisessa ravinnossa. Tieto niistä fyysisistä syistä jotka aiheuttavat ahmimiskierteitä on ensimmäinen asia joka auttaa itsetunto-ongelmaista laihduttajaa. Itsetunto-ongelmien muut syyt ovat varsin moninaisia, ihmiset ovat erilaisia ja elämäntilanteet ovat erilaisia, elämänarvot ja asenteet ovat erilaisia ja kaikella tällä on myös yhteiskunnallinen taustansa.

”Method Kutri”

Kutrin laihdutusmetodi pysyy ns. ”kaloriteorian” puitteissa. Tässä mielessä hän ei ole lainkaan kerettiläinen, päin vastoin. Nettisivuillaan hän käy antaumuksellista taistoa esim. vähähiilihydraattisia ruokavalioita vastaan – oikeastaan kaikkia muita paitsi omaansa, jos laihduttamisesta on kyse. Ravitsemussuositusten osalta hän kuitenkin noudattaa virallista linjaa.

Kutri neuvoo syömään riittävästi myös laihdutuksen aikana. ”Keskikokoinen laihduttaja ei saisi syödä alle 1600-1800 kaloria päivässä”, Kutri neuvoo. Muussa tapauksessa kulutus laskee, keho menee säästöliekille, ja laihtuakseen on aina vaan vähennettävä kaloreita. Ja kilot tulevat vauhdilla takaisin. Kerta kerralta pahenevat myös ahmimishimot.

Tämä on tärkeätä kansanvalistusta, koska kitudieetit ja järjetön laihduttaminen aiheuttavat itsessään hyvin paljon ongelmia. Erityisen arvokas on Kutrin ohje syödä riittävästi proteiinia – lihaa, kalaa, kanaa, kananmunia ja vähärasvaisia maitotuotteita. (- Maitotuotteiden vähärasvaisuudesta voidaan olla eri mieltä, mutta hyvä noinkin.)

Kutri itse oli vain lievästi ylipainoinen, ja laihdutti kampanjansa aikana 7 kiloa varsin hidasta tahtia. Systeemi varmasti sopiikin sellaiselle jolla on lievästi ylipainoa ja erittäin pitkä pinna. Mutta 30-60 kiloa ylipainoa kantavalle sanoma on lohduton: jos laihtuu vaikkapa kilon kuukaudessa, niin yksi repsahdus voi mitätöidä kahden-kolmen kuukauden ponnistelut.

Myös kaloreiden laskeminen on melko hankalaa puuhaa, erityisesti kun marginaali on noin pieni. Jotta 1800 kaloria ei lipsahtaisi 2000:ksi, saa olla tarkkana. Sellainen lipsahdus voi jälleen sabotoida monen viikon tulokset.

Dieettien sota

Seura-lehden haastattelussa ei käsitellä lainkaan Kutrin kritiikkiä vähä- ja hyvähiilihydraattisia ruokavalioita kohtaan. Nettisivuilla se on vahvasti esillä. Olen Kutrin sivuja lukiessa monesti miettinyt mistä tämä ristiretki oikein johtuu. Kuten Kutri itsekin toteaa, käytännössä lopputulos on ainakin samansuuntainen: sokeri ja valkoiset jauhot eivät kuulu terveelliseen ravitsemukseen eivätkä laihduttajan ruokavalioon. Jos viljoja nauttii, niiden pitäisi olla kokojyväisiä. Ja toisaalta on syötävä riittävästi proteiinia. Rasvojen kohdallahan mielipiteet vaihtelevat myös eri low carb-gurujen kesken.

Miksi ei siis voi sallia menetelmien kirjoa, iloita ja kannustaa jos joku onnistuu ja on löytänyt juuri itselleen sopivan tavan saada jojo-kierre loppumaan, hallita painoaan ja sitä myötä myös kohentaa itsentuntoaan?

Eri ruokavalioiden vertailu on mielenkiintoista sekin. Ja sitä Kutri tekeekin kiitettävällä innolla. Hän on niitä harvoja virallisten terveyssuositusten kannattajia jotka ovat vaivautuneet argumentoimaan konkreettisesti esim. Atkinsia ja muita vähähiilarisia ruokavalioita vastaan. Näihin Kutrin kirjoituksiin tulossa kommentti näille sivuille kunhan ehtii. Kutri kykenee myös muuttamaan kantaansa avoimesti toisin kuin monet asiantuntijat, joiden elämänura ja omakuva on liian tiiviisti sidoksissa kauan sitten omaksuttuun linjaan. Ainakin toistaiseksi on näin – toivottavasti jatkossakin.

Onnea joka tapauksessa Kutrille ja kiitokset kansanvalistuksesta kaikkien kitudieetillä kituneiden puolesta.

Etusivu

Transrasvat ja maidon transrasvat

Transrasvat ja maidon transrasvat

 

Transrasvoista on keskusteltu Yhdysvalloissa, ja keskustelu on rantautunut Suomeenkin. Asiallinen informaatio on tarpeen, sillä asiantuntijat ovat yksimielisiä teollisesti valmistettujen transrasvojen vahingollisuudesta. Olen myös valmis uskomaan, että suomalaiset jääkaappimargariinit ovat tässä suhteessa turvallisia.

Kukaan ei silti kiistä sitä, että transrasvoja on valmisruuissa, esim. kekseissä, chipseissä ja kasvirasvajäätelössä. Viimemainittu ansaitsee erityishuomiota, koska sitä markkinoidaan ”terveellisenä vaihtoehtona” kermajäätelölle – ja koska sokeritonta kermajäätelöä ei saa mistään.

Pahempaa kuitenkin on tämä: margariinin puolustajien vakioväittämäksi on muodostunut se, että myös maidon rasvat ja voi sisältävät transrasvoja. Se on totta – ja kuitenkin valetta. Maidon transrasvat ovat luonnollisia rasvoja, joilla on todettu olevan merkittäviä terveyttä edistäviä ominaisuuksia. CLA on maidon transrasvaa – josta valmistetaan mm. terveyskapseleita.

Esim. Hyvä terveys -lehdessä Ursula Schwab (FT, dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti, Kliinisen Ravitsemustieteen laitos, Kuopion yliopisto) kirjoittaa:

Suomessa vähittäismyynnissä olevissa täysin kasvisrasvaperäisissä jääkaappimargariineissa ei ole lainkaan transrasvoja. Näitä kyseisiä, veren kolesterolipitoisuuteen hyvin epäedullisesti vaikuttavia rasvoja on ainoastaan niissä levitteissä, joissa on maitorasvaa eli voita mukana. Ulkomailla tilanne on täysin toinen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kovetetut kasvimargariinit voivat olla merkittäviäkin transrasvojen lähteitä.

Kuluttajalehdessä 1/2004 puolestaan todetaan:

Transrasvan väheneminen johtuu osin rasvan parantuneesta prosessoinnista. Transrasvaa syntyy, kun esimerkiksi kasvisöljy kovetetaan vain osittain. Nykyisin kovetettavat öljyt ja muut kasvirasvat kovetetaan loppuun asti eikä transrasvaa muodostu. Näin esimerkiksi kotitalouteen tarkoitetuissa margariineissa on erittäin vähän transrasvaa. Joissakin teollisuuden käyttämissä leivontamargariineissa ja hampurilaisketjujen paistoöljyissä sitä vielä on. (…) Transrasvaa syntyy myös märehtijöiden pötsissä, joten sitä on voissa, rasvaisissa maitotuotteissa ja juustossa. Meijerituotteet ovatkin suurin transrasvan saantilähde suomalaisilla.

Kuitenkin Kansanterveyslaitoksen tilastojen mukaan suomalaisten transrasvan saanti on hyvin vähäistä. Onko tähän lukuun laskettu mukaan maitotuotteista saatavat transrasvat? Se olisi todella outoa, sillä maitotuotteitahan käytetään Suomessa runsaasti. Jos maidon transrasvoja ei ole laskettu tähän lukuun, yo. lausunto on vale. – No, onhan se sitä muutenkin.

Jutussa todetaan myös seuraavasti:

Kookosrasva kovinta rasvaa. Kohun vuoksi teollisuus pyrkii pääsemään eroon transrasvoista, mutta jos transrasvaa sisältänyt valmiste korvataan esimerkiksi kookosrasvalla, voidaan joutua ojasta allikkoon. Kookosrasva on kovin ravintorasva maailmassa. Siinä on yli 90 prosenttia tyydyttyneitä rasvahappoja.

Ongelma on lähinnä siinä, minkä kanssa sitä rasvaa nautitaan. Kyseisessä artikkelissa on puhe kekseistä. Kookosrasvasta valmistetut keksit eivät välttämättä ole maailman terveellisintä ruokaa. Missä siis on ongelma – rasvassa, vaiko itse keksissä, joka koostuu rasvan lisäksi puhdistetuista vehnäjauhoista ja sokerista.

Hyvin monet asiantuntijat pitävät kookosrasvaa terveellisenä, hyvänä ravinnon lähteenä. Se on ollut myös merkitsevä ravitsemustekijä trooppisilla alueilla (terveinä) eläville alkuperäiskansoille. Mutta he eivät sotkeneet kookosrasvaansa sokeriin ja vehnäjauhoihin. Se, että rasva on tyydyttynyttä, ei tehnyt ainakaan heille siitä epäterveellistä.

Maitotuotteet todella ovat ongelmallisia elintarvikkeita. Ne aiheuttavat paljon yliherkkyysreaktioita. Monet ovat sitä mieltä että syypää on maidon pastorointi. Keksintö, joka niin kuin margariininkin keksiminen, tähtäsi säilyvyyteen eli tuottavuuteen, ei alunperin lainkaan terveyteen. Toinen paha on kevytmaitotuotteet. Maidon rasvassa on suurin osa ravintoaineista. Kun rasva kuoritaan pois, täytyy maito värjätä ja vitaminoida keinotekoisesti.

Oma mututuntuma maitotuotteista on se, että tosirasvaisia maitotuotteita kuten kermaa, crème fraichea jne. tulee nautittua kohtuullisesti. Hyvin vähän verrattuna entiseen elämään ja sivusta seurattuun muiden elämään, jolloin (rasvatonta tai kevyt-) maitoa ja piimää kuluu paljon. Oma ylärajani on 2 dl kermaa päivässä. Normaaliannos on 1/2-1 dl. Jos määrä ylittää 2 dl, oli se sitten jäätelöä, kermaa, kevytmaitoa tai rasvatonta piimää, rahkaa, jne. alkaa vatsa huomautella. Sama koskee juustoja: pienestä määrästä vatsa tykkää, mutta ei suuremmasta.

Mututuntumani – joka on myös järkeenkäypä – on siis se, että mitä vähärasvaisempi maitotuote, sen enempi sitä nauttii ja sen pahempi. Kerma on niin hyvää että pienestä kulauksesta on tyytyväinen koko päivän. Tällöin ei tule nautittua suhteetonta määrää maitosokeria. Mutta ei myöskään sitä kauheata rasvaa.

Joskus nautin jälkiruuaksi lusikallisen kermaa sellaisenaan. Ei mitkään litrat kevytmaitoa voi voittaa sitä pehmeyttä, sitä aromia, sitä jälkimakua, sitä tyytyväistä oloa… Mutta tunnen paljon ihmisiä jotka litkivät kevytmaitoa niin paljon, että luullakseni he saavat paljon enemmän maitorasvaa kuin minä kermaa nauttimalla, samalla kun he nauttivat suhteettoman paljon maitosokeria.

Maidon rasvoista on hyvä yhteenveto hypnopaleo-sivuilla. Siinä viitataan 27.5.2002 Helsingissä pidettyyn professori Kalle Maijalan 75-vuotisjuhlaseminaariin, jossa pidetyt puheet löytyvät osoitteesta http://www.mtt.fi/met/pdf/met8.pdf

Tutkija Mikko Griinari toteaa omassa seminaaripuheenvuorossaan mm. seuraavaa:

…maitorasvan kanssa kilpaileville tuotteille on luotu terveysihmago, joka perustuu niiden sisältämien tyydyttämättömien rasvahappojen veren kolesterolipitoisuutta alentavaan vaikutukseen. Margariinien kolesterolipitoisuutta alentava vaikutus suhteessa voihin on kiistaton, mutta voin syönnin yhteyttä sydäntaudin vaaraan ei missään ole osoitettu.

Vakiintuneet käsitykset ravinnon rasvojen vaikutuksista sydäntaudin vaaraan ovat uusissa tutkimuksissa kääntymässä päälaelleen. Ruotsalaisessa väestötutkimuksessa (B. Vessby, henkilökohtainen tiedonanto) veren rasvahappoprofiiliin perustunut maitorasvan saannin ennustaminen osoitti, että maitorasvan syönnin lisääntyminen liittyi sydänkohtauksen riskin alenemiseen.

Toisaalta, osittain kovetettu kasvirasva, viime vuosiin asti Suomessakin yleinen margariinin pohja-aine, sisältää trans-rasvahappoja, joiden saannin ravinnosta uskotaan liittyvän sydäntaudin vaaran merkittävään lisääntymiseen (Willet ym. 1993). Suomessa pöytämargariinit eivät enää sisällä trans-rasvahappoja, mutta Euroopan ulkopuolella niiden käyttö on vielä yleistä. Ilman hydrogenointia, toivottu kovuus saavutetaan vaihtoesteröimällä kasviöljyyn niitä samoja rasvahappoja, jotka antavat maitorasvallekin sen kovuuden. Yhdysvalloissa elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) on asettamassa transrasvahapoille päällysmerkintävelvoitteen, jonka uskotaan kannustavan osittain kovetetun rasvan käytön vähentämiseen myös USA:ssa.

Käsitys maitorasvan suhteesta sydäntautiriskiin voi uuden tiedon valossa muuttua. Lisäksi maitorasvan monipuolinen koostumus ja erityisesti tiettyjen rasvan komponenttien biologisen aktiivisuuden tunnistaminen on johtamassa maitorasvan mahdollisuuksien uudelleen arviointiin.

Kalle Maijala on kriittinen ravintosuosituksia kohtaan, ja toteaa omassa seminaaripuheenvuorossaan mm. seuraavasti:

Nykyiset suositukset ovat ristiriidassa aiempien käsitysten kanssa, joiden mukaan maito on terveellinen ruoka-aine ja taloudellis-biologisesti hyödyllinen maataloustuote. (…) Pyrkimys sanoman yksinkertaistamiseen, jotta kaikki sen ymmärtäisivät, on viety liian pitkälle. Pelkojen herättäminen ei palvele kokonaishyvinvointia. Monien alojen asiantuntemus on jätetty pois. Eri tieteiden ja elämänalojen yhteistyö on ollut puutteellista.

Asiantuntijat eivät voi olla tietämättä Suomessa tehdystä, maidon rasvoja koskevasta tutkimuksesta ja Maijalan, Griinarin ja monien muiden mielipiteistä. Millä oikeudella siis suurelle yleisölle tarkoitetuissa lausunnoissa ne sivuutetaan kokonaan ja esitetään ”yksinkertaisuuden vuoksi” väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa?

Kun sellainen väite esitetään yhden kerran, toisen kerran, kohta sitä toistellaan siellä sun täällä ”totuutena” – ja mainostoimistot levittävät sanomaa tuhat kertaa tehokkaammin kuin yksikään haastateltu asiantuntija. Mm. jo tämän vuoksi asiantuntijoiden kuuluisi tuntea vastuunsa.

Liharavinnosta luopuminen ei poista maailman nälkää

Liharavinnosta luopuminen ei poista maailman nälkää

| Kiinalainen sianliha-ateria. Kiinassa ei ennen juurikaan näkynyt lihavia ihmisiä, nyt jopa lasten lihavuus on ongelma. Kuva: Wikipedia |
 
Diabetes-liiton sivuilla on joulukuussa 2003 julkaistu artikkeli, jossa Diabeteskeskus, ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen ja professori Antti Aro käyvät alakarppiruokavalioiden kimppuun.

Artikkelin lopussa tunnustetaan nykyisten ravitsemussuositusten umpikuja:

Ehkä rasvadieettien suosio kertoo myös siitä, että valistaminen tasapainoisen, vähärasvaisen ruuan terveellisyydestä on alkanut kyllästyttää sekä valistettavia että valistajia. Ravintovalistukseen pitäisi keksiä uusia näkökulmia.

Mitä uusia näkökulmia ja ideoita ravitsemusvalistajat sitten ovat keksineet? Kas, seuraavaa:

Joitakin uusia ideoita on jo syntynyt. Meneillään oleva kasvisten syömiseen houkutteleva kampanja ei kiellä mitään vaan päinvastoin kehottaa syömään paljon, jopa puoli kiloa päivässä kasviksia. Houkuttimena on sama ajatus vapaasta syömisestä kuin rasvadieettien markkinoijilla: voit syödä vatsasi täyteen lihomatta (kun syöt kasviksia).

Kasvisten syömiseen kehottava kampanja ansaitsee kaiken kannatuksen sinänsä. Kasvisten merkitysten korostaminen onkin virallisen ravitsemusvalistuksen hyviä aikaansaannoksia. Mutta ”uusi idea” se ei ole, ja yllä sanotussa muodossa idea on lähinnä surkuhupaisa. Kasviksilla voi ehkä täyttää vatsansa mutta kylläisyyden tunne jää saamatta. Sitäpaitsi kasviksista puuttuvat tyystin ihmisen välttämättä tarvitsemat tärkeimmät makroravinteet, nimittäin proteiini ja rasva. Entäpä sitten maku? Mitä on salaatti ilman öljykastiketta tai höyrystetyt vihannekset ilman voisulaa? Tuollaisella kehotuksella ei Matti Meikäläinen kykene vastustamaan lähikaupan keksi- ja karkkihyllyjen houkutuksia, se on varma.

Ja aivan kuin valistajat olisivat tämän itsekin tajunneet, sillä kehotusta kasvisten syöntiin on vahvistettu syyllistävällä moraalisaarnalla, joka on oikein erikseen värilliseen laatikkoon präntätty:

(…) Eläinproteiinin tarpeettoman runsas syöminen on paitsi terveydelle haitallista myös luonnonvarojen tuhlausta.

Suuri osa maapallon väestöstä elää ruuan puutteessa. Ravinnon riittävyyden turvaamiseksi kannattaa suosia kasvikunnan tuotteita. Eläinproteiinia ei ekologisista syistä voi tuottaa niin paljon, että ruokaa riittäisi koko maapallon väestölle.

On elitististä ja itsekeskeistä syödä ylenmäärin lihaa ja rasvaa, kun puoli maailmaa kärsii ruuan puutteesta. (Lihavointi HS)

Haluaisinpa tietää, mitä Diabetesliiton jäsenet tästä ajattelevat? Varmasti heidän – ja muiden diabetesta sairastavien – joukossa on monia, jotka ovat saaneet suuren avun vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, kenties pelastaneet henkensäkin sen avulla. Pitäisikö heidän nyt vaipua tunnontuskiin oman epäeettisyytensä, elitisminsä ja itsekeskeisyytensä takia? Tämä moralisoiva ajatuskulku on kasvissyöjäpiireissä suosittu, mutta se ei kestä kriittistä tarkastelua.

Maailman ruokatuotanto on kokonaisuus jossa jokainen osa on tarpeellinen.

Väite siitä että karjatalous olisi ristiriidassa viljan viljelyn kanssa, ei pidä paikkaansa. Esim. suomalaistutkijat Maijala ja Griinari ovat todenneet, että lehmän tuottama proteiini on paljon kustannustehokkaampaa kuin viljan. Weston A. Price Foundation USA:ssa ajaa luonnonmukaisen lihatuotannon asiaa. Heidän mukaansa kaksi kolmannesta maapallon kuivasta maasta on viljelykseen sopimatonta, mutta laiduntava karja pystyy sitä hyödyntämään. Eläimet ovat uusiutuva luonnonvara. Ne pystyvät käyttämään ihmiselle kelpaamatonta ravintoa ja muuttamaan sen ihmiselle sopivaan muotoon. Ne tuottavat myös lannoitetta jota ilman kemiallinen tehoviljely kiihtyisi – ja sehän on eräs pahimpia luonnon saastuttajia. Erityisen hälyttävä on maailman vesistöjen tila ja kalojen elohopeapitoisuus, kun samaan aikaan ravitsemustieteelliset tutkimukset kerta toisensa jälkeen todistavat kalan ja kalan rasvojen terveellisyydestä.

Ongelma ei ole siinä että lihaa tuotetaan vaan siinä miten. Ja se taas on taloudellis-poliittinen kysymys. Ongelmat ovat valtavia, sitä on turha kiistää. Mutta juuri siksi on harhaanjohtavaa kuvitella ”tekevänsä jotain”, jos luopuu liharavinnosta. Sellaisen suositteleminen on vielä pahempaa. Se ajaa keskivertoihmisen suoraan karkki- ja keksitehtailijoiden syliin.

sitaatti
Voi logiikan riemuvoitto!

Sehän on elitististä ja itsekeskeistä ylipäätään syödä, kun puoli maailmaa kärsii ruuan puutteesta!

Nimimerkki Nist Alakarppi-keskustelussa

Jos ruokavaliovalinnoilla haluaa vaikuttaa taloudellisiin ja poliittisiin realiteetteihin niin paras valinta on luopua roskaruuasta. Siinä on todellinen syntipukki ja asia jossa kuluttaja voi sekä äänestää lompakollaan että edistää maailman väestön terveydentilaa.

Lisäksi, mitä enemmän maailmassa on terveys- ja luonnonsuojelutietoisia lihansyöjiä, sen voimakkaammaksi käyvät vaatimukset eläinten hyvästä kohtelusta ja luonnonmukaisesta ruokinnasta.

Jos kaikki ryhtyisivät kasvissyöjiksi, niin miten kävisi nälkäongelman? Ei mitenkään, koska nykyäänkin on ruokaa riittävästi. Globaali maailmantalous on epäoikeudenmukainen järjestelmä, jossa köyhiä maita sorretaan. Lihansyönnistä luopumalla ei tähän asiaan voi vaikuttaa.

Samaa logiikkaa noudattaen pitäisi Diabeteskeskuksen, Liisa Heinosen ja Antti Aron myöskin paheksua kaikkia autonomistajia. Yksityisautoiluhan vasta maapallon voimavaroja syökin. Jos jokainen maailman ihminen omistaisi auton, öljy loppuisi maailmasta niin nopeasti että se varmasti aiheuttaisi kolmannen maailmansodan. Kenen syy? Tietenkin länsimaiden ylilihavien, liikuntaa harrastamattomien ja diabetekseen sairastuvien ihmisten!

On eettisesti arveluttavaa, elitististä, itsekeskeistä ja typerää syyllistää ihmisiä ja näin estää heitä hoitamasta terveyttään tavalla jonka he itse parhaaksi katsovat.

– – –
Kommentti Antti Aron artikkeleihin; Diabetesliiton sivuilta poistettu yo juttu.

http://www.pronutritionist.net/karppaaminen-vaarallista-diabeetikoille-totesi-antti-aro/

Kirjoitettu 14. Mar, 2012 kirjoittanut Reijo Laatikainen alueella Blogi

Tohtori Tolosen sivuilta:

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=895

Suomen Diabetesliitto käänsi takkinsa huhtikuussa 2012. Järjestön ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka kirjoitti 12.4.2012 Aurinkorannikon diabetesyhdistykselle mm. seuraavaa:

”Suomen Diabeetsliitto ei järjestönä ota kantaa erilaisiin ruokavalioihin tai ravintolisien käyttöön diabeteksen hoidossa. Jokainen yksilö päättää itse minkälaisilla keinoilla, kenen antamien ja kuinka luotettavien neuvojen perusteella omaa diabetestaan hoitaa. Suomalaiset hoitosuositukset perustuvat lääkäriseura Duodecimin koordinoimaan Käypä hoito – järjestelmään www.kaypahoito.fi. Tämän lisäksi Diabetesliitto on aika ajoin koonnut asiantuntijatyöryhmiä, jotka ovat laatineet Käypä hoitoa täydentäviä suosituksia mm. ruokavaliosta. Yleinen pohjoismainen ruokavaliosuositus ilmestynee tämän vuoden aikana ja eurooppalainen diabeteksen ruokavaliosuositus vuonna 2013. Diabetesliiton asiantuntijat ja liitossa työskentelevät ammattilaiset antavat ohjeita sekä oman tieteellisen koulutuksensa, käytettävissä olevan kirjallisuuden ja tutkimusten sekä pitkäaikaisen käytännön kokemuksensa perusteella.”

Miten syntyi Atkinsin huono maine – taustaa

Miten syntyi Atkinsin huono maine – taustaa

Kuva: reseptejä atkins.com -sivuilla

 

Miten virallinen valhe syntyy, toimii ja vaikuttaa? Atkinsin teilaaminen 1970-luvulla on tästä eräs esimerkki. Arvelisin, että suurin osa suomalaisista ravitsemusneuvojista, -tutkijoista, yleensä terveydenhuollon ammattilaisista ei tunne tätä tarinaa. Se on kuitenkin ollut luettavissa Atkinsin suomenkielellä julkaistuista kirjoista vuodesta 1977 lähtien.

Kun Atkinsin ensimmäinen kirja oli ilmestynyt Yhdysvalloissa 1972, se oli myyntimenestys. Tuolloin Amerikan lääkäriliitto (AMA) lähetti ”kaikille sanomalehdille, aikakauslehdille, teletoimistoille, radiolle ja televisiolle tiedotteen, jossa kirjaa ja ruokavaliota sanottiin ’epätieteelliseksi ja mahdollisesti terveydelle vaaralliseksi’.” Näin kertoo Atkins itse, eikä tätä tietoa ole julkisuudessa koskaan kiistetty.

Atkinsiin ei otettu yhteyttä. Hän ei tiennyt asiasta mitään ennen kuin näki etusivun otsikot sanomalehdissä.

”AMA oli päästänyt julkisuuteen 16-sivuisen raportin keskustelematta ruokavaliosta kertaakaan kanssani, pyytämättä koskaan saada nähdä potilaskertomuksia tai laboratoriotutkimuksia, tutkimatta koskaan ruokavalion potilaissa aikaansaamia tuloksia,” kirjoittaa Atkins ja toteaa, että hän siinä vaiheessa menetti uskonsa amerikkalaisen lääkärikunnan rehellisyyteen.

Ei tarvita paljoakaan mielikuvitusta sen käsittämiseksi, mitä tämä merkitsee Yhdysvaltain kaltaisessa ja kokoisessa maassa – ja mitä se merkitsee maailmanlaajuisesti. Reilu vastineoikeus näin systemaattisen ja organisoidun hyökkäyksen yhteydessä on jo lähtökohtaisesti mahdottomuus.

Vuonna 1973 Atkins joutui sitten puolustautumaan Yhdysvaltain senaatin asettaman ”ihmisen ravitsemusta ja perustarveita selvittelevän komitean” edessä, koska häntä oli syytetty dieettihuijariksi. Siinä hän esittää vastineensa AMA:n kirjelmään. Luonnollisestikaan tämä vastine ei saanut samanlaista huomiota mediassa kuin alkuperäinen teilauskirjelmä.

AMA:n kirjelmä on levinnyt ympäri maailmaa, ja siihen perustuvat yhä vieläkin esitetyt väitteet ruokavalion terveysriskeistä, silloinkin kun väitteitä toistelevat eivät sitä itse edes tiedä. Tunnettua on, ettei tavallisella lehtimiehellä ole haluja eikä mahdollisuuksiakaan aina tarkistaa jokaista lähdettään. Kun arvovaltainen taho jotain lausuu, sitä siteerataan, ja siteerausta siteerataan, kunnes asiasta muodostuu virallinen totuus. ”Kun sanon jotakin kolme kertaa, se on totta”, on eräs Liisa ihmemaassa -kirjan viisauksia.

AMA:n alkuperäinen kirjelmä ei kuitenkaan ole – valitettavasti, ja tyypillistä kyllä – internetissä luettavissa.

1970-luvulla Yhdysvalloissa oli runsaasti terveydelle todella vaarallisia muotidieettejä, kuten valkoviini-kananmuna -dieetti. Lisäksi huumeita sisältävät laihdutuslääkkeet olivat yleisiä. Esim. Jane Fonda on kirjoissaan kuvannut värikkäästi sitä, miten jenkkiläiset perheenemännät surutta vaaransivat terveytensä ja pahoinpitelivät omaa kehoaan laihdutusvimmassa. Muutama ylikilo oli kauhistus, se oli pahempaa kuin kuolema. On myös muistettava, että silloin elettiin hippiaikaa. Varmasti monen LSD-sekoilut tai heroiiniriippuvuus sai alkunsa lääkärin määräämästä, amfetamiinia sisältävästä laihdutuspilleristä.

Atkinsin kirja oli vastaveto tälle trendille – luonnollinen ja terveellinen tapa laihtua ilman huumeita ja aliravitsemuksen uhkaa. Jo tästäkin syystä hän oli odottanut että Yhdysvaltain lääkärikunta olisi ottanut sen vastaan ainakin eräänä vaihtoehtona vaaralliselle huumelääkkeiden käytölle ja muille järjettömille dieeteille.

Toiseksi, Atkinsin ruokavaliossa kaikkein olennaisinta on sokerin ja puhdistettujen hiilareiden terveysriskien huomioiminen. Se on aivan varmasti terveellisempi tapa elää kuin roskaruuan mässäily. Lisäksi se on tehokas tapa laihtua – ja huomattava ylipaino on terveysriski. Mikäli AMA:n kirjelmän takana todella olisi ollut aito huoli ihmisten terveydestä, olisi ollut luonnollista tunnustaa nämä Atkins dieetin positiiviset puolet. Jo akateeminen länsimainen traditio vaatisi antamaan vastaväittäjälle tunnustusta sellaisissa asioissa joissa tämä sen ansaitsee.

Ja tottakai Atkinsilta olisi pitänyt pyytää kommentti ennen kirjelmän julkaisemista. Sellainen on demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen ensimmäisiä kulmakiviä ja kuuluu perusihmisoikeuksiin.

Kutri arvostelee sivuillaan (kutri.net) Atkinsin dieettiä ja kuittaa siihen kohdistuvan jatkuvan vääristelyn todeten, ettei hän usko että kyseessä on ”salaliitto”. Kutrin sanavalinta on tarkoituksellinen. Kukapa uskoisi, että nykyajan demokraattisissa länsimaissa olisi oikein salaliittoja? Mutta väitän, että niitä on. Vaikka ei kokoonnuttaisi kynttilänvalossa piiloluolaan vannomaan verivaloja. Usein riittää pelkkä pelko siitä, että joutuu mielipiteinensä vähemmistöön, lähipiirin karsastamaksi, menettää uralla etenemismahdollisuuksia tai yksinkertaisesti vain työrauhansa.

Ja kun salaliittoihin päästiin, on kysyttävä: kenen etu? Sitä ei ole vaikeata nähdä. Elintarvikebisneksessä pyörivät isot rahat, ja juuri sokeri, vehnäjauhot, pastat jne. ovat hyvin säilyviä, halpoja tuottaa ja omaavat näin ollen maailmanlaajuiset markkinat. Myös lääketeollisuus on biljoonabisnes – ja mitä siitä tulisi jos useimpia terveysongelmia hoidettaisiin tuoreella luomuruualla ja lisävitamiineilla? – Vitamiinien valmistamiseen ei saa patenttia, minkä vuoksi ne eivät ole lääketehtaille yhtä tuottoisia kuin varsinaiset lääkkeet.

Ja mitä tulee tuoreeseen luomuruokaan, niin uskon että elintarviketeollisuus ei ole koskaan kokenut esim. kasvissyöntiä samanlaisena uhkana kuin Atkins-dieettiä. Syy on yksinkertaisesti se, että kasvisruokavalio on pohjimmiltaan luonnoton, ja siitä syystä useimmille ihmisille aivan liian askeettinen, olkoonkin että kasvissyöjäpiireissä hyvin tiedostetaan myös sokerin terveysriskit. Kasvissyöntiin siis pystyy vain pieni vähemmistö. Sen sijaan kun sitä mainostetaan terveellisenä, se on suurelle enemmistölle suora portti hiilaririippuvuuteen. Vähennä lihaa ja rasvaa – palkitse itsesi pullalla. Noin siinä käy, ja tuosta elintarvikejätit ovat kenties hyvinkin tietoisia.

Vielä on kysyttävä, mitä käytännön seurauksia tällä kaikella on ollut. Atkins-tyyppisen ruokavalion tutkimus pysähtyi myös kyseiseen teilauskirjelmään. Lääkärien koulutuksessa sitä ei tietenkään huomioitu. Ja ihmiset peloiteltiin kokeilemasta. Yhdysvalloista levisi rasvakammo ja hiilihydraattien ylistys läpi koko läntisen maailman.

Nyt luemme lehdistä että Maailman terveysjärjestö (WHO) on huolissaan lihavuusepidemiasta, joka leviää globaalisti. Ennustetaan ettei edes Suomen kaltaisessa maassa terveydenhuolto tule selviämään esim. aikuisiän diabeteksen lisääntymisen aiheuttamasta paineesta – miten sitten kehitysmaat?

Kuinka paljon tämä johtuu virheellisestä suuntautumisesta ravitsemusneuvonnassa ja -tutkimuksessa, ja kuinka paljon se puolestaan tästä alkuperäisestä Atkinsin teilaamisesta, sitä voi jokainen mielessään miettiä.

Kirjoista ansaitut miljoonat tuskin kovin paljon lohduttivat hyvää tohtori Atkinsia, kun hän joutui 30 vuoden ajan olemaan omiensa (eli amerikkalaisten lääkäreiden) joukossa puoskarin maineessa. Atkins saattoi myös erehtyä monessakin asiassa, tai ainakin sortua yksipuolisuuteen. Mutta harva hänen laillaan on pitänyt päänsä asian puolesta, jonka sydämessään kokee oikeaksi.

Siitä kiitos.

Miten teilauskirjelmä julkaistiin

Miten teilauskirjelmä julkaistiin

KUVA: Amerikan lääkäriliiton (AMA) lehti (JAMA)
 

◾ Ote kirjasta tri Atkinsin uudet dieetit, ilmestynyt suomeksi 1980

”Kirjaa (”Tri Atkinsin vallankumouksellinen dieetti, 1972) kirjoittaessani olin varma siitä, että lääkärit toivottaisivat tervetulleeksi tiedon, joka kertoo lukuisten ihmisten noudattaneen tuloksellisesti niukkahiilihydraattista ruokavaliota, ja tuntisivat voivansa käyttää sitä omien potilaittensa auttamiseen. (…)

Olin varma, että AMA (Amerikan lääkäriliitto) antaisi dieetille tukensa, ellei muuten niin yhtenä keinona ratkaista hankalaksi käynyt kysymys amfetamiinin määräämisestä laihduttamiseen.

Sen sijaan AMA reagoikin salakavalalla Pearl Harbour -hyökkäyksellä. Olin puhumassa Houstonissa. Minulle ei oltu ilmoitettu etukäteen, että minua tultaisiin arvostelemaan. AMA lähetti kaikille sanomalehdille, aikakauslehdille, teletoimistoille, radiolle ja televisiolle tiedotteen, jossa kirjaa ja ruokavaliota sanottiin ”epätieteelliseksi ja mahdollisesti terveydelle vaaralliseksi”.

En tiennyt asiasta mitään ennen kuin näin etusivun otsikot sanomalehdessä.

AMA oli päästänyt julkisuuteen 16-sivuisen raportin keskustelematta ruokavaliosta kertaakaan kanssani, pyytämättä koskaan saada nähdä potilaskertomuksia tai laboratoriotutkimuksia, tutkimatta koskaan ruokavalion potilaissa aikaansaamia tuloksia.

Asia tuntui mahdottomalta uskoa todeksi. Paitsi että olin raivoissani ja turhautunut olin täydellisesti menettänyt uskoni Yhdysvaltain terveydenhuoltoinstituutioiden vilpittömyyteen. Niiden toitottaessa, ettei noin voi tehdä, yli miljoona amerikkalaista teki niin – noudatti ruokavaliota, laihtui ja tunsi nuortuneensa.

Parin päivän kuluttua tuli seuraava salakavala pommi. (…) New Yorkin kaupunkialueen lääkäreitä edustava [yhdistys] päätti pitää dieetistäni suurehkon lehdistötilaisuuden. (…) edustajani soittivat heille kertoakseen, että olisin mielelläni ollut läsnä tilaisuudessa, mutta he katsoivat paremmaksi olla vastaamatta soittoon.

Kysymyksessä oli se lehdistötilaisuus, jossa tutkimuksiani vastaan esitettiin kaikkein perusteettomimmat syytökset. Siellä väitettiin mm., että dieettini aiheuttaisi munuaisvaivoja, vaikkei yksikään paneelin osanottajista ollut koskaan nähnyt tai lukenut pitävästi todistettua tapausta dieetin aiheuttamasta munuaiskomplikaatiosta. Vastaavanlaista ruokavaliota on vuodesta 1930 lähtien suositeltu virtsatieinfektioiden hoitoon.

Hieman tämän jälkeen saman piirikunnan lääkäriyhdistys yritti estää esiintymiseni sellaisissa radio- ja televisio-ohjelmissa, joissa minua haastateltiin kirjasta.

Taistelin heidän sensuuriaan vastaan – ja voitin. Vetoomusoikeus hylkäsi kaikki heidän sensuurialoitteensa. Sensuuria ei katsottu aiheelliseksi.

Seuraava Pearl Harbour-pommi tuli aikakauslehdistöstä. Aikakauslehdeltä kuluu yleensä kuukausia artikkelin laatimiseen, ja kuitenkin useita yksipuolisia hyökkäyksiä kirjaani vastaan ilmestyi jo muutama viikko AMA:n lehdistötiedotteen jälkeen. Kirjoittajilla ei ollut riittänyt edes sen verran uteliaisuutta, että he olisivat haastatelleet minua tai tutustuneet kirjoihini.

Kukaan ei ole toistaiseksi vielä käyttänyt hyväkseen tarjoamaani tilaisuutta käydä läpi kaikki potilaskortistoni, taulukot ja laboratoriokokeet mukaan luettuna.

(…) AMA:n pyyntö: julkaistessaan lehdistölle annetun hyökkäyksensä dieettiäni vastaan AMA ilmoitti kaikille Yhdysvaltain lääkäreille, että ’havainnot tämän ruokavalion haittavaikutuksista kärsivistä potilaista tulisi raportoida.’ Odotettuaan kolme vuotta raportteja tällaisista tapauksista AMA:n on myönnettävä, että sen arkisto oli edelleen tyhjä – yhtään sellaista kielteistä tapausta ei ollut ilmaantunut, jonka olisi voinut katsoa suoranaisesti liittyvän dieettiini.”

Atkinsin puolustuspuhe

Atkinsin puolustuspuhe

◾ Lääketieteen tohtori Robert C. Atkinsin lausunto Yhdysvaltain senaatin asettamalle ihmisen ravitsemusta ja perustarpeita selvittelevälle komitealle 12.4.1973

(Liitteenä kirjassa: Tri Atkinsin dieettivallankumous, Otava 1977)

Toivon voivani auttaa komitean jäseniä tarkastelemaan lausuntoni yksityiskohtia oikeissa suhteissa esittämällä heti aluksi kymmenen perushuomautusta.

1) Ensiksikin liikalihavuus on Yhdysvaltain vakavimpia koko maan laajuisia terveydellisiä ongelmia, ja kaikkien lääketieteen edustajien pitäisi yhteistoiminnassa kehitellä uusia keinoja taisteltaessa sitä vastaan sen asemesta että he moittivat jokaista uutta ehdotusta, joka eroaa lääkäreitten perinteellisistä, tavanomaisista mutta tehottomista suosituksista.

2) Toiseksi: siitä huolimatta ettei maassamme ole ollut puutetta dieeteistä eikä niiden noudattajista, liikalihavuus on vain lisääntynyt, koska minun mielestäni useimmat menestymättömät dieetin noudattajat kamppailivat noudattaakseen sääntöjä, jotka (vaikka olivatkin järkeviä ja ansiokkaita) yksinkertaisesti ylittivät heidän henkisen ja fyysisen kykynsä niin etteivät he kyenneet noudattamaan niitä.

3) Kolmanneksi: mikään dieetti ei tehoa kaikkiin. Mikään dieetti ei ole oikea kenelle hyvänsä. Kaikki potilaani eivät saavuttaneet myönteisiä tuloksia. Mutta niiden huolellisesti dokumentoitujen lääketieteellisten tapausten hoitoraporttien mukaan, joita kenen hyvänsä tämän senaatin komitean tai Yhdysvaltain lääkäriliiton tieteellisen tutkijan pitäisi tutkia ennen kuin suin päin ryntää esittämään johtopäätöksiään, suurin osa potilaistani on havainnut minun dieettini huomattavan turvalliseksi, lääketieteellisesti sopivaksi ja erinomaisen tehokkaaksi.

4) Neljänneksi: ymmärrän hyvin Yhdysvaltain lääkäriliiton tunteman vaivaantuneisuuden siitä että käytin maallikkojen kieltä kirjassani saadakseni sen tavalliselle kansalaiselle käyttökelpoisemmaksi. Minun tarkoitukseni oli taistella liikalihavuutta vastaan tässä maassa, ei julkaista tutkimusta teknisesti täsmällisellä mutta maallikolle käsittämättömällä lääketieteellisellä erikoiskielellä.

5) Viidenneksi: ylipainosta kärsivälle ihmiselle on olemassa ainakin kaksi vilpitöntä dieettikeinoa – joko vähentää kalorimäärää tai vähentää hiilihydraatteja. Minun mielestäni kumpikin näistä on ansiokas ja yleensä suotuisa useimmille ylipainosta kärsiville ja ne molemmat edustavat selvää parannusta verrattuna amfetamiinien tai muiden lääkeaineiden tai hyödyttömien vekottimien käyttöön tai siihen ettei liikalihavuuden korjaamiseksi tee yhtään mitään.

6) Kuudenneksi: kumpaakaan tapaa ei pitäisi tuomita vääräksi tiedotustilaisuuksien avulla, koska ei ole olemassa puolueetonta tieteellistä tutkimusta niiden vertailevista pitkä- tai lyhytkestoisista vaikutuksista, tutkimusta, joka perustuisi sellaiseen laajan yksilöiden otoksen järjestelmällisiin kliinisiin tarkkailuhavaintoihin, jotka ovat todella noudattaneet jompaa kumpaa niistä.

7) Seitsemänneksi: minä ymmärrän hyvin sokerin, tärkkelyksen ja sokeri- tai tärkkelyspitoisten ravintoaineiden valmistajien minun dieettiini kohdistaman vastustuksen, mutta minun on vaikeampi ymmärtää Yhdysvaltain lääkäriliiton vastustusta, kun ottaa huomioon niiden yksittäisten lääkärien suuren määrän, jotka ovat suositelleet dieettiäni perheilleen yhtä hyvin kuin potilailleenkin.

8) Kahdeksanneksi: vaikkei valitettavasti ole ollut harvinaista että Yhdysvaltain lääkäriliitto on yrittänyt tukahduttaa sellaisten ravinnon käyttöön liittyvien kehitysaskelien hyväksymisen, jotka uhmaavat voimassaolevia lääketieteellisiä uskonkappaleita ja kaupallisia käytäntöjä, on merkittävää että YLL on suunnannut hyökkäyksensä pelkästään minun dieettiäni vastaan, kun vuosikymmenet on vallinnut hiljaisuus sananmukaisesti sadoista vähähiilihydraattisista dieeteistä, joita muut lääkärit ovat julkaisseet monien vuosien aikana.

9) Yhdeksänneksi: huomattava osa YLL:n hyökkäyksestä minun dieettiäni vastaan perustuu täysin erilaisia dieettejä koskeville tutkimuksille (esimerkiksi nolla-hiilihydraatti- tai kiinteämääräiselle hiilihydraattidieetille) tai asiaankuulumattomille, epätäsmällisille tai todistamattomille hypoteeseille tai tutkimuksille, jotka tosiasiassa tukevat minun havaintojani. YLL:n lausunnossa ei mainittu mitään minun dieettiini liittyväksi väitettyä vaaralliseksi mainittua sivuvaikutusta siitä huolimatta että dieettini on ollut laajalti käytössä jo jonkin aikaa.

10) Kymmenenneksi: koska jokainen dieetti – kuten jokainen lääkitys, rokotus, kirurginen uudistus tai muun tyyppinen lääketieteellinen edistysaskel – on potentiaalisesti vaarallinen, jos sitä käytetään väärin, minä olen aina suositellut omani tai minkä muun dieetin hyvänsä yhteydessä lääketieteellisiä tutkimuksia ja verikokeita – ennen sitä ja sen eri vaiheissa. Minkä tahansa dieetin yhteydessä voi esiintyä väsymyksen, uneliaisuuden, huimauksen tai nälän oireita, mutta YLL on ironisesti oikeassa ilmoittaessaan että minun dieettini sivuvaikutuksia on anoreksia eli ruokahalun puuttuminen.

Jane Fonda on kertonut kirjoissaan amerikkalaisrouvien epätoivoisista dieeteistä, mm. amfetamiinipohjaisista laihdutuspillereistä, valkoviini-kananmuna -ym. kokeiluista joilla tehokkaasti monen terveys tärveltyi, kun lihominen oli pahempaa kuin kuolema. (Kuva: Wikipedia

Jane Fonda on kertonut kirjoissaan amerikkalaisrouvien epätoivoisista dieeteistä, mm. amfetamiinipohjaisista laihdutuspillereistä, valkoviini-kananmuna -ym. kokeiluista joilla tehokkaasti monen terveys tärveltyi, kun lihominen oli pahempaa kuin kuolema. (Kuva: Wikipedia

Sikäli kuin ymmärrän, tämän komitean tarkoitus on ravintoon ja dieetteihin liittyvien petosten tutkiminen, ja tässä yhteydessä minut on kutsuttu teidän eteenne esittääkseni omaa toimintaani koskevan puolustuksen. Se että minun täytyy esittää puolustukseni tässä demokraattiseksi oletetussa yhteiskunnassa on lähes käsittämätöntä minulle – samoin niille miljoonille liikalihavuuden uhreille, jotka ovat saaneet uskoa elämään noudattamalla paikkansapitävää fysiologista periaatetta – hiilihydraattien rajoittamista.

On uskomatonta että 20:nnen vuosisadan Yhdysvalloissa tunnollinen lääkäri joutuu asettamaan kovalla työllä ansaitun lääketieteellisen maineensa vaaralle alttiiksi uskaltamalla ehdottaa että liikalihavuuden uhri saattaisi saada jonkinlaista lievitystä tilaansa jättämällä ravinnostaan pois sokeri- ja tärkkelyspitoiset tuotteet.

Esittääkseni oman toimintani historiallisesta näkökulmasta, haluan korostaa että olen ammattiaan harjoittava lääkäri ja minua opetettiin lääketieteellisessä tiedekunnassa hoitamaan liikalihavuutta määräämällä vähäkalorisia dieettejä. Väistämättä yltyvään nälän tunteeseen opin pian määräämään hoitokeinoksi amfetamiinia tai jotain ruokahalua vähentävää valmistetta. Kun päädyin samoihin kummallisen huonoihin pitkäkestoisiin tuloksiin kuin useimmat kolleeganikin, ryhdyin etsimään parempaa vaihtoehtoa. Noiden aikojen (1950- ja 1960-lukujen) lääketieteellinen kirjallisuus oli täpötäynnä tutkimuksia, jotka osoittivat että hiilihydraattien mää- rän rajoittaminen tuotti ennustettavasti varsin hyviä tuloksia. Ryhdyin soveltamaan tällaista dieettiä ensin omaan tarpeeseeni ja sitten kuuteenkymmeneenviiteen American Telephone & Telegraph -yhtiön johtavassa asemassa olevaan toimihenkilöön. Me kaikki pääsimme huomattavaan painon laskuun. Seuraavien yli yhdeksän vuoden ajan työskentelin uutterasti tällä tutkimussaraIla koko ajan oppien lisää ja samalla kehittäen menetelmääni. Vuonna 1966 toimin oman toimistoni voimien äärirajoilla, vuonna 1972 olin hoitanut osapuilleen 10.000 potilasta. Minusta tuntui että olin saavuttanut erinomaisen maineen omassa yhdyskunnassani. Muut lääkärit tulivat luokseni, he lähettivät vastaanotolleni vaimojaan, lapsiaan ja omia potilaitaan. Suuryhtiöt lähettivät luokseni johtavassa asemassa olevia toimihenkilöitään. Monet aikakauslehdet julkaisivat kirjoituksia minun dieettisuosituksistani. Uusiksi potilaikseni pyrkivien määrä oli aina useissa sadoissa. Minusta tuntui että minä olin väIttämällä dieettilääkitystä, mutta suorittamalla perinpohjaisen lääketieteellisen tutkimuksen, johon kuului lipidiprofiileja ja glukoosikestotestejä, elektroenkefalogrammeja ja rinnan röntgenkuvauksia, kehittänyt dieetin joka ei ollut enää teoria, vaan vakiintunut, lääketieteellisesti todistettu menetelmä, ja saavutin sen johdosta melkoista kunnioitusta omassa ympäristössäni. Samalla siis tunsin kehittäneeni dieetin, joka ei ollut enää teoriaa, vaan lääketieteellisesti tutkittu ja etukäteen ennustettavissa oleva menetelmä. Dieettini parissa saavuttamani laajan kokemuksen ansiosta saatoin ennustaa kunkin potilaan kohdalta en vain sitä, pystyisikö potilas saamaan painoaan alaspäin, vaan myös sen, kuinka paljon ja milloin.

Sen menestyksen mukana, jonka potilaitteni suuri enemmistö oli saavuttanut, maineeni sai riittävää koko maan kattavaa painavuutta, niin että useat kustannusyhtiöt kehottivat minua kirjoittamaan dieetistäni kirjan suurelle yleisölle. Olin ehdottoman vakuuttunut siitä että valtaosa epäonnistuneista dieetin noudattajista oli epäonnistunut siksi että he olivat taistelleet ankarasti noudattaakseen dieettiä, joka oli heidän henkisen ja fyysisen suorituskykynsä ulkopuolella.

Tunsin vilpittömästi että suuren yleisön piti päästä nauttimaan samoista eduista kuin omat potilaanikin. Minusta ei tuntunut mitenkään oikeudenmukaiselta riistää tilaisuus ratkaista niinkin turhauttava ongelma kuin liikalihavuus sellaisilta ihmisiltä, joilla ei koskaan olisi mahdollisuutta päästä vastaanotolleni. Siitä huolimatta että kirjakaupat olivat pullollaan dieettikirjoja, ne joko kuvailivat todella eriskummallisia dieettejä tai olivat vain uudelleenlämmennyksiä siitä samasta vähäkalorisesta dieetistä, jota ei koskaan kyetä noudattamaan sen vakinaisen kumppanin, nälän, takia. Olin siis vakuuttunut siitä että oli olemassa ehdoton tarve julkaista dieettikirja, joka esittelisi yleisölle tuhansien potilaitten kliinisten havaintojen avulla huolellisesti valvotun dieettimenetelmän.

Ja niin minä kirjoitin Dieettivallankumouksen. Lähes viisi kuukautta kirjan yleinen (sekä ammatillinen) vastaanotto ja hyväksyminen oli niin hyvä että kirjan painos oli pian vähissä. Sitä myytiin suusta suuhun kulkeneen informaation välityksellä, ei ponnekkaalla mainonnalla tai muilla julkistuskeinoilla. »Dieetti tehoaa», yleisö sanoi, »ja minä voin mainiosti.» Julkisin asiakirjoin voidaan osoittaa että 97 % kaikista niistä, jotka olivat soittaneet puhelimella sitä koskevan tv- tai radiolähetyksen aikana studioihin, ilmoittivat saavuttaneensa menestyksellisiä tuloksia seuraamalla dieettiä. Kirjan saama vastaanotto osoitti kuinka kipeästi sitä oli tarvittu.

Mutta sitten kuin keskitetysti tehdyn suunnitelman mukaisesti ilmestyi oikea julkisen kritiikin ryöppy uutisohjelmissa, lehdistötilaisuuksissa, aikakauslehtiartikkeleissa, radio- ja televisio-ohjelmissa. »Lääketieteelliset ryhmät julistavat Atkinsin dieetin vaaralliseksi» oli otsikkojen pääteema. Ennennäkemättömien uutisjulkistamisen ja paneelikeskustelun avulla Yhdysvaltain uutisvälineet kuin kutsuttiin välittämään eteenpäin viestiä koko Amerikan kansalle: minä olen heittiö, intoilija ja puoskari. Vieläpä tämän kunnioitettavan komitean puheenjohtaja kertoi tietotoimistojen edustajille että minä olin ensimmäinen tutkintaan joutuva dieetti-»huijari».

Minä ilmoitan kuitenkin käsityksenäni että nämä ryhmät, kuten esimerkiksi Yhdysvaltain lääkäriliiton ruoka- ja ravintovaliokunta, hyökkäsivät liikalihavuuden hoitosuositusta vastaan – sellaisena kuin se on esitetty minun kirjassani – ilman että heillä on todisteen häivääkään väitettään todistamassa.

Tosiasia kuitenkin on että »dieettivallankumous»-menetelmä on huomattavan turvallinen, lääketieteellisesti oikea ja erittäin tehokas. En ole löytänyt yli kymmenentuhannen potilaan järjestelmällisen tutkimuksen yhteydessä dieettiin yhdistettävissä olevia jatkuvia vahingollisia sivuvaikutuksia. Merkillistä on myös se että huolimatta viidestäkymmenestäkuudesta tieteellisiin julkaisuihin kohdistetuista viittauksista – julkaisuista jotka oli julkaistu ennen minun kirjaani, Yhdysvaltain lääkäriliitto ei kyennyt ilmoittamaan yhdestäkään ainoasta tapauksesta, jossa olisi ilmennyt dieetistäni johtuvia vaarallisia sivuvaikutuksia, vaikka mainitun liiton kyseisen lehdistötilaisuuden aikana jo tuhannet amerikkalaiset olivat noudattaneet sitä.

Kenties YLL:n epätäsmällisyyden perusta on ollut sen huoli siitä »ettei dieetti ole uusi eikä liioin vallankumouksellinen». On erittäin tärkeää tajuta että vaikkakaan minun ohjelmani ei ole ehdottoman uusi eikä vallankumouksellinen, se on erilainen. Huomattava määrä kliinistä todistusaineistoa on olemassa siitä että juuri nämä eroavuudet riittävät selittämään raporttien tehokkuuden ja turvallisuuden variaatiot.

Dieettivallankumous ei ole nolla-hiilihydraatti- eikä tietyn hiilihydraattimäärän dieetti, se on hiilihydraattien nauttimisen asteettaisten tasojen ohjelma, joka on titrattu soveltumaan kunkin yksilön aineenvaihduntaan, ja jonka yhteydessä syödään myös tärkeä välttämättömien vitamiinien ja kivennäisaineiden yhdistelmä.

Tästä huolimatta YLL:n komitea on katsonut asialliseksi käydä useita kertoja tämän dieetin kimppuun viittaamalla muunlaisia dieettejä koskeviin tutkimuksiin, jotka selvästikään eivät ole yhteydessä nyt kyseessä olevaan dieettimenetelmään.

Toisin sanoen, on olemassa vain yksi keino tutkia dieettivallankumousmenetelmää. Näin ei kuitenkaan ole tehnyt liiton komitea – ei suoranaisesti eikä liioin epäsuorasti.

Yhdysvaltain lääkäriliiton väite että dieettini on »suurimmaksi osaksi epätieteellinen» on selvästikin harhaanjohtava. On syytä korostaa että kirjani oli suunniteltu maallikkolukijoita, ei suinkaan tiedemiehiä varten. Tästä syystä en varustanut sitä alaviittein, joissa olisi viitattu käypiin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä ettei näitä päteviä tutkimuksia olisi olemassa tai että kirjani tieteellinen perusta ei olisi täsmällinen.

Komitea esitti joukon väitteitä. Vastaan niihin kohta kohdalta:

1. Huolimatta vähähiilihydraattisten dieettien peräkkäisistä elpymisistä, »ei ole havaittu minkäänlaista maanlaajuista liikalihavuuden vähenemistä».

Vastaus: Eikö tähän ole parempi selitys se tosiasia että käytännöllisesti katsoen kaikki lääkärit on opetettu määräämään vähäkalorista – surullisen kuuluisan vaikeasti seurattavaa vähäkalorista – kuin vähähiilihydraattista menetelmää?

2. »Liikalihavuus on yleistä Pohjois-Amerikassa missä ruokavalion rasvojen osuus on suurempi kuin useimmissa muissa maissa.»

Vastaus: Tämä pitää paikkansa, mutta eikö myös ole niin että sokerin käyttö Yhdysvalloissa on suurimpia maailmassa?

3. Aasiassa ja Afrikassa »suurin osa asukkaista ovat laihoja ruokavalioilla, joiden hiilihydraattien määrä on äärimmäisen suuri ja vastaavasti rasvojen määrä vähäinen.»

Vastaus: Eikö tähän ole selitys näiden kulttuurien vähäisessä kokonaiskalorimäärässä? En kiellä missään kohdassa sitä etteikö kaloreiden rajoittaminen voisi olla myös tehokas liikapainon rajoittaja sekä yksilön että kokonaisen kulttuuripiirin kohdalla.

4. Mikään dieetti ei voi kumota termodynamiikan ensimmäistä peruslakia ja »olla tehokas ellei se aiheuta saadun energian vähentymistä tai jollain tavalla lisää energiatappiota». Tätä ei voida selittää ketonien erittämisellä. Väite että paikallaan istuvat yksilöt voivat menettää painoaan 5000 kalorin vuorokausidieetillä on uskomaton.

Vastaus: On totta ettei ole tehty lainkaan energia-aineenvaihdunnan tutkimuksia yksilöille jotka menettävät rasvakudoksiaan runsaskalorista, mutta erittäin vähän hiilihydraatteja sisältävää dieettiä noudattamalla. Koska tällaisia tutkimuksia ei ole tehty, esiintyy vain umpimähkäistä spekulointia. Minun toimistoni on tavannut merkittävän määrän näitä »uskomattomia» yksilöitä. Heitä on todella olemassa, ja on ilmeistä että jotkut näistä yksilöistä pitäisi alistaa kokonaisenergia- aineenvaihdunnan tutkimuksiin. Näin kerätty tutkimusaineisto olisi tieteen kannalta hyvin arvokas tämän kiistan kummallekin osapuolelle. Olen aina väittänyt että tämän dieetin tarjoama aineenvaihdunnallinen hyöty saataisiin näin ilmiselväksi.

5. Normaali henkilö pystyy välttämään painonlaskun ollessaan hiilihydraatittomalla dieetillä.

Vastaus: Tämä ei voi pitää paikkaansa, koska tämän osoittamiseksi esitetty aineisto käsittää vain kaksi henkilöä Stefanssonin kokeessa, jossa hiilihydraattien nauttiminen oli arvioitu 50 grammaksi – se oli pääasiassa maksatärkkelystä. Lisäksi ei ole mitään todisteita siitä että liikalihavan yksilön painonlaskua voitaisiin välttää.

6. Painonlasku voidaan riittävästi selittää »vähäisemmän kalorikulutuksen» ansioksi.

Vastaus: Tämän dieetin patologisten nälkämallien säätely samoin kuin sen lisääntynyt kylläisyysarvo johtaa yleensä kalorikulutuksen huomattavaan vähenemiseen. Tämä edustaakin todella dieetin tärkeintä etua, joka käy ilmi siitä että erittäin korkea prosenttimäärä Yhdysvaltain väestöstä on ilmoittanut voivansa noudattaa sitä helposti. Tämä on vain yksi syy siihen miksi dieetti vaikuttaa.

7. Painonlasku voidaan selittää »ajallisin eroin», jotka johtuvat pääasiassa vesitasapainon muutoksista.

Vastaus: Tämä suotuisa diureettinen vaikutus on dieetin tehokkuuden toinen syy. Se selittää myös dieetin huomattavan käyttökelpoisuuden turvotustilojen hoidossa. Merkittävää on se että tämä vaikutus sallii tavallista suuremman suolan käytön dieetissä, joka taas parantaa ruokavalion makua ja vähentää dieetin noudattajan tarvetta käyttää virtsaneritystä lisääviä lääkeaineita, joista useimmilla on päinvastainen vaikutus sokeri- ja insuliiniaineenvaihduntaan.

Lisäksi on selvää tätä dieettiä noudattaneiden monien amerikkalaisten yhteenkerätyistä laihdutustuloksista että heidän painonsa lasku on ollut nimenomaan kehon rasvojen määrän eikä sen veden vähentymistä.

8. Mitkään tieteelliset todisteet eivät tue käsitystä että dieetti olisi aineenvaihdunnallisesti edullisempi kuin tavalliset dieetit.

Vastaus: Tämän väitteen esittämisen edellytys on kieltää Kekwickin ja Powanin klassillisen tutkimuksen pätevyys, tutkimuksen, jonka tekijät osoittivat että ruumiin rasvojen vähenemistä tapahtui sovellettaessa dieettejä, joissa oli samat kaloriarvot silloin kun ne oli rakennettu rasvoista tai valkuaisaineista, mutta ei silloin kun dieetit oli rakennettu hiilihydraateista.

Yhdysvaltain lääkäriliitto yritti kieltää tämän tutkimuksen arvon viittaamalla tohtori Sidney Wernerin tutkimuksiin. Werner tutki 52 gramman hiilihydraattidieettiä – selvästikin isompi hiilihydraattimäärä kuin mitä dieettivallankumouksessa ehdotetaan. YLL viittasi myös Olesenin ja Qusaden tutkimuksiin, joiden todellinen havaintoaineisto osoitti että seitsemän kahdeksasta alhaisella hiilihydraattidieetillä olleista ”koehenkilöistä menetti huomattavat määrät painoaan ja että kahdeksas henkilö pystyi pitämään painonsa kurissa siitä huolimatta että lisäsi päivittäistä kalorimääräänsä yli 900 kalorilla; tai Pilkingtonin tutkimuksia, jossa kalorit oli rajoitettu vain l000:een ja vain kolmelle koehenkilölle annettiin vähemmän kuin 32 grammaa hiilihydraatteja.

On siis olemassa aineenvaihdunnallinen etu ja tämä on kolmas syy miksi dieetti vaikuttaa.

9. Rasva ei voi muuttua hiilihydraatiksi.

Vastaus: Vaikka tämä pitää semanttisesti paikkansa, tosiasia kuitenkin on että rasva on ihmisruumiin tärkein polttoainelähde silloin kun ravinnosta puuttuvat hiilihydraatit yli kahden vuorokauden ajan. Siirtyessään anaerobiseen glykoottiseen aineenvaihduntakiertoon, se tarjoaa riittävästi polttoainetta korkean valkuaisainedieetin aminohappojen kanssa. Tärkeä havaittu tosiasia on se että äärimmäisen harvoin kenenkään dieetinharjoittajan verensokerin taso putoaisi normaalitason alapuolelle – ei edes useitten vuosien kestoisen ankaran hiilihydraattien kadon jälkeen.

10. On epätäsmällistä selittää että sokerilla on »epäravinnollisia» ominaisuuksia.

Vastaus: On olemassa tieteellistä todistusaineistoa siitä että sokeri lisää tiamiinin ja muiden B-vitamiiniryhmän osatekijöiden tarvetta. On julkaistu monia tutkimuksia, jotka osoittavat sokerin aiheuttavan huomattavaa lisäystä ihmisruumiin tiamiiniin ja riboflaviiniin sekä muihin B-vitamiiniryhmän osatekijöihin kohdistuviin vaatimuksiin. Nämä muodostavat pohjan sille selitykselle että sokeri on epäravinnollista.

11. Ihmisruumiista ei ole löydetty »rasvaa liikkeellepanevaa hormonia».

Vastaus: Tämä huomautus näyttää olevan tahallisen epätarkka. Tästä aiheesta on olemassa yli neljäkymmentä tieteellistä tutkielmaa. Sitä on eristetty hiilihydraattien puuttuessa toimineiden ihmisruumiitten virtsasta ja kun sitä on ruiskutettu koe-eläimiin, niissä on saatu rasva lähtemään liikkeelle.

12. Ei ole olemassa kunnon todisteita siitä että hypoglykemia aiheuttaa depressiota tai kroonista väsymystilaa.

Vastaus: Tämä huomautus on niin uskomattoman valheellinen että siihen on hankala vastata. Miljoonat amerikkalaiset ovat kärsineet depressiosta ja kroonisesta väsymyksestä ja havaittiin että heissä oli hypoglykemia (glukoosinsietotestillä) ja he havaitsivat mainitun tilan oireiden katoavan, kun he joutuivat runsaasti valkuaista sisältävälle vähähiilihydraattiselle dieetille. Aivan tavallisen lääketieteellisen logiikan mukaan on selvää että hiilihydraattipitoisen dieetin yhteydessä esiintyvien oireiden, jotka häviävät kun hiilihydraatit jätetään pois ja alkavat uudelleen kun hiilihydraatit otetaan mukaan dieettiin, täytyy johtua hiilihydraateista. Tämä on peruste sille huomiolle että hypoglykemiaa esiintyy hyvin runsaasti meidän kulttuurissamme.

Vakavampi oli YLL:n komitean väite että dieettivallankumouksen dieettisuositukset olivat »potentiaalisesti vaarallisia». On tärkeää korostaa sitä että mikä hyvänsä dieetti, jos sitä sovelletaan väärin, voi olla »potentiaalisesti vaarallinen».

Seuraus YLL:n lehdistötilaisuudesta oli se että tiedotusvälineet ympäri maata tulkitsivat dieettini »vaaralliseksi». Voin vain paheksua tätä täysin tarkoituksellista toimenpidettä, jonka tarkoituksena on vääristää suuren yleisön käsitykset tämän selvästi turvallisen ja hyväksi todistetun dieettimenetelmän vaikutuksista. Siitä esitettyjen vaarojen luetteloon kuuluvat sellaiset välittömät sivuvaikutukset kuin uupumus, dehydraatio, posturaali hypotensio, pahoinvointi, oksennukset ja ruokahalun puuttuminen.

Mainitussa raportissa ei kuitenkaan mainita tällaisten reaktioiden harvinaisuutta silloin kun dieettiä noudatetaan kuten ohjeissa sanotaan. Dieettimenetelmän vaikutus on ollut hyvänolontunteen voimistuminen joko dieetin alusta tai sen neljännestä vuorokaudesta lähtien. Harvinaisemmissa tapauksissa, joissa nuo oireet jatkuvat, lukijaa kehotetaan lisäämään kivennäisaineiden, nesteiden tai hiilihydraattien määrää, kunnes oireet häviävät. Näin toimien mainitut sivuvaikutukset vaikuttavat harvoin jatkuvasti. Ihminen jatkaa tuskin sellaisen laihdutusohjelman noudattamista joka tekee hänet huonovointiseksi.

Toinen kohta, jota komitea ei mainitse on että nämä oireet (varsinkin uupumus, letargia, huimaus ja nälkä) esiintyvät paljon suuremmalla frekvenssillä sillä 45 prosentin hiilihydraatti- ja vähäkalorisella dieetillä jota YLL kannattaa.

Erityisen merkillistä on ollut anoreksian (ruokahalun puutteen) luetteloon mukaan ottaminen, jota esiintyy todella aika paljon »ei-toivottuna» sivuvaikutuksena. Minusta näyttää itsestään selvältä että tämä sivuvaikutus voi olla vain hyödyksi ylipainoiselle dieettiä noudattavalle.

Dieettimenetelmän minkälaatuisen hyvänsä lääketieteellisen arvioinnin kannalta vakavampi seikka on sellaisten sivuvaikutusten esiintymisen mahdollisuus, joita dieetin noudattaja itse ei huomaa. Siitä huolimatta että YLL:n komitea leimasi tämän dieetin »potentiaalisesti vaaralliseksi», se kykeni mainitsemaan vain kolme mahdollisen – potentiaalisen – vaaran aluetta: heikentynyt munuaisten toiminta, virtsahapon tason nousu ja seerumilipidin nousu.

On tärkeää korostaa että jos kirjan suosituksia – on otettava verikokeita ennen dieettiä ja sen eri vaiheissa – noudatetaan, kaikki nämä mahdolliset ongelmat voidaan todeta henkilöissä, joiden voidaan ajatella olevan alttiita niille, ja suosituksia voidaan sopivasti muunnella, jolloin »vaarallisten» seuraamusten mahdollisuus voidaan vähentää nollaan.

Kyseiset erityisalueet voidaan eritellä tarkemmin: Normaaleilla – samoin myös kohtuullisen huonontuneilla munuaisillakin – on yllin kyllin toimintakykyä käsitellä se nestekuorma, jonka dieetin aineenvaihdunnalliset muutokset saavat aikaan. Koskaan ei ole ilmoitettu yhdestäkään tämän dieetin mahdollisesti aikaansaamasta munuaisten heikentyneestä toiminnasta. Joskus on havaittu veren ureatypen huomattavaa kasvua, mutta kun tuloksia on verrattu muitten munuaistoimintakokeitten tuloksiin, on ilmeistä ettei kysymys ole munuaisperäisistä muutoksista. Lisävarokeinona kirjassa sanotaan että henkilön, jolla on vähänkään vaikeampi munuaistauti, on jatkettava oman lääkärinsä määräämää dieettiä.

Virtsahapon tason nousun mahdollisuus edustaa huomattavaa tämän dieetin komplikaation aiheutumisen mahdollisuutta, samoin monia muita, varsinkin niitä, jotka liittyvät paastoamiseen tai ankaraan kalorien vähyyteen. Kirjassa korostettiin voimakkaasti tätä mahdollista vaikeutta.

Kenties suurin riehuvan väittelyn polttopiste on kysymys »tyydytettyjen rasvojen ja runsaskolesterolisten elintarvikkeiden rajattomasta syömisestä». Yhdysvaltain lääkäriliiton komitea korostaa kärkkäästi sitä että »sellaiselle dieetille alttiilla yksilöillä. joilla on myös havaittu veren rasvojen nousua, on myös sydänvaltimo- ja verisuonten kalkkiutumistaudin suurempi riski». Jälkimmäinen huomautus pitää tietysti paikkansa minkä hyvänsä dieetin, myös vähärasvaisen kohdalla.

Aina on olemassa »yksilöitä», jotka reagoivat tiettyyn dieettiin päinvastaisella tavalla kuin samaa dieettiä noudattava enemmistö; tämä ei suinkaan merkitse sitä että kyseinen dieetti on huono nemmistölle, vaan sitä että se on epäsovelias juuri tuolle yksilölle.

Olisi tärkeää määritellä dieetin tilastolliset veren rasvojen keskiarvot – sekä ennen dieettiä että sen eri vaiheitten aikana. YLL ei ole onnistunut keräämään minkäänlaista käyttökelpoista tilastollista tutkimusaineistoa tästä eritasoisesta hiilihydraattimenetelmästä. Tästä syystä ainoat olemassaolevat tämän menetelmän vaikutuksia veren lipidiarvoihin koskevat tiedot ovat ne, jotka on kerätty minun omassa toimistossani. Nämä tiedot jotka ovat tällä hetkellä tietokoneotosanalyysissä, osoittavat seerumikolesterolitasojen putoamisen selvää laskutendenssiä verrattuna ennen dieetin aloittamista vallinneisiin tasoihin sekä seerumitriglyseriditasojen laskua huomattavan säännöllisesti.

Dieetin toinen arvostelun kohde on ollut se käsitys että ankarasta hiilihydraattien rajoittamisesta aiheutuva ketoosi on mahdollisesti vahingollista. Tämän huomautuksen sisällön epäselvyys pohjautuu siihen tosiasiaan että ketoosi merkitsee rasvan käyttöä energiaksi eikä sokeritautisen kontrolloimatonta ketoasidoosia. Ketoosi on luonnollinen tila, jonka ihmisruumis saa aikaan reaktioksi joko nälkiintymiselle tai dieettihiilihydraattien huomattavalle rajoittamiselle. Ketoasidoosi on ankara insuliinin puutteen aikaansaama patologinen tila, jossa rasvan katabolismi (häviö) tapahtuu kohtuuttoman nopeasti saaden ruumiin liian voimakkaasti asidoosiksi (happopitoiseksi). Asidoosia ei tapahdu liikalihavalla ei-sokeritautisella tai liikalihavalla ei-insuliinista riippuvaisella sokeritautisella vähähiilihydraattisen ketogeenisen dieetin vallitessa.

Lisäksi on huomattava että hiilihydraattien asteettaisen kasvun takia useimmat dieetin noudattajat ovat ketoosin alaisina vain dieetin varhaisimmissa vaiheissa.

On esitetty todisteita, jotka viittaavat siihen että tämä dieetti on vaarallinen raskauden aikana. Esitän kolme dieettiä koskevaa huomautusta raskaustilan yhteydessä. l) »Hoidan raskaana olevia potilaitani tässä dieetillä.» Olen tehnyt näin, eikä sen käyttämisestä ole aiheutunut yhtään sikiölle vahinkoa tuottanutta tapausta. 2) »En suosittele sitä että liikalihava odottava äiti palaisi noudattamaan runsashiilihydraattista dieettiä.» Tämä on totta koska hyvin monet sokeritautitapaukset liikalihavan väestönosan keskuudessa alkavat raskauden aikana. 3) »Useimmat naistentautien lääkärit saavuttavat erittäin hyviä tuloksia estäessään raskaudenaikaista painonlisäystä.» Tämä huomautus osoittaa että odotan ehdottomasti jokaisen raskaana olevan lukijani olevan oman lääkärinsä hoidossa ja noudattavan hänen dieettiään. Se osoittaa myös että raskaudenaikaisen dieetin noudattamisen päämäärä pitäisi olla painon nousun estäminen, joka taas merkitsee että on käytettävä dieetin ylläpitämisversiota.

Sitä paitsi ei ole olemassa todisteen häivääkään siitä että tämä dieetti aiheuttaisi minkäänlaisia äitiin tai sikiöön kohdistuvia komplikaatioita.

Tämän dieettimenetelmän käyttökelpoisuutta tutkivan komitean vastuu helpottuu huomattavasti sen tosiasian ansiosta että tämä dieettini voidaan helposti alistaa vertailuun tavanomaisemman dieetin kanssa, koska kumpaakin dieettiä voidaan soveltaa samaan henkilöön ja samaan tarkoitukseen sekä vertailla tuloksia. Eikö olisi vahinko, jos tämä komitea muodostaisi johtopäätöksensä sellaisten ihmisten todisteiden perusteella, jotka eivät ole sitä itse tarkkailleet, teoreettisten pohdiskelujen perusteella tai norsunluutornista käsin tehtyjen päätelmien avulla, kun ongelman todellinen vastaus voidaan helposti alistaa valvottujen tieteellisten tutkimusten kohteeksi, ja joihin tutkimuksiin voidaan ryhtyä välittömästi?

Minä tiedän henkilökohtaisesti mitä mainitut tutkimukset paljastaisivat; olen omin silmin nähnyt lopputuloksen niin monta tuhatta kertaa. Mutta tiedän että. tutkimuskomitea on tyytyväinen vain riippumattomalla tavalla hankittuihin tietoihin. Esitän että nämä tieteelliset tosiasiat kootaan, ennen kuin päädytään edes hapuileviin johtopäätöksiin.

New Yorkin osavaltio, New York Huhtikuun 11. päivänä 1973

Kunnioittaen
Robert C. Atkins
lääketieteen tohtori

Kuva: Wikipedia
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Flickr_-_cyclonebill_-_Omelet_med_squash,_for%C3%A5rsl%C3%B8g,_guler%C3%B8dder_og_gedeost.jpg

Pohjavedet, kolesteroli ja kansanvalistus

Pohjavedet, kolesteroli ja kansanvalistus

| Elintavat eivät selitä alueellisia eroja sydäntautikuolleisuudessa. Kuva HS, Lapuan lakeuksia |

 
Helsingin Sanomat kertoi taannoin (15.1.2004) suomalaistutkimuksesta, jossa pohjaveden pehmeydellä todettiin olevan yhteys sydänkohtauksiin. Maa jaettiin kymmenen neliökilometrin ruutuihin, joihin sijoitettiin tiedot pohjaveden kovuudesta, sen sisältämästä kalsiumista, magnesiumista, fluorista, raudasta, kuparista, sinkistä, nitraatista ja alumiinista ja verrattiin näitä tietoihin 35-74-vuotiaiden miesten ensimmäisistä sydänkohtauksista.

Vain veden pehmeydellä todettiin yhteys. Mitä kovempaa pohjavesi, sen vähemmän sydänkohtauksia. Hesari toteaa:

Vuosikymmenet on tiedetty, että sydäntautiin kuollaan Itä-Suomessa useammin kuin lännessä. Vuosikymmenten kampanjat elintapojen, tupakoinnin ja verenpaineen merkityksestä eivät ole poistaneet eroa.

Myös Hesarin haastattelema geologian tutkimuskeskuksen suunnittelija Anne Kousa toteaa, että sydäntaudin klassiset riskitekijät eivät selitä alueellisia eroja.

Tästä vuosikausien kampanjoinnista on tullut kuuluisaksi Pohjois-Karjala -projekti, joka yhä elää suuren yleisön mielikuvissa valtaisana menestyksenä, vaikka tutkijat aivan hyvin tietävät että näin ei ole. Sydänkuolleisuus laski samaan aikaan koko maassa, eikä alueellisten erojen syitä todellisuudessa ole osattu selittää.

Samat suositukset, joilla Pohjois-Karjalan asukkaiden elämäntaparemonttia ohjattiin, ovat voimassa yhä edelleen: vähemmän rasvaa, ennenkaikkea vähemmän tyydyttynyttä rasvaa. Tätä näkemystä ei haluta tarkistaa, tai paremminkin, erehdyksiä ei haluta myöntää, ja sen vuoksi kritiikki esim. Pohjois-Karjala -projektia kohtaan ei ole saanut sellaista julkisuushuomiota kuin se ansaitsisi. Päinvastoin: esim. Uffe Ravnskovin kirja kolesterolimyytistä poltettiin Suomen TV:ssä juhlavin menoin. Tämä kirja on ainoa, jossa on systemaattisesti käyty läpi erityisesti 1900-luvun jälkipuolella tehtyä kolesterolitutkimusta. Siinä on varsin vakuuttavin perustein osoitettu että tutkimustulokset eivät tue virallisia suosituksia, ja että eräissä tapauksissa niitä on suorastaan vääristelty. Kirjassa osoitettiin myös Pohjois-Karjala -projektin väitetty menestys myytiksi. Ravnskovin mukaan kolesterolimyytti onkin ”1900-luvun suurin tieteellinen huijaus”.

Viime vuosikymmeninä ravitsemustutkimus on edistynyt valtavasti, ja uudet löydöt asettavat kyseenalaiseksi viralliset dogmit. Käsitys tyydyttyneiden rasvojen vaarallisuudesta on peräisin 1950-luvulla suoritetuista tutkimuksista, jotka ainakin Ravnskovin mukaan olivat kyseenalaisia jo alunperin. Mutta vaikka tuosta oltaisiin eri mieltä, niin uusien löytöjen valossa nuo tutkimustulokset tulisi joka tapauksessa kyseenalaistaa. Yksin uusi transrasvoista saatu tieto edellyttäisi tuota. 50-, 60- ja vielä 70-luvullakin käsitteeseen ”tyydyttynyt rasva” luettiin eläinrasvojen lisäksi myös teollisesti, keinotekoisesti valmistettu kasvisrasva, joka sisälsi vaarallista transrasvaa. Lisäksi juuri siihen aikaan, kun sydänkuolleisuus laski koko maassa, margariinin valmistusmenetelmät kehittyivät niin etteivät Suomessa myytävät margariinit enää juurikaan sisällä transrasvoja.

Asiantuntijat ovat nykyään yksimielisiä transrasvojen terveyshaitoista. Mutta syystä tai toisesta niistä ei haluta puhua. Esim. Kotilääkäri-lehdessä (6-7/2003) on Soili Soisalon juttu rasvoista tyyliin ”kaikki mitä tavallisen ihmisen tarvitsee tietää rasvoista”, joka alkaa sanoin: ”Perustieto rasvoista ei ole muuttunut”. Siinä ei transrasvoja mainita sanallakaan. Mutta internetin aikakaudella tällainen hyssyttely ei oikein onnistu. Niinpä transrasvojen vaarallisuus tunnustetaan jo siellä täällä, mutta samaan hengenvetoon sekoitetaan ne maidon luonnollisiin transrasvoihin, joita useat tutkijat pitävät niin hyvinä että niistä valmistetaan terveyskapseleitakin.

Ihminen joka ei tavallista tarkemmin seuraa terveysuutisia, ei tiedä esim. sitä, että transrasvoja on edelleen juuri niissä ruuissa joita lapsille syötetään, esim. kasvisrasvajäätelössä, chipseissä, ranskanperunoissa, mikropopkorneissa, kekseissä, kalapuikoissa ja -hampurilaisissa jne. (Ranskassa ei ranskanperunoissa ole transrasvoja, koska ne paistetaan naudanrasvassa. Mutta McDonalds joutui suuren terveyshälyn saattelemana siirtymään kasvirasvoihin – eli ojasta allikkoon.)

50-luvun tutkimusten jälkeen on myös opittu erottamaan ns. ”hyvä” ja ”huono” kolesteroli ja tiedetään että niiden välinen suhde on tärkeä, kenties tärkeämpikin kuin kokonaiskolesteroli. Samoin veren rasva-arvot saattaa olla tärkeämpi sydäntautien ennustaja kuin kolesteroli. On runsaasti tutkimustietoa ja varsin laaja yksimielisyys omega-3 rasvahappojen ja kalarasvojen merkityksestä. Näitä seikkoja ei otettu 50-luvulta peräisin olevissa tutkimuksissa lainkaan huomioon.

Samoin näissä tutkimuksissa ei ole huomioitu hiilihydraattien määrää ja laatua ruokavaliossa. Uudet tutkimustulokset vahvistavat ja tarkentavat sitä mikä on tiedetty jo 1800-luvun lopulta lähtien: puhdistettu sokeri ja muut nopeat hiilihydraatit heiluttavat verensokeria ja niiden runsaalla käytöllä on yhteys aikuisiän diabeteksen puhkeamiseen. Se taas on tunnustettu sydäntautien riskitekijä. Tiedetään että insuliinihormoni (joka säätelee verensokeria) vaikuttaa myös moniin muihin sairauksiin ja horjuttaa kehon immuunipuolustusta.

Nykyisin ravitsemusvalistajat jo kertovat yleisölle että rasva on ihmiselle välttämätön ravintoaine ja täysin rasvaton ruokavalio on vaarallinen. Mutta tämäkään sanoma ei ole mennyt mainosmiehille jakeluun, sillä edelleen rummutetaan sanomaa ”vähärasvainen=terveellinen”. Juuri ne ihmiset, jotka eniten tarvitsisivat tietoa, eli jotka eivät seuraa terveysuutisia, saavat ”valistuksensa” mainoksista. Sellainen tieto, että luonnolliset eläinrasvat eivät itsessään vaaranna terveyttä, mutta kylläkin, ehkä, yhdessä liian ja vääränlaisen hiilihydraatin kanssa, olisi monelle hyvin vapauttava. Ravitsemusvalistus mielletään vieläkin niin, että mitä askeettisempaa, sen parempaa, ja kaikki hyvä on kiellettyä. Siksi sitä ei haluta kuunnella. Samaten rasvojen demonisointi hämärtää tietoisuutta sokerin ja puhdistettujen hiilihydraattien, erityisesti valkoisten vehnäjauhojen terveyshaitoista.

Virallisessa valistuksessa on toki paljon hyvää. Vihannesten ja kasvisten merkitys tiedetään hyvin. Erityisen myönteistä on se, että Maailman terveysjärjestö (WHO) antoi suosituksen sokerin rajoittamisesta ruokavaliossa, elintarviketeollisuuden sitkeästä vastustuksesta huolimatta. Kokojyväviljaa suositellaan puhdistettujen sijaan jne. Suunta on oikea, mutta mielestäni aivan riittämätön. Ja pahinta on se, ettei esitellä vaihtoehtoja vaan ”tieteellisenä” esitetään yhden katsantokannan näkemys siitä huolimatta että aivan yhtä tieteellisiä mielipiteitä esiintyy myös kerettiläisten leirissä.

Pohjois-Karjala -projekti ja kolesterolitutkimukset rummutettiin aikanaan suureen ääneen yleisön tietoisuuteen, elintarvikemainonnan saattelemana. Jos tutkimustulokset nyt uudelleenarvioitaisiin perusteellisesti ja julkaistaisiin yhtä suuren rummutuksen kanssa, niin kansanvalistus olisi oikealla tolalla. Näin ei tehdä. Uutta tietoa hivutetaan vanhan sanoman sekaan ja toistellaan ettei perusnäkemys ole muuttunut. Samalla tulee hälyttäviä uutisia lihavuuden ja diabeteksen yleistymisestä. On terveellä järjellä ennustettavissa jo tältä pohjalta, että myös sydäntaudit tulevat kääntymään uuteen nousuun. Myös lasten, nuorison ja nuorten aikuisten roskaruokulttuuri enteilee samaa.

Kuka siis ottaa vastuun?

Oliko Atkins kuollessaan lihava?

Oliko Atkins kuollessaan lihava?

Oliko Atkins lihava ja aiheuttiko kuolemaan johtaneen kaatumistapaturman sydänkohtaus? Useat lehdet ovat julkaisseet tällaisia tietoja, kun osia Atkinsin terveydentilaa koskevista lääkäriraporteista on vuotanut julkisuuteen.

Kohu alkoi kun Wall Street Journal julkaisi 10.2.04 yksityiskohtia raporteista, joiden mukaan 72-vuotiaana kuolleella Atkinsilla oli ollut sydänkohtauksia ja että hänellä oli kuollessaan n. 30 kiloa ylipainoa. Viranomaiset myönsivät tehneensä virheen, kun luottamuksellinen raportti oli luovutettu lainvastaisesti sitä pyytäneelle lääkärille.

Kuolintapa ja -syy ovat julkista tietoa, mutta lääketieteelliset raportit eivät sitä ole. Niitä saa luovuttaa ainoastaan omaisille tai heidän valtuuttamilleen, vainajaa hoitaneelle lääkärille tai valtuutetuille viranomaisille.

Rapottia pyytänyt tri Fleming on Atkins dieettiä kritisoinut lääkäri, joka antoi sen kasvisruokavaliota suosivan lääkäriyhdistyksen (Physicians Committee for Responsible Medicine) käyttöön. Kyseinen lääkäriyhdistys luovutti raportin lehdistölle. Raportti perustuu ruumiin ulkoiseen tutkimukseen ja joihinkin sairaalatietoihin. Koska Atkinsin vaimo vastusti ruumiinavausta, ei sellaista suoritettu.

Atkins Phsycians Councilin (ryhmä lääkäreitä jotka konsultoivat Atkins centeriä) puheenjohtaja, tri Stuart Trager, sanoi että lehtitiedot perustuivat riittämättömään henkilökohtaiseen lääketieteelliseen tietoon ja ne oli lainvastaisesti luovutettu lehdistölle. Hänen mukaansa Atkinsilla ei ollut sydänkohtausta eikä hän ollut lihava. Sen sijaan Atkinsilla oli kardiomyopatia, sydänlihaksen sairaus joka mahdollisesti oli viruksen aiheuttama, mutta ei missään nimessä johtunut mistään mitä hän söi. Vuosi ennen kuolemaansa Atkins oli kärsinyt tästä sairaudesta johtuneen sydänpysähdyksen.

”Korkea ikä ei ollut hänelle erityisen armollinen”, Trager sanoi ja lisäsi, ettei Atkinsia hoitaneilla lääkäreillä ollut mitään syytä ajatella että kardiomyopatia olisi aiheutunut ruokavaliosta.

Myös Atkinsin leski Veronica antoi julkilausuman jossa hän toteaa ettei Atkinsin sydänvaiva ollut mikään salaisuus, vaan tohtori itse teki siitä selkoa mm. radiossa jo vuosi ennen kuolemaansa.

Ylipainon Atkinsia hoitaneet lääkärit selittivät nesteen kertymisellä koomassa, kun sisäelimet pettivät.

Neal Barnard, yo. raporttien vuodosta vastuussa olevan lääkäriyhdistyksen puheenjohtaja painotti että häntä ei kiinnosta yksin Atkinsin terveys vaan dieetti, joka on ”välitön uhka yleiselle terveydelle”.

Asiaan on sekaantunut myös New Yorkin pormestari, joka on julkisuudessa esittänyt epäilyjä kuolinsyystä ja kuvannut Atkinsia lihavaksi. Pormestari joutui sittemmin esittämään anteeksipyynnön näiden lausuntojen johdosta Veronica Atkinsille. Tässä yhteydessä hän myös totesi jyrkin sanoin lääkäriraporttien julkistamisen olevan lainvastaista.

Kommentti:

Erittäin ikävä soppa, mutta koska on tullut otettua näillä sivuilla voimakkaasti kantaa sekä henkilön että ruokavalion puolesta, on näitä uutisia jonkin verran pohdittava.

Skandaalinkäryisiä uutisia lukiessa on ensinnäkin hyvä pitää mielessä kokonaiskuva. Atkinsin kirjat ovat levinneet miljoonapainoksina ympäri maailmaa, ja hän itse ehti elämänsä aikana hoitaa kymmeniä tuhansia potilaita. Jos ruokavalio olisi niin vaarallinen kuin väitetään, ja jos se aiheuttaisi sydäntauteja, niin raportteja näistä tulisi joukkomittaisesti ja jatkuvasti. Saamme olla varmoja että Atkinsin vastustajat pitäisivät tästä huolen. Se, että he joutuvat turvautumaan näin likaisiin konsteihin, ja että asialla ovat vieläpä lääkärit, jotka varmasti ovat tietoisia henkilökohtaisten terveysraporttien luottamuksellisuudesta osoittaa, että argumentit ovat vähissä. Intohimot sen sijaan riehuvat sitäkin raivoisammin.

Jos tehtäisiin esim. tieteelliset standardit täyttävä tilasto siitä, kuinka moni ns. virallista linjaa suosiva lääkäri on itse ylipainoinen, kuinka moni kärsii sydänvaivoista, diabeteksesta tai muista elintasosairauksista, ja kuinka moni heidän potilaansa, kuinka monta potilasta he ovat kyenneet auttamaan laihtumisessa tai sairauden voittamisessa (ilman lääkkeitä) – ja verrattaisiin näitä Atkins centerin potilastietoihin, niin luullakseni siinä meillä olisi todellinen skandaali. Mutta tavallisen terveyskeskuslääkärin ylipaino ei ole maailmanuutinen. Se on arkipäivää.

Tällä kertaa hyökkäys tuli kasvissyöjäpiireistä. Tarkempaa tietoa kyseisestä lääkäriyhdistyksestä ei ole. Jos on niin ettei juuri tällä skandaalilla ole mitään kytköksiä esim. sokeriteollisuuteen, niin yleiskuvan kannalta on kuitenkin hyvä muistaa sokeriteollisuuden lobbaus Maailman terveysjärjestön, WHO:n uusia terveyssuosituksia vastaan ja uudelleen nyt kun WHO on käynnistänyt terveyskampanjan, jossa ihmisiä kehotetaan syömään vähemmän sokeria, rasvaa ja suolaa. En tiedä New Yorkin pormestarin suhteista liike-elämään, mutta erään aikaisemman New York Timesin pääkirjoituksen mukaan Suuri Sokeri rahoittaa voimakkaasti Yhdysvalloissa sekä demokraatteja että republikaaneja, ja saman kirjoituksen mukaan Bushin hallinto tukee voimakkaasti elintarviketeollisuuden etuja mm. Maailman terveysjärjestön kampanjaa vastaan.

Atkins kirjoitti ja puhui johdonmukaisesti erityisesti sokerin ja puhdistettujen hiilihydraattien terveyshaitoista. Ainakin tästä hänelle tulisi antaa tunnustus, sellaistenkin jotka muuten suhtautuvat kriittisesti hänen ruokavalioonsa. Tuuli on kääntymässä: Atkinsin rinnalle on tullut lukuisia muita hiilihydraattien valikoimiseen ja rajoittamiseen perustuvia ruokavalioita. Kyseessä ei ole muotioikku, vaan laaja suuntaus joka perustuu ravitsemustieteellisen tutkimuksen lukuisiin läpimurtoihin viime vuosikymmeninä.

Tässä yhteydessä myös kasvissyönti terveyden esikuvana on joutunut uudelleenarvion kohteeksi. Atkinsin kanta oli itse asiassa hyväksyvä: hänen mukaansa kasvisruokavalio johon ei kuulu sokeri ja puhdistetut hiilihydraatit on varmasti terveellinen, mutta aivan liian askeettinen useimmille ihmisille. Hän myönsi myös ammoisilta ajoilta periytyvän näkemyksen, jonka mukaan syödyn ruuan määrällä on yhteys elinikään: kohtuullinen syöminen on terveellistä.

Sen sijaan esim. monet paleodieettien harrastajat arvostelevat kasvissyöntiä paljon kärkkäämmin. Tiedeyhteisössä vallitsee yksimielisyys siitä, että ihminen kehittyi ihmiseksi nimenomaan eläinproteiinin ansiosta. Esim. aivojen kehitys ei muuten olisi ollut mahdollista. Väitteiltä kasvissyönnin luonnonmukaisuudesta on siis joka tapauksessa viime vuosikymmeninä pudonnut pohja pois. Samaten ymmärrys verensokeritasapainon merkityksestä yleensä terveydelle ja erityisesti painonhallinnalle on lisännyt ymmärrystä siitä että kasvissyöntiin pyrkiminen saattaa vain pahentaa ongelmia erityisesti laihduttajilla (ts. johtaa pulla-sokerikierteeseen).

Tällainen on yleiskuva. Atkins oli kuitenkin vain yksi ihminen. Niin kiistellyltä hahmolta usein vaaditaan täydellisyyttä.

Atkinsin sydänvaivat

En tosiaankaan ole asiantuntija, mutta tiedän että Atkinsin sydänvaivat olivat tunnettuja jo pari vuotta ennen hänen kuolemaansa. Lääkärikirjojen mukaan kardiomyopatiaa on monta lajia. Osa on perinnöllistä, osa infektion aiheuttamaa ja osan syytä ei tiedetä. Tässä vaivassa kuitenkin sydänkuolema voi tulla yllättäen huolimatta siitä että kolesteroli- ja veriarvot ovat aivan hyvät, samoin valtimoiden kunto. Jos nuori ja näköjään aivan terve ihminen tuupertuu yhtäkkiä kuolleena maahan, saattaa kyseessä olla juuri tämä sydänvaiva.

Normaalit SV-taudeista Atkins itse kirjoittaa, että ne olivat esim. vuosisadan vaihteessa Yhdysvalloissa lähes tuntemattomia. Hän puolustaa voimakkaasti sitä näkemystä, että viime vuosisadalla tapahtunut mullistus ruokavaliossa on sydäntautien pääasiallinen syy: puhdistetut hiillihydraatit, joiden määrä ravinnossa on räjähdysmäisesti kasvanut, samoin margariinin voittokulku ja sen mukana levinneet transrasvat.

Mielipide on asiallinen ja ansaitsisi asiallisia argumentteja vastaansa.

(Esim. Suomessa margariinin valmistusmenetelmä muuttui niin että kevytlevitteissä ei enää ole nimeksikään transrasvoja – ja samaan aikaan SV-tauteihin kuolleisuus laski dramaattisesti. Yleisessä tietosuudessa tämä menestys luetaan vieläkin Pohjois-Karjala -projektin ansioksi. Todellisuudessa kuolleisuuden lasku tapahtui koko maassa eikä yksin projektialueella. Tämä kaikki on terveysviranomaisten ja tutkijoiden tiedossa, mutta parhaan suomettamisperinnön mukaisesti asiasta ei haluta ”pitää meteliä”.)

Oliko Atkins salalihava?

Tiedot Atkinsin lihavuudesta tuntuvat myös hyvin kummallisilta: hänhän oli kiistelty julkisuuden henkilö, piti praktiikkaa keskellä Manhattania ja tapasi potilaita, kävi ulkona syömässä. Kuinka on mahdollista että hän olisi ollut jopa 30 kiloa ylipainoinen ilman että kukaan olisi huomannut? Miksi näitä lihavuuslausuntoja on antanut vain kaksi henkilöä – New Yorkin pormestari (joka pyysi anteeksi), ja Atkinsin kiihkeä vastaväittäjä.

New York Times julkaisikin yo. kirjoituksen jälkeen mm. Atkinsin potilaan kirjeen jossa esiintyi toisenlainen todistus. Myös B2day -nettilehden toimittaja tapasi Atkinsin pari kuukautta ennen tämän kuolemaa, otti valokuviakin, ja ihmetteli julkisuudessa esiintyneitä tietoja (kts. linkki alla).

Taustaa

Kaiken päätteeksi on vielä hyvä muistuttaa siitä systemaattisesta ja organisoidusta mustamaalaamiskampanjasta joka seurasi Atkinsin ensimmäisen kirjan ilmestymistä. Atkins kertoo siitä näin:

AMA (Amerikan lääkäriliitto) lähetti kaikille sanomalehdille, aikakauslehdille, teletoimistoille, radiolle ja televisiolle tiedotteen, jossa kirjaa ja ruokavaliota sanottiin ”epätieteelliseksi ja mahdollisesti terveydelle vaaralliseksi”.

En tiennyt asiasta mitään ennen kuin näin etusivun otsikot sanomalehdessä.

AMA oli päästänyt julkisuuteen 16-sivuisen raportin keskustelematta ruokavaliosta kertaakaan kanssani, pyytämättä koskaan saada nähdä potilaskertomuksia tai laboratoriotutkimuksia, tutkimatta koskaan ruokavalion potilaissa aikaansaamia tuloksia.” (Tri Atkinsin uudet dieetit, 1980)

Voidaan hyvällä syyllä kysyä kenen etuja tällainen jyrääminen palvelee. Media on nykymaailmassa mahtava voima, ja varsin usein se alistuu marionetiksi jonka lankoja ohjailee suuren rahan etu. Vaikka luulisin että vastaava kampanja ei internetin aikakaudella enää olisi mahdollinen. Yritystä kyllä on, kuten nyt taas nähtiin.

Kysymyksiä

Julkisiin hyökkäyksiin julkisuus on paras puolustus. Tässä valossa ei tunnu oikealta myöskään se, että Veronica Atkins ei suostunut ruumiinavaukseen. Itse pidän täysin mahdollisena että kohtalokkaan kaatumisen aiheutti jonkinlainen kohtaus. Se itse asiassa ensimmäisenä tuli mieleen uutisen kuultuani. Kaikenlainen salailu aiheuttaa tietysti epäilyksiä. Mutta väitteet että Atkinsin perinnönjatkajat harjoittaisivat salailua epäterveellisen ruokavalion puolustelemiseksi rahanahneuttaan ovat järjettömiä. Kyllä kansanterveydestä piittaamaton rahanahneus löytyy aivan muualta.

Mielestäni Atkinsin ruokavaliolla laihduttavien on kuitenkin hyvä muistaa että tämä ei varmasti ole mikään ravitsemuksen viimeinen sana. Pikemminkin se on alkusoittoa terveellisen elämäntavan etsinnässä. Tässäkin Atkins oli vain yksi ihminen. Hän oli kovan pommituksen ja suoranaisen ajojahdin kohteena, mikä osaltaan saattoi ajaa häntä yksipuolisuuteen. Todellisuudessa yksipuolisuuteen sortuu jokainen dieettikirjailija sen lisäksi että mieletön määrä suoranaista huuhaata julkaistaan joka vuosi – sellaista mihin Atkins ei koskaan sortunut.

Totuus löytyy tieteelliseen tutkimukseen ja ihmisten kokemuksiin perustuvassa avoimessa, monipuolisessa keskustelussa.

Linkkejä:


What Killed Dr. Atkins, and What Keeps the Issue Alive?
– New York Times, 11.2.04


B2day-blogissa
kerrotaan valokuvan kera Atkinsin ulkoisesta olemuksesta pari kuukautta ennen
kuolemaa. Kirjoittaja ihmettelee kovasti tietoja ylipainosta.

Toukokuussa 2003 (siis kuukausi Atkinsin kuoleman jälkeen ja vajaa vuosi ennen nykyistä hälyä)
julkaistussa New York Timesin artikkelissa kirjoittaja kertoo tavanneensa Atkinsin ”muutama kuukausi
sitten” radio-ohjelman teon yhteydessä. Hän kertoo että Atkins näytti hyväkuntoiselta ja hoikalta,
vaikkakin hieman väsyneeltä tiukan haastatteluaikataulun vuoksi.
Artikkeliin

Veronica Atkinsin lausunto Atkins Centerin sivuilla.

Näillä sivuilla: Miten Atkins 70-luvulla teilattiin?

Aikaisempaa lehdistöpolemiikkia, jossa epäillään että Atkinsin perinnön jatkajat olisivat salaa
hivuttamassa ruokavalioon muutoksia. Näihin tulossa kommenttia, samoin yleensä
puheisiin ”uudesta” ja ”vanhasta” Atkinsin ruokavaliosta:

Uncovering the Atkins diet secret – BBC
Going Beyond Beef – Newsweek, Walter C. Willet ja Patrick J. Skerrett


Eating Well: The Post-Atkins Low Carb Diet
– New York Times 21.1.2004

Make That Steak a Bit Smaller, Atkins Advises Today – New York Times, 18.1.2004
Atkins Centerin vastine New York Timesille

Läskiä ja politiikkaa

Läskiä ja politiikkaa

New York Times ottaa pääkirjoituksessaan (2.2.04) kantaa sokeriteollisuuden skandaalimaiseen lobbaukseen maailman terveysjärjestön, WHO:n, uutta lihavuuden vastustamiskampanjaa vastaan.

Pääkirjoituksessa kerrotaan dokumenttifilmistä ”Super Size Me”. Filmin ohjaaja päätti katsoa mitä tapahtuu, jos hän kuukauden ajan ei syö muuta kuin superkokoisia McDonalds-aterioita. Paino nousi, kolesteroli nousi ja maksan toiminta häirintyi. ”Varoitusmerkkejä kroonisista taudeista, jotka, kuten lihavuus itsessään, ovat lisääntyneet epidemian lailla tässä maassa”, kirjoittaa New York Times.

WHO:n mukaan kuolinsyissä on maailmanlaajuisesti tapahtunut merkittävä muutos, ja jopa köyhät maat joissa aliravitsemus yhä on valtava ongelma, joutuvat kamppailemaan liiallisen mutta väärän ravinnon aiheuttamia ns. elintasosairauksia vastaan. Maailmassa on 300 miljoonaa lihavaa aikuista, sen lisäksi 750 miljoonaa ylipainoista, ja 22 miljoonaa alle 5-vuotiasta ylipainoista lasta.

WHO kampanjoi globaalin ruokavaliostrategiansa puolesta, ja ihmisiä kehotetaan vähentämään sokerin, rasvan ja suolan nauttimista. New York Timesin mukaan WHO:n kampanjasuunnitelma on aiheuttanut kovaa vastarintaa amerikkalaisen elintarviketeollisuuden taholta. Erityisesti Sugar Association, sokeriyhdistys, on älähtänyt. Elintarviketeollisuus on reagoinut WHO:n ehdotukseen siitä, että lapsille suunnattua roskaruokamainontaa rajoitettaisiin ja että kouluissa vähennettäisiin paljon sokeria, suolaa ja rasvaa sisältävien tuotteiden saatavuutta. Vasta-argumentteina esitetään ettei ole todistettu mainonnalla olevan vaikutusta lihavuuteen, ja että WHO ei pane tarpeeksi painoa henkilökohtaiseen vastuuseen. New York Timesin mukaan argumentit ovat epärealistisia, etenkin kun kysymys on lapsista.

New York Timesin pääkirjoituksessa paheksutaan erityisesti sitä, että Bushin hallinto on asettunut puolustamaan sokeriteollisuuden etuja. Lehti toteaa, että sokeriteollisuus rahoittaa runsaskätisesti molempia suuria puolueita. ”(Bushin) hallinnon kuuluisi laittaa painoarvonsa lihavuuden vastaisen kampanjan tueksi eikä sitä vastaan”, kirjoittaa New York Times. ”Sen nykyisellä kannalla ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa – mutta kaikki yhteydet Suuren Ruuan – ja erityisesti Suuren Sokerin poliittiseen valtaan.”

Kommentti

On tietysti positiivista, että WHO on ottanut sokerin vastustamisen ohjelmaansa. Mutta yleinen suositus sekä sokerin että rasvojen vähentämisestä on harhaanjohtava. Sokerin vähentäminen onnistuisi parhaiten lisäämällä tuoreen eläinproteiinin ja luonnonmukaisten rasvojen määrää ruokavaliossa ja vähentämällä hiilihydraatteja. Sokeri on huume. Vähähiilihydraattinen ruokavalio on osoittautunut ihmelääkkeeksi monille, jotka vuosikausia ovat kärsineet sokeririippuvuudesta.

Olisikin toivottavaa, että yleisten, kaikille tarkoitettujen suositusten sijaan esitettäisiin vaihtoehtoja. Asiantuntijoiden erimielisyydet tulisi avoimesti asettaa kansalaiskeskustelun puntariin. Internetin aikakaudella näin joka tapauksessa käy ja on jo käynyt. Suurten terveysorganisaatioiden niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla kuuluisi olla tässä kehityksessä mukana.

Sokeriteollisuuden raivoisa vastustus osoittaa myös, mistä oli kyse Atkinsin teilaamisessa 1970-luvulla. Hänet onnistuttiin leimaamaan puoskariksi organisoidulla, systemaattisella mediakampanjalla, jonka vaikutus kesti lähes 30 vuotta. Nykyaikana sellainen tuskin onnistuisi.