Ravitsemus

Miten Atkins teilattiin

Atkinsin dieetistä on tullut lähes sisäsiisti asia – kiitos esihistoriatutkimuksen, internetin ja lukemattomien ihmisten käytännön kokemusten. Silti ei edelleenkään ole laajemmalti tiedossa se ruma historia, miten Atkinsin maine aikanaan mustattiin niin että se vaikutti ja jäi elämään useaksi kymmeneksi vuodeksi koko läntisessä maailmassa.

Tässä alkuperiäiset dokumentit ja joitakin kommentteja asiaan.

Posts not found

Vanhat Lowcarb-sivut

Vanhat Lowcarb-sivut

 
Siirrän tänne kauan palvelleet vanhat Lowcarb-sivuni (jutut varustettuna alkuperäisillä päivämäärillä).

Vaikka tietoa on nyt paljon enemmän saatavilla kuin vuonna 2002 jolloin löysin karppauksen, niin joitakin asioita on syytä pitää esillä, koska niistä ei vieläkään juuri puhuta. On hyvä muistella mitä itsekukin on kiihkeimpien ravitsemusväittelyiden aikana tullut lausuneeksi. Edelleen se, miten Atkins aikanaan organisoidun ja systemaattisen kampanjan avulla Amerikoissa teilattiin, on syytä pitää esillä.

On paljon sivustoja joissa on karppaamiseen sekä vertaistukea että käytännön ohjeita, ruokareseptejä ynnä muuta. Päivitän linkkejä niihin. Nämä sivut keskittyvät enemmän väittelykulttuuriin ja kiistojen analyysiin – toivon mukaan asiallisessa ja rakentavassa hengessä.

Seuraavassa sivuston esittelyä vuodelta 2004.

Mihin Ravintovallankumous katosi?

Ravintovallankumous esiintyi aikaisemmin isolla ja huutomerkin kera aloitussivulla. Se on Atkinsin käyttämä termi, ja esiintyy lähes jokaisen hänen kirjansa otsikossa. Atkins tarkoittaa lähinnä sitä, että ihmiset oppisivat huomaamaan että asiantuntijatkin ovat erehtyväisiä – ja erimielisiä – ja alkaisivat siis ajatella itse.

Siinä mielessä ei ravintovallankumous ole minnekään kadonnut näiltä sivuilta. Mutta uusi ulkoasu, otsikointi ja sisältö vastaa paremmin omia tunnelmiani nyt kun sivujen julkaisemisesta on kohta kulunut vuosi.

Jokainen joka pienen ikänsä on kamppaillut ylikilojen kanssa, tietää että on elämys kun löytää ruokavalion joka toimii – hyvän olon, herkuttelun ja laihtumisen yhdistelmä on lähes liian hyvää ollakseen totta. Siitä siis innostuu. Terveysinhoisesta tulee kertaiskulla terveysfriikki.

Kun tuo ruokavalio sattuu olemaan kerettiläinen ja virallisen mediarummutuksen hampaissa, kyseinen vastakääntynyt terveysfriikki tietenkin innostuu väittelemään. Kovin väittely kenties kuitenkin käydään omia ennakkoluuloja ja pelkoja vastaan, koska varoitukset ”punainen liha aiheuttaa syöpää” ja ”tyydyttyneet eläinrasvat aiheuttavat sydäntauteja” ovat niin syvään juurtuneet ihmispoloisen mieliin.

Seuraavaksi löytyy internetistä hengenheimolaisia/kohtalotovereita. Keskustelu käy vilkkaana ja on helpottavaa huomata ettet ole yksin, vaikka lähipiirissä saatetaan katsoa hieman epäilevästi. Muutenkaan ei saarnaaminen tuttavapiirissä ole suositeltavaa, sillä ihmiset eivät mielellään kuuntele elämäntapojensa arvostelua. Siitä lienee syntynyt nimitys ”ruokanatsi”.

Mutta sanomisen tarve on kova, kun kerran on tullut tietoiseksi tällä(kin) alalla vallitsevasta virallisesta valheesta. Ravitsemus muuttuu kiinnostavaksi aivan muista syistä, ja kuka sitä nyt jaksaisikaan aina laihduttamisesta puhua laihduttamisen itsensä vuoksi.

Onneksi on internet.

Suunnilleen noin nämä sivut syntyivät – ja siihen suuntaan niitä on tarkoitus jatkossa kehittää. Kaikenlainen yhteistyö, vapaa ja vilkas väittely ja keskustelu on tervetullutta.

En ole asiantuntija. Kunnioitan asiantuntemusta. Mutta silloin kun näen asiantuntijoiden puhuvan aivan ristiin, joudun valitsemaan turvautumalla omaan järkeeni. Mitä tulee keskustelutyyliin, niin ravitsemuksen alalla vallitsee villi viidakko. Moittia voi sekä virallista tahoa että dieettiguruja. Suoranainen vääristely ei ole harvinaista, yksipuolisuus on lähes sääntö. Kiinnittämällä tällaisiin asioihin huomiota voi täysi maallikkokin muodostaa kantansa ja luottaa siihen, edellyttäen tietenkin että on herkkä kuuntelemaan vastakkaisia argumentteja ja korjaamaan käsityksiään silloin kun tarve vaatii.

Kuluneen vuoden aikana vähä- ja hyvähiilarinen vaihtoehto on lyönyt itsensä läpi. Puhe glykeemisestä indeksistä ja hiilareiden valikoinnista on jo aivan salonkikelpoista. Atkinsistakin kirjoitetaan aika ajoin aivan kuin ihmisestä. Mikä tahansa teilaaminen ei enää mene läpi. Virallinen taho joutuu tarkistamaan kantojaan, vaikkakin isot laivat kääntyvät hitaasti. Ja kyseessä on pikemminkin öljytankkeri kuin tavallinen rahtilaiva.

Viimeinen vedenjakaja kenties on suhtautuminen tyydyttyneisiin rasvoihin. Hyvin suuri osa kerettiläisistäkin on tässä kysymyksessä pikemminkin virallisen linjan kannalla. Kyllä se laiva tässäkin asiassa vielä kääntyy. Se on hyvä. Suomen kansa saa taas syödä voita ja kermaa – kunhan jättää chipsit, pastat ja vehnäpullat vähemmälle.

Tässä yhteydessä lääkäri Antti Heikkilä ansaitsee kiitosmaininnan. Hän on rohkeasti esiintynyt julkisuudessa Atkins-tyyppisen ruokavalion puolestapuhujana. Keskusteluissa on joskus esitetty epäilyksiä että Heikkilä ”vain rahastaa”. Mielestäni tuollainen näkemys on järjetön. Ihminen joka ryhtyy totuuden torveksi ja vaarantaa sillä uransa ja maineensa, tarvitseekin rahaa paljon enemmän kuin ne jees-miehet, jotka oman uran, aseman ja kasvojen säilyttämisen vuoksi joko vääristelevät tai vaikenevat tai eivät viitsi ottaa selvää tosiasioista joilla on kansanterveydelle mitä suurin merkitys. Heikkilän Hyvän olon keittokirja on ollut kauan myyntilistojen kärjessä. Siitä menestyksestä voi vain iloita.

Sivuja toimitetaan vapaa-ajalla, joten pyydän anteeksi etukäteen sitä että päivitykset tulevat silloin kun tulevat ja että kaikkea palautetta en aina heti ehdi huomioimaan.

Helsingissä 15.3.2004

Heli Santavuori

Rasvahypoteesin tieteellisyydestä

Rasvahypoteesin tieteellisyydestä

| KUVA: Ancel Keys Time-lehden kannessa, tammikuussa 1961. |
 

Kun ravitsemustutkijat vetoavat tieteeseen, he piiloutuvat sekavan möykun alle. On monta syytä, miksi tieteellisyys juuri ravitsemusta käsiteltäessä on varsin vaikea ja monimutkainen asia. Tieteellistä olisi myöntää tämä jo lähtökohtaisesti.

Ravitsemustutkimus on monitieteistä. Siihen vaikuttavat yhteiskuntatieteet, historiatieteet, esihistoriantutkimus. Ne vaikuttavat etenkin siihen, miten tutkimushypoteesi asetetaan.

Ancel Keys esitti kysymyksen: mistä johtuu se että yhtäkkiä sydäntaudit ovat kasvaneet niin kovasti 50-luvun länsimaissa? Hän alkoi tutkia eläinrasvojen suhdetta noihin sydäntauteihin. Se oli hänen tutkimushypoteesinsa.

Kysymyksessä näytti olevan järkeä. Jotain oli tapahtunut todella.

Mutta miksi juuri eläinrasvat?

Elintason nousu toisen maailmansodan jälkeen on ollut historiassa täysin ainutlaatuista. Sellaista ei historiallisena aikana koskaan olla koettu ennen. Ja totta on, että nyt myös tavalliset ihmiset saivat syödäkseen enemmän lihaa kuin mikään aikaisempi sukupolvi.

Ja nyt siis heräsi kysymys: kun nämä ihmiset saavat sydäntauteja, niin varmastikin se johtuu siitä että he syövät liikaa lihaa ja eläinrasvaa. Nämä köyhät.

Tässä kuitenkin on tuijotettu puuta ja unohdettu metsä:

Ensinnäkin unohdetaan, että tämä pieni aika, jolloin sydäntaudit ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet, on ollut mitättömän pieni jakso siinä noin 2,5 miljoonan vuoden janassa, jonka aikana ihmissuvun biologinen evoluutio on tapahtunut. Ihminen erkaantui eläinmaailmasta alkaessaan hyödyntää haaskoja. Tästä ovat merkkinä ensimmäiset kivityökalut. Ja kun sille tielle oli lähdetty, ei paluuta enää ollut: mm. aivojen kasvu ja aivojen tarvitsema energia vaati liharavintoa ja eläinrasvaa, eli energiaa tiivistetyssä muodossa. Tämän lisäksi nautittiin kaikkia hedelmiä, juuria, yrttejä mitä savanniolosuhteissa vain oli mahdollista keräilemällä saada. Ja kun haaskojen hyödyntämisestä siirryttiin metsästämään, lihan osuus ravinnossa varmasti kasvoi entisestään.

Toiseksi unohdetaan, että maanviljelykseen siirtyminen (noin 10 000 vuotta sitten) johti melko pian myös luokkasorron aikaan. Yhteiskunta oli jakautunut hyväosaisiin ja alistettuun massaan. Jota ruokittiin viljalla. Yläluokka sen sijaan useimmissa kulttuureissa sai kyllikseen syödä lihaa ja eläinrasvaa. Mikäli Keyesin tutkimushypoteesi pitäisi paikkansa, olisivat eliitin jäsenet joukkomitassa kuolleet sydäntauteihin. Näin ei kuitenkaan ollut.

Kolmanneksi unohdetaan, että ylivoimaisesti suurin ja jyrkin muutos ravitsemuksessa, joka osuu yhteen sydäntautiepidemian kanssa, liittyi Coca-colan, sokerin, puhdistettujen vehnäjauhojen ja yleensä roskaruoan syöksynomaiseen maailmanvalloitukseen. Nämä olivat aivan uusia tulokkaita, joita myöskään yläluokka ei ollut menneinä aikoina ollut nauttinut. Esimerkiksi sokeri ilmaantui herrasväen ruokapöytiin vasta 1700-luvulla. Se oli kuitenkin hyvin harvinaista eikä sillä parhaissakaan pöydissä mässätty niin kuin nykyisillä kahvikekkereillä.

Olen valmis uskomaan, että Ancel Keys tutki tieteellisen omatuntonsa kautta ravitsemusta. Mutta olen vakuuttunut myös siitä, että hänen tutkimushypoteesinsa oli virheellinen.

Miksi? Heyesin puolustukseksi on todettava, että esihistorian tutkimus on mullistunut aivan viime vuosikymmeninä. 1950-luvulla oli helppo olla huomioimatta tuota 2,5 miljoonan vuoden aikajanaa. Enää niin ei ole.

Luulen myös, että asiaan on vaikuttanut puritanismi. Siitä lähtien kun ihminen on viljennyt maata, on lihansyöntiä paheksuttu, eri kulttuureissa eri tavoin. Köyhillä ei ole varaa syödä lihaa, siispä paheksumme lihansyöntiä mm. uskonnollisista syistä jotta köyhät pysyisivät tyytyväisinä kehnoon ravintoonsa. Tämä perinne jatkuu hyvin vahvana, vaikkakin kenties piilotietoisena, eri kulttuurien tajunnassa.

Kuinka paljon sitten pitävät paikkansa syytökset tutkimustulosten vilpillisestä sovittamisesta alkuperäiseen hypoteesiin? Karppauspiireissä on taitettu peistä tästä asiasta. Jussi Riekki puolustaa blogissaan Keysiä näitä syytöksiä vastaan.

Tuohon väittelyyn en ota kantaa muuten kuin aivan yleisimmällä tasolla: kovin inhimillistä sellainen vilppi olisi, valitettavasti. Tuomittavaa silti myös, onhan kyse miljoonien ihmisten terveydestä ja hengestä.

Kuka pystyy laskemaan miten tuhoisaa kansanterveydelle niin länsimaissa kuin kehittyvissä maissa eläinrasvahypoteesi on ollut? Jos ei muuten, niin ainakin sen vuoksi, että se on peittänyt alleen ymmärryksen todellisesta vaarasta, jota voitaneen tässä kutsua yleisnimityksellä roskaruoka.

Pieni pilleripurkki  vai muutos elämäntavoissa?

Pieni pilleripurkki vai muutos elämäntavoissa?

Varpu Tavin ja Leena Hausbrandtin ”Nainen parasta vuosikertaa” (Teos 2007) kehottaa hoitamaan vaihdevuosioireita ensisijaisesti ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla. Lisäksi se esittelee mahdollisena hoitomuotona myös luonnolliset hormonikorvaushoidot, joista Suomessa on tähän asti kerrottu aivan liian vähän.

Kirja on tervetullut keskustelunavaus – toivottavasti kuitenkin vasta alkua. Olisi todella sääli jos se jäisi vain pienen, terveysasioita muutenkin harrastavan lukijakunnan tietoisuuteen.

Mitä oikeastaan ovat vaihdevuodet?

sitaattiLääketiede on toki huimasti kehittynyt, mutta näin on tapahtunut lääketeollisuuden ehdoilla, ei ihmisen ja parannustyön ehdoilla.

Kirjan mukaan kyseessä on naisen elämän luonnollinen vaihe. Kuitenkin koululääketiede hoitaa sitä synteettisin pillerein ja leikkauksin kuin jotain erityistä sairautta. Väitteeseen saatiin hupaisa vahvistus, kun kirjan toista tekijää Varpu Tavia haastateltiin Tv 1:n Priima-ohjelmassa (12.4.2007). (1)

Siinä naispuolinen gynekologi lohkaisi ohjelman lopuksi: ”Miksi syödä rasvaa ja ylläpitää takapuolen rasvavarastoa, kun voi kuljettaa kevyemminkin mukanaan pientä pilleripurkkia?” On mahdollista että toimituksen ennakkoluuloisuus on vaikuttanut tähän lausuntoon. Kirjan varsin maltillisista, vaikkakin hiilihydraattitietoisista ravitsemusohjeista kun oli väen väkisin yritetty tehdä sensaatio. Kirjassa suositeltu ruokavalio ei todellakaan kasvata ”takapuolen rasvavarastoa”, päinvastoin!

Evoluutio ja vaihdevuodet

Mutta miten on sen luonnollisuuden kanssa? Satuin samaan aikaan lukemaan kahta muutakin kirjaa, joissa tähän kysymykseen löytyi mielenkiintoisia näkökulmia. Pari sanaa ensin niistä, vaikka ”Nainen parasta vuosikertaa” ei ollenkaan käsittele aiheen biologis-evolutiivista puolta.

Biologinen evoluutio tuottaa paitsi nerokkaita ja luonnomukaisia ratkaisuja, myös luonnonoikkuja. Ajatellaanpa vaikka täplähyeenaa, jonka klitoris on hyvin paljon penistä muistuttava kapea pitkä putki – ja jota kautta myös synnytyksen on tapahduttava! Tämä tekee täplähyeenan synnyttämisestä paitsi kivuliaan, myös kuolemanvaarallisen. (2)

Samantapainen kohtalo on ihmiseläimellä, jonka isoista aivoista lukemattomat synnyttäjät ovat saaneet maksaa hengellään.

Myös vaihdevuodet ovat eräänlainen luonnonoikku: nykytiedon mukaan ihmisen elinikä alkoi pidentyä vasta ns. ”suuren harppauksen” aikoihin, n. 60.000-50.000 vuotta sitten, kauan sen jälkeen kun ihmisen n. 2,5 milj. vuotta jatkunut biologinen evoluutio oli jo tuottanut ”homo sapiensin” (noin 200.000 vuotta sitten) . Suuri harppaus on nimitys, jota esihistorian tutkijat käyttävät kuvatessaan varsinaisen nykyihmisen syntyä – mielikuvitusrikkaan, luovan ihmissielun. Tähän mullistukseen liittyvät esim. korut, ensimmäiset luolamaalaukset, innovatiivinen teknologia, pitkän matkan kauppa, heimo-organisaatio jne.

Tätä ennen ihmiset – tai eri ihmislajit – elivät vain noin 40-vuotiaiksi. Näin siitäkin huolimatta että ilmeisesti jo tuolloin sairaista, vammaisista ja ”vanhuksista” huolehdittiin. (3)

Eläinkunnassa vaihdevuosia ei esiinny, vaan naaraat ovat hedelmällisiä elinikänsä loppuun asti. Olisi mielenkiintoista tietää minkälaisia vaihdevuosioireita esiintyy esim. nykypäivään säilyneillä metsästäjä-keräilijä -kansoilla – vai esiintyykö. Tällaisesta tiedosta saisi viitteitä siitä, miten paljon erilaiset vaivat ovat elämäntavan ja ruokavalion aiheuttamia ja kuinka paljon luonto itse niitä on aiheuttanut. En tiedä onko tällaista tutkimusta koskaan tehty, tai onko asiaan ylipäätään kiinnitetty huomiota kun luonnonkansoja on tutkittu.

Hormonit ja hoito

sitaattiEi yksin ”naishormonien puute” aiheuta vaihdevuosioireita. Myös erilaisten naishormonien epätasapaino voi sen tehdä.

Vaihdevuodet joka tapauksessa tuottavat omat oireensa, joihin monessa tapauksessa tarvitaan lääkäriä. Tavin/Hausbrandtin kirjassa niitä neuvotaan hoitamaan elämäntapamuutoksin ja luonnonmukaisin lääkkein. Miksi tämä on niin tärkeätä, jos kerran ”pieni pilleri” hoitaisi saman asian?

Ensinnäkin, ”pienet pillerit” aiheuttavat sivuvaikutuksia ja monenlaisia riskejä. Samaten myös leikkaukset, joihin turvaudutaan monesti hyvin köykäisin perustein.

Kirjan erityisenä antina onkin perusteltu ja monipuolinen tieto hormonihäiriöistä, eri hormoneiden tai niiden puuttumisen vaikutuksista sekä saatavilla olevista luonnollisista hormoneista. Myös ”luonnonmukaiset” hormonit ovat synteettisiä valmisteita, todetaan kirjassa, mutta niiden molekyylirakenne on samanlainen kuin ihmisellä. Molekyylirakennetta muutetaan lähinnä vain siksi, että näin lääke voidaan patentoida. Siis lääketeollisuuden voittojen turvaamiseksi.

Hormoneista on hyvä tietää se, että ei yksin ”naishormonien puute” aiheuta vaihdevuosioireita. Myös erilaisten naishormonien epätasapaino voi sen tehdä. Näin ollen hormonilääkityskin väärin annosteltuna voi aiheuttaa niitä samoja oireita, joista juuri pyritään eroon. Esim. estrogeenidominanssi voi aiheuttaa oireita aivan yhtä hyvin estrogeenin puute.

Tärkein käytännön teko lukijalta olisikin näyttää tämä kirja – ja erityisesti sen hormonitoimintaa koskeva luku – omalle gynekologille, sillä lääkäreitä, jotka määräävät luonnollisia hormoneita tai kiinnittävät huomiota hormonien epätasapainoon on toistaiseksi Suomessa hyvin vähän. Ja ilman tällaista lääkäriä ei yksityinen ihminen voi ryhtyä itselääkintään. (4)

Toiseksi, vaihdevuodet eivät ole vain kuumia aaltoja, väsymystä, haluttomuutta tai unettomuutta. Niitä tulisi tarkastella kokonaisvaltaisena elämänvaiheena. 40-55 vuoden ikä merkitsee usein kipeitä muutoksia. Lapset lähtevät kotoa, lähipiirissä saattaa olla kuolemantapauksia – monesti yhtenä rykelmänä – fyysinen kunto alkaa rapistua ja lihominen käy paljon helpommin ja nopeammin kuin ennen, myös niillä naisilla jotka ovat aina olleet hoikkia. Koko kulttuuri on nuoruuskauneuden ihannoinnin kyllästämä. Kun tähän lisätään ulkonaisessa elämäntilanteessa mahdollisesti tapahtuvat takaiskut – työttömyys, konkurssi, avioero, ylivelkaantuminen jne – niin on suuri vaara ”rupsahtaa”, antaa periksi. Masennus, kolotukset, lihominen – niiden ajatellaan johtuvan ”iästä”. Naisille ja heidän naiselliselle itsetunnolleen tämä muutosaika on luultavasti paljon syvempi ja dramaattisempi kuin miehille.

Tällaiseen syiden rykelmään ”pieni pilleri” ei auta. Jos olet menettänyt työpaikkasi ja alkanut vääjäämättä ja toivottomasti lihoa, eronnut tms. – niin se, että kuumat aallot saadaan pidettyä kurissa hormonivalmisteilla ei paljon lohduta. Varsinkaan kun nekin lihottavat. Ja vaikka tavallisen lääkärin pätevyyteen ei kuulu, eikä tarvitsekaan kuulua ikä- ja identiteettikriisinsä kanssa kamppailevan ihmisen kokonaisvaltainen auttaminen, niin jo asennemuutos, näkökulman muutos auttaisi paljon. Hoidetaanhan myös sydän- ja diabetespotilaita elämäntapamuutosten pariin – miksei sitten vaihdevuosivaivoista kärsiviä naisia.

Ylläsanotut olivat kylläkin osittain omia mietteitäni – Tavin/Hausbrandtin kirjassa on virkistävän käytännöllinen ote eikä siinä psykologisoida tai yritetä neuvoa sosiaalisen tilanteen ja sielun syövereiden piiriin liittyvissä asioissa. Kirja on optimistinen, rohkaiseva ja maanläheinen – se antaa konkreettisia ohjeita nimenomaan elämäntapojen muutokselle. Niiden avulla jokaisen on helpompi saada myös elämäntilanne ja itsetunto hallintaan.

Pienenä miinuksena pitäisin luomuajattelun ylikorostamista esim. ruokavalio-ohjeissa. Se voi vieroittaa monia, tai ainakin lannistaa. Jos ravitsemusvalinnat ovat hyvähiilihydraattisia, niin vähemmälläkin luomulla voi toteuttaa tuntuvia elämänmuutoksia ilman kohtuutonta rahanmenoa. Ajattelen niitä kaikkia Suomen työttömiä, pienipalkkaisia, pätkätyötä tekeviä, joille jo kalaöljykapselin hinta on kuukaudessa tuntuva menoerä. Juuri nämä ihmiset kuuluvat riskiryhmään ja ovat vaarassa antaa periksi kokonaan. Soisi tämän sanoman yltävän juuri sinne, missä sitä eniten kaivataan. On mahdollista elää täyttä elämää, olla tyylikäs, puoleensavetävä, haluttava ja hyvinvoiva vielä 50-senä ja paljon sen yli.

Elämää ei pidä heittää hukkaan. Ei edes osaa siitä – ja keski-ikä ja vanhuus muodostavat yhä useammalle ihmiselle pitkälle yli kolmasosan elämästä.

Olet mitä syöt – mutta ajatteletko itse?

Olet mitä syöt – mutta ajatteletko itse?

 
”Olet mitä syöt” -ohjelmassa (6.1.07) esiteltiin roskaruokaa popsiva perhe, jossa äiti painoi 127 kiloa ja lapsetkin olivat reilusti ylipainoisia. Hyvä hyvä, sanottiin suoraan että roskaruoka tappaa. He söivät lihaa, leikkeleitä, hampurilaisia, ranskalaisia, chipsejä jne. Joka päivä ja hirveitä määriä. Oli suolisto tukossa ja B-vitamiinien puutetta, kipua, särkyä, turvotusta, väsymystä.

Mikä sitten oli ratkaisu? Kasvissyönti ja kaikki suola pois! (Kalaa kuitenkin sai syödä.)

Jos ajattelee roskaruuan suurkuluttajia, niin tyypillisesti he eivät ole ihmisiä joita kiinnostaisi tutustua oma-aloitteisesti ja perusteellisesti ravitsemusvalistukseen ja siitä käytävään keskusteluun. Jos TV:tä katsoo hajamielisenä, kuuntelee toisella korvalla, niin kuin usein tehdään, ohjelmasta jäi se mielikuva että nimenomaan kasvissyönti oli tässä ratkaisu – ja ainoa ratkaisu. Pois liha, hyi liha, ei lihaa – sitä toistettiin lukuisia kertoja.

Mutta mitä kaikkea EI sanottu – tai sanottiin niin ohimennen että vain hyvin tarkkaavainen TV:n katsoja tai ravitsemuskeskusteluun perehtynyt saattoi ne muistaa:

  • Kala oli sallittua. Se todettiin vain yhden kerran ohimenevästi, samalla kun tosiaan puhuttiin ”kasvissyönnistä” painokkaasti.
  • Yhden kerran varsin huomaamatta sanottiin, että perheen poika (mutta ei äiti eikä tytär?) tarvitsee proteiineja, joten hänen salaattilautaselleen lisättiin erilaisia papuja ja siemeniä.
  • Lihasta kyllä SANOTTIIN, että pahinta ovat leikkeleet ym. teolliset lihavalmisteet – sehän on totta. Niissä on lisäaineita ja varmaankin ne ovat myös huonommin sulavia. Mutta joka kerta (ja kuinka monta kertaa!) kun kuulutettiin sanomaa ”hyi liha”, ”paha liha”, ”ei lihaa”, kamera näytti tuoreita uuniin menossa olevia lihakimpaleita – eli terveellistä, ihmiselle luonnollista ruokaa. Kuvallinen viesti jäi jokaisen katsojan mieleen: se tuore liha, se oli sitä pahaa.
  • Ei sanottu, että täysin suolaton ruokavalio voi olla vaarallinen.

Missään vaiheessa ei korostettu sitä, että kasvissyönti vaatii erityistä tietoa ravitsemuksesta, jotta ruuasta saisi kaiken tarvitsemansa. Erityisongelmana on proteiini, D-vitamiini ja B-12 vitamiini. Missään vaiheessa ei varoitettu painokkaasti vehnäjauhoista, sokerista, yleensä liiasta tärkkelyksestä ja erityisesti yhdistelmästä rasva/tärkkelys, rasva/puhdistetut hiilarit.

Mitä jos nyt aivan tavallinen pulliainen ryhtyy tämän ohjelman perusteella tekemään ruokaremonttia? Mikäli tahdonvoimaa riittää, siirtyminen roskaruuasta kasviksiin varmasti tuntuu hienolta jonkin aikaa. Mutta jos maininta kalasta jäi huomaamatta, jos maininta proteiinista meni ohi korvien, niin tuloksena aivan varmasti on pahimmanlaatuin jojoilu: silkasta näläntunteesta ja verensokerin heilahteluista aiheutuvat repsahdukset jotka masentavat ja aiheuttavat uuden lihomisen, usein ennätyslukemiin. Jos kuitenkin pitäytyy kasvissyönnissä, voi ajautua pullaloukkuun. Jos lisäksi jättää kaiken suolan pois ja alkaa popsia esim. vihanneksia ja hedelmiä, voi edessä olla sairaalareissu.

Tosiasiassa juuri liha – paras proteiinin lähde – on laihduttajan paras ystävä, usein aivan välttämätön.

sitaattiAsioita, jotka ovat kiistanalaisia ei tunnusteta kiistanalaisiksi. Tämä sanoma jatkuu myös mainostauolla: kevyttä, ei rasvaa, ei kovaa pahaa rasvaa jne.

Tämä perhe voi kahden kuukauden jälkeen oikein hyvin. Tottakai, he olivat sitoutuneet ohjelmaan, ja heillä oli asiantuntijoiden laatima tasapainoinen ruokavalio jossa oli riittävästi kehon tarvitsemia ravintoaineita. Mutta sittenkin – ohjelmasta sai kuvan että kasvissyöntiä jatkettiin, liha oli ikuisesti pannassa. Mitenköhän perhe jaksaa kahden vuoden päästä? Ylipaino oli sitä luokkaa, että sen tiputtaminen todella on vähintään kahden vuoden projekti. Hirvittää ajatellakin.

Mutta pahinta tällaisissa ohjelmissa on se, että tarjotaan yhtä ainutta totuutta. Asioita, jotka ovat kiistanalaisia ei tunnusteta kiistanalaisiksi. Tämä sanoma jatkuu myös mainostauolla: kevyttä, ei rasvaa, ei kovaa pahaa rasvaa jne.

Ja vielä pahempaa on, kun se ”ainoa oikea totuus” on itse asiassa valhe. ”Lihasta saa liikaa pahaa kovaa rasvaa” – tämä sanottiin yksiselitteisesti. Väärin! Lihassa on suositusten mukainen rasvahappoprofiili, etenkin sianlihassa. Eniten kovaa rasvaa on kookosrasvassa, voissa ja juustoissa.

Kovaa rasvaa on periaatteessa kahdenlaista: luonnollista eläinrasvaa, ja teollisesti kasviöljyistä valmistettua kovaa rasvaa joka sisältää transrasvoja (esim. kasvirasvajäätelöissä ja leivontamargariineissa). Jälkimmäisen vahingollisuudesta vallitsee asiantuntijoiden keskuudessa varsin laaja yksimielisyys. Luonnollisen eläinrasvan terveellisyydestä/haitallisuudesta on kova kiista. Miksei tätä kerrota ihmisille?

sitaattiTodellinen mullistus ravitsemuksessa tapahtui n. 100 vuotta sitten teollisen vallankumouksen seurauksena, jolloin kuvaan tulivat puhdistettu sokeri, puhdistetut jauhot ja teollisesti valmistetut kasvirasvat, erityisesti margariini.

Edelleen: roskaruuan mukana tulee hirveät määrät piilorasvaa: paistinrasva tarttuu ranskalaisiin, leivitetyihin kana- ja kanahampurilaisiin, chipseihin jne, mutta kokolihapihviin ei. Yleensä ylimääräinen rasva tulee nautittua juuri viljan ja tärkkelyksen kanssa, joka ilman sitä ei maistu juurikaan miltään. Kun ne jäävät pois ruokavaliosta, rasvan määrä vakiintuu usein itsestään kohtuulliselle, luonnolliselle ja terveelliselle tasolle, sekä määrän että laadun suhteen.

Ja miten sitten ruuansulatus ja liha? Oman ja muiden kokemuksen perusteella voin sanoa että lihan sulamisessa ei ole minkäänlaisia ongelmia, jos sen kanssa nauttii kasviksia, mutta EI ainakaan vehnäjauhoja eikä mielellään edes täysjyväviljaa.

On olemassa alkuperäiskansoja jotka popsivat suuret määrät lihaa mutta eivät juurikaan syö viljaa – ja voivat mainiosti. Juuri haaskojen hyödyntäminen ja myöhemmin systemaattinen metsästys – ts. liharavinnon muuttuminen välttämättömyydeksi – erotti alunperin ihmisen muista kahdella jalalla kävelevistä ihmisapinoista. Olisi perin merkillistä jos juuri tuore liha olisi se suurin syntipukki ruokavalion aiheuttamissa ongelmissa, kun ihminen on nauttinut lihaa 2,5 milj. vuotta.

Todellinen mullistus ravitsemuksessa tapahtui n. 100 vuotta sitten teollisen vallankumouksen seurauksena, jolloin kuvaan tulivat puhdistettu sokeri, puhdistetut jauhot ja teollisesti valmistetut kasvirasvat, erityisesti margariini. Myös peruna – tärkkelyspommi – on varsin myöhäinen tulokas. Näitä kaikkea on roskaruuassa ylen määrin, ja se on ravintoa johon geeneillämme ei ole ollut mitään mahdollisuutta sopeutua näin lyhyessä ajassa.

Mitään tällaista ei näissä ohjelmissa vahingossakaan kerrota. Toisinajattelijoiden ääni ei tule kuuluviin ainakaan silloin kun ohjelma on suunnattu tavalliselle kansalle, juuri niille miljoonille jotka ovat roskaruokakoukussa. Mielenkiinto ei herää, jos tuputetaan vain yhtä totuutta, ja jos tuo yksi totuus on ensivaikutelmaltaan niin perin vastenmielinen: kasvissyönti! Mutta jokainen normaali ihminen kyllä innostuu havaitessaan että vaihtoehtoja on.

Esimerkiksi Atkinsin dieetti, joka parhaiten soveltuu juuri huomattavan ylipainoisille henkilöille jotka tykkäävät lihasta. Asia jonka saa sanoa pienemmille katsojamäärille suunnatuissa ”vakavissa keskusteluohjelmissa” ja sen tapaisissa julkaisuissa – mutta ei mainostauolla, ei ”tosi-TV:ssä”, ei propagandassa.

Miksei tällaista ohjelmaa tehdä niin, että yksi perhe ryhtyy kala-kasvissyöjiksi, toinen kokeilee Atkinsia (tai jotain muuta hiilihydraattitietoista ruokavaliota). Samalla sitten haastateltaisiin asiantuntijoita kummastakin leiristä.

Atkins kehottaa jokaisessa kirjassaan menemään ensimmäiseksi lääkäriin, ja yleensäkin ottamaan asioista selvää. Etenkin kun ruokavalion muutos on noin radikaali – roskaruuan suurkuluttajista kasvissyöjiksi – olisi syytä painottaa että omin päin näppituntumalta tällaiseen ei tule ryhtyä.

Myöskään Atkins ei sovi kaikille. Monet valittavat että liharuoka tympii ja väkisin joutuu sitä nielemään. Eräälle tällaiselle Atkins suositteli – kasvissyöntiä. Ja tämä potilas innostui siitä niin kovin että aikoi koko lopun ikäänsä syödä niin. Minkä Atkins ylpeänä ja iloisena raportoi kirjassaan. Milloinka ”ainoan totuuden edustajat” kykenisivät tällaiseen laajasieluisuuteen?

Tämä ohjelma – mainostaukoineen – oli mielestäni tosiasiassa leikittelyä ihmisten terveydellä. Positiivista oli vain roskaruuasta varoittelu. Mutta tällaisenaan se johtaa apua tarvitsevat ihmiset helposti ojasta allikkoon. Juuri ne ihmiset jotka haluavat yrittää. Mitä enemmän ”tahdonvoimaa”, sen pahemmin vikaan voi mennä.

Tahdonvoima tulisi suunnata siihen, että ihmiset oppisivat ajattelemaan itse. Eikä se ole mahdollista, jos ei asiantuntijoiden keskuudessa vallitsevia erimielisyyksiä avoimesti tunnusteta ja esitellä – jos ei toisinajattelijoille sallita puheenvuoroa kansanomaisissa, laajoille piireille suunnatuissa ohjelmissa.

Laihdu! – Käytännönläheinen opas

Laihdu! – Käytännönläheinen opas

Varpu Tavi:
LAIHDU – helposti, hyväntuulisesti, hiilihydraattitietoisesti

Vähä- tai hyvähiilihydraattista kirjallisuutta on ilmestynyt kiitettävän paljon suomen kielelläkin viime vuosina. Laihdu! -kirja täyttää kuitenkin selvän tarpeen.

Ensinnäkin, se on käytännöllinen, kansantajuinen opas joka menee suoraan asiaan. Toiseksi, se ei esittele mitään uutta, erityistä, kirjoittajan omalla nimellään tai jollain tuotemerkillä markkinoimaa ”dieettiä” jota suositellaan kaikkien noudatettavaksi. Helpotus, helpotus!

Kolmanneksi, Varpu Tavi osaa myös eläytyä ikuisen laihduttajan sielunelämään ja ravistella uudenlaiseen ajattelutapaan, joka on kaikkien elämäntapamuutosten edellytys. Sopivasti, ei liikaa.

Kirjan arvoa aloitusoppaana korostaa myös erittäin edullinen hinta.

Continue reading →

Kevyttä elämää

Kevyttä elämää

| Mikon perjantai-annos: iso Cokis, jätskiä ja kaksi pussia chipsejä. Sekä tietysti kevytmaitoa. Kuva: HS |
 
 

Seuraavassa kevytelämän kuvausta Alakarppi-keskustelujen nimim. Karpaasilta:

En ymmärrä makroravinteista juuri hölkäsenpöläystä, mutta noudatan silti vähähiilarista ruokavaliota.

Yksi typerimmistä syistä olla kiinnostumatta karppaamisesta on se, että sekin loppujen lopuksi perustuu kalorivajeeseen. Mitäköhän ihmeen väliä sillä sitten on, vaikka näin onkin? Pitääkö sillä varjolla, että se onkin noin yksinkertaista, olla hankkimatta itselleen parempaa terveyttä. Eikö ATKINSSON täytäkkään ihmedieetin kriteerejä? Ilmeisesti ei, kun siinä pitää olla kitudieetin kaloreilla. Se on kyllä kamala hinta laihtumisesta. Onhan se suorastaan huijausta, kun ei voikaan olla osapäiväinen karppi. Nälätöntä kitudieettiä ei voi olla olemassa ja jos sellainen on, niin se on ehdottomasti poppakonsti, jolla ei ole mitään tekemistä oikean laihduttamisen kanssa.

Ehdottomasti jokaisen on syötävä keskimääräiset 8kg karamelliä vuodessa, ajettava pari ruokalusikallista sokeria kahvimukiinsa kuudesti päivässsä, silloin tällöin iltaisin huitaista mouruavaan mahaan jättipussi sipsiä ja huuhdottava ne alas kolalla, josta saa luonnon omaa sugarpoweria. Tuo kaikki on vaan keskimääräistä, sehän ei siis lihota, koska keskimäärin ihmiset eivät ole muodottomia möykkyjä. Päiväkahvilla voi sitten jo hiukan keventää ja vaihtaa munkin isoon korvapuustiin, raesokerilla kuorrutettuna.

Joka viikkoisissa kissanristiäisissä tulee keskimääräisen ihmisen maistaa jokaista seitsemää sorttia makeata juhlapöydästä, koska on juhla. Juhlassa tulee herkutella sillä vain arkena on keveiltävä.

Arkiruokailu pitää aloittaa tukevasti seuraavilla eineksillä: Pari suurleipomon vehnämöykkyä (useimmiten pussissa lukee sana kokovilja, rouhe, kuituinen yms.) siihen päälle naskalilla härskille tuoksahtavaa Keijua, tai jos laittaiskin enemmän kun on kevyttäkin. Päälle sokeriliemessä värittömäksi liotettuja kurkkuja suolankäytön vähentämiseksi ja tietenkin kevytleikkelettä ja kevyttä kumijuustoa. Kun tämä kuitupommi on sitten huuhdeltu alas tuopilla täysmehua, voidaan vielä syödä rasvaton tuontijugurtti. Näillä eväillä pääseekin jo aamupaskalle asti. Ripulin jälkeen kiitellään sitten kuituja ja otetaan välipalat messiin baanalle.

Tässä sitten sallittu juhlaherkku - mutta kuka sen siihen pystyy jättämään?

Tässä sitten sallittu juhlaherkku – mutta kuka sen siihen pystyy jättämään?

Nälkähän pysyikin kivasti pari tuntia poissa ja on aika kaivella laukusta eväitä. Banaania, yes…nopeaa energiaa. Työpaikan kahvitunnilla sitten vedetään porukassa reissumiestä alituisen kuituvajeen paikkaamiseksi. Jokaisella oma makunsa päällysteistä. ylivoimainen ykkönen on kevytlevite, hiukan nuhjaantunutta salaatinlehteä ja kevytleikkelettä, rasvaa alle 3%. Työpaikalla on hieno henki, kun porukalla on päätetty, että kahvimaito on rasvatonta. Sitä laitetaan kahviin sokerin kanssa nuukailematta.

Työpaikan henkilöstöruokalassa on lounas. Vaihtoehtojakin löytyy. On seitä valkokastikkeessa, jonka paistamisessa ei ole käytetty rasvaa, eikä suolaa. Kastike on kätevästi suurustettu tärkkelyssuurusteella, eikä siinäkään ole rasvaa. Tuohon ruokalajiin voi ottaa perunoita lisäksi ja tietenkin terveellinen porkkana-rusina-ananassalaatti. Naiset ja sivistyneemmät miehet valitsevat tämän kevytruoan. Toisena vaihtoehtona on gulassi, jossa on muutaman marinoidun lihasuikaleen ja jauhokastikkeen sekaan mätetty oikein kotimaisia maustekurkkuja ja hillosipuleita. Siihen voi ottaa em. salaatin ja riisiä. Tätä ei juuri kukaan viitsi ottaa. Junttiruokailijoille on makaronilaatikkoa. Valtaosa valitsee tämän kevyen perusaterian ja lorottelee ketsuppia omantuntonsa mukaan. Juomat ovat eri tiskissä leipien kanssa. Siellä on mehua, rasvatonta maitoa ja -piimää, vettä tietenkin, mutta yksi on yli muiden. Emäntä tekee juuri sopivan makeaa kotikaljaa. Ahnaimmat juovat ensimmäisen lasin jo tiskillä ja ottavat santsimukin pöytään. Kevyt-ihmiset valitsevat joko maidon tai veden. Näillä eväillä jaksaa taas.

Ennen kahvituntia on hyvää aikaa kaivella laukusta Tupla tai Mars. Vaikka ei nyt nälkä olisikaan, niin se tuo kivaa piristettä ankeaan arkeen. Ne nyt on niin pieniäkin, että voi huoletta syödä, kun oli niin kevyt tuo lounas.

Kahvitunnilla taas sokeroidaan kahvia ja otetaan se kevyt korvapuusti, ettei vaan liho ja päivitellään kuinka helposti ne kilot kertyykään, vaikka sauvakävellään työmatkojakin.

Päivä on taas töissä ohi ja palataan kaupan kautta kotiin. Väsyttää jo niin, että otetaan mehun, jugurtin, vehnämöykkyjen, aamupalajuuston ja kevytleikkeleen kanssa samaan koriin vielä tuollainen uutuuspatukka, jolla pääsee kotiin asti. Ja vielä yksi sukulaku. Kassalla noidutaan jotain sivistymätöntä itsensätappajaa, joka ostaa 2004 vuonna ison kennon munia. Varmasti on kolesterolit korkeella, vaikka ei päälle näykään. Hullu!

Kotona on hyvää aikaa ottaa pienet nokoset. Tunnin verran vaan ja siitä sitten torkkukytkimen avustuksella ylös tekemään ruokaa. Nälkä jo kivasti härnäilee, joten kattilat esiin. Ohimennen maistetaan se sukulaku ja jatketaan riisin keittämistä ja pannaan broiskunkoivet uuniin. Mausteita ei laiteta, kun ovat jo marinoidut ja kokemuksesta tiedetään, ettei maut mene nahkan läpi. Nahkaa ei saa syödä, kun se aiheuttaa varmuudella sydärin ja tukkii aivot. Salaattia pitää tietenkin tehdä. Mitäs löytyykään? Aha ananasmurskaa ainakin ja noita tosihyviä hunajamarinoituja herkkusieniä, tomaatti on must, mutta pakko kai laittaa maissia, kun tuota salaattia on noin vähän. No kyllä se menee, kun on tuota valmista kevytkastiketta. Se on sitten hyvää eikä onneksi hapanta, vaan sopivan makeaa, ilman lisäaineita tietty.

Navan vielä rutistessa lataillaan kahvit keittimeen ja sulatellaan pakkasesta mansikoita jälkkäriksi. Kinuskikastikkeen kanssa ne onkin hyviä. Kylläpä tulikin täysi olo. Illalla voi ottaa vielä vehnämöykyn valmiskaakaon kanssa, jos sattuu hiukoon. Loppuillan voikin kytätä töllöö ja päästellä ilmoille kuuluvia ilmalaivoja.

Ruokitaanko lapsiamme sairaaksi?

Ruokitaanko lapsiamme sairaaksi?

Lääkäri Antti Heikkilä kauppakeskus Myyrmannissa, Vantaalla, 2012. Kuva: Wikipedia

Heikkilän ensimmäinen ruokavaliota käsitellyt kirja ilmestyi v. 2002 (Elämän paras aika). Siinä Heikkilä raportoi omista kokemuksistaan vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Tästäkin saivat vastustajat heti aiheen nälväistä. Mm. ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen ja professori Antti Aro kirjoittavat Diabetes-lehdessä (12/2003):

”Suomalainen ortopedi Antti Heikkilä on julistanut omat ruokamieltymyksensä ja kokemuksensa yleispäteviksi lääkärin ohjeiksi.”

Onhan aivan oikein, että vastuuntuntoinen lääkäri kokeilee uutta ruokavaliota ensin itseensä. Rivien välistä voi yo. lausahduksesta aistia myös syvän paheksunnan sitä seikkaa kohtaan, että terveellinen ruokavalio voisi olla myös maukasta ja vastata makumieltymyksiä!

Terveydenhoitoa ruokavaliolla

Keittokirja 2:ssa Heikkilä raportoi hoitokokemuksia omien potilaidensa parissa. Eniten hyötyvät juuri II-tyypin diabeetikot, kirjoittaa Heikkilä. Hän pitää diabeteksen syynä teollisesti muokattua ruokaa. Näkemys on looginen: diabetes lisääntyy huimaa vauhtia, ja leviää maihin, joissa länsimainen ruokakulttuuri raivaa tieltään perinteiset ruokavaliot. Tautia tavataan yhä enemmän myös lapsilla, kun se aikaisemmin oli tyypillisesti keski-ikäisten sairaus.

Tauti on suomeksi nimeltään sokeritauti. 1800-luvun lopulta lähtien sitä hoidettiin proteiini- ja rasvapitoisella ruokavaliolla, koska käytännön kokemus osoitti että nimenomaan sokerit ja hiilihydraatit vaikuttavat epäsuotuisasti verensokeritasapainoon. Vasta 1980- ja 1990-lukujen rasvakammoinen muoti toi muassaan myös uuden näkemyksen, jonka perusteella diabeteksen syytä ei tiedetä, mutta suurin syyllinen kuitenkin on rasva.

Vähähiilihydraattinen ruokavalio on auttanut myös korkeaan verenpaineeseen, kohonneisiin veren rasva-arvoihin, ylipainoon, tulehduksiin ja kipuihin, närästykseen ja sitä aiheuttaviin vatsavaivoihin, kuorsaukseen, jopa kihtiin. Kihdistä Heikkilä toteaa: ”Miksi näin, en tiedä, mutta käytännössä se toimii”. Heikkilä esittelee myös tutkimustuloksia, joiden perusteella sokeri aiheuttaa syöpää. D-vitamiinin merkitystä syövän ennaltaehkäisyssä korostetaan.

Sydäntautien osalta Heikkilä esittää lukuja sekä Yhdysvalloista että Suomesta: samaan aikaan kun eläinrasvojen kulutus 1900-luvun alusta lähtien väheni, sydäntautikuolleisuus nousi dramaattisesti. 70-luvun puolivälissä kaikkialla länsimaissa sydänkuolleisuus kääntyi laskuun. Syytä ei tiedetä, mutta Pohjois-Karjala projekti se ei ollut. Samat tiedot ovat tuttuja mm. Atkinsin, Mary Enigin ja monien muiden kirjoituksista. Faktat ovat häkellyttäviä, ja vielä häkellyttävämpää on, ettei niillä näytä olevan mitään vaikutusta virallisiin dogmeihin.

Lisäksi vähähiilihydraattinen ravinto vaikuttaa mieleen, virkistää seksielämää, vähentää tai poistaa addiktioita ja vaikuttaa suotuisasti lasten käyttäytymishäiriöihin – sillä varauksella että lapset voivat useimmiten syödä enemmän hiilihydraatteja kuin aikuiset.

Lasten ravitsemus

Kirjassa on kokonainen luku lasten ravitsemuksesta. Asian vakavuudesta eräs esimerkki olkoon arviot, joiden mukaan joka kolmas vuoden 2000 jälkeen syntynyt tulee sairastumaan diabetekseen. Heikkilä on niukka lähteidensä kanssa, mutta samansuuntaisia tietoja näkee lehdissä vähän väliä. Kyseessä on terveyskatastrofi jolle lasketaan perustaa parhaillaan.

Lasten ravitsemusta koskevan luvun soisi jokaisen vanhemman lukevan. Mutta asia on yhteiskunnallinen ja vaatii poliittisia ratkaisuja. Roskaruokakulttuuri tunkee kaikkialle, eikä hiilihydraattimössöä sisältävä kouluruoka asiaa paljon auta. Pahinta ovat sokeriset virvoitusjuomat ja mehut, kirjoittaa Heikkilä, sen jälkeen valmisruuat. Parasta olisi luonnonmaito jota ei nykyään saa muuten kuin suoraan tiloilta. Sen sisältämät rasvat ja vitamiinit olisivat lapsille välttämättömiä, mutta maito on pilattu pastoroimalla ja homogenoimalla. Niinpä esim. lasten lisääntyneet korvatulehdukset liitetään juuri pastoroituihin (kevyt)maitotuotteisiin. Kasvava osa kotona nautituista maitotuotteista on lisäksi nykyään sokeroituja (kevyt)jogurtteja.

Sanalla sanoen: kaikki on aivan päälaellaan. Heikkilä toteaa, että tarvittaisiin kansanliikettä luonnomaidon puolesta. Pastorointi alkoi tuberkuloosin vuoksi, mutta nykytekniikalla tuoretta maitoa voitaisiin tuottaa kuluttajille turvallisesti ilman pöpöjen pelkoa.

Heikkilän kirja on täynnä tiiviiksi pakattua asiaa, minkä vuoksi sitä on vaikea referoida. Tässä kirjassa – toisin kuin aikaisemmissa – on mukana lähdeviitteitä ja nettilinkkejä, mikä on hyvä asia. Silti moni väite jää vain väitteeksi. Kokonaiskuva kuitenkin tulee selväksi: vankkaa, tärkeätä asiaa on enemmän kuin riittävästi. Valtaapitävä asiantuntijataho ei voi sitä kuitata vähättelyillä ja vääristelyillä.

Lopuksi mainittakoon reseptit, kun kyseessä on keittokirja: ne sisältävät paljon hyviä vinkkejä arkipäivän ruuanlaittoon. Ravinteikas, vähähiilihydraattinen ruokavalio nimittäin opettaa pahimmankin tumpelon kokkaamaan, vieläpä nauttimaan siitä(kin).

Ravitsemustiedon saanti vaatii työtä

Ravitsemustiedon saanti vaatii työtä

| Olin Porin Pihlavan kirjastossa v. 2007 kertomassa vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja ravitsemuskiistoista. |

Helsingin Sanomat, 24.6.2003

Mielipidesivuilla esitettiin (HS 15. 6.) ilahduttava ja harvinainen toisinajattelijan mielipide ravitsemuksesta, kun fyysikko Leena-Sisko Johansson kertoi, miten allergiat ovat parantuneet ja perheen terveys kohentunut vähähiilihydraattisen ruokavalion ansiosta.

Samanlainen ruokavalio on auttanut myös minua. Paino-ongelmat ovat ohi, vatsahaava parani ilman lääkitystä samoin kuin kaikki muut vatsannipistykset.

Edes sappikivet eivät ole vaivanneet, vaikka nautin suruttomasti voita ja maukkaita lihapaloja niihin kuuluvan rasvan kanssa.

Ongelmat ovat muualla: maallikolta vaatii kovaa itsetuntoa, tiedonhankintaa ja ajatustyötä kun toinen toistaan arvovaltaisemmat asiantuntijat vakuuttavat lehtien neuvontapalstoilla ilman epäilyksen häivääkään, että se miten syön, on varma tapa saada sydänkohtaus, syöpä, reuma, osteoporoosi, munuaisvika ja sappikivikohtaus.

Lääkäri Antti Heikkilä vertaa rasvasotaa suomettumisen kauteen, ja vertaus on varsin osuva.

Keskustelukulttuuri onkin kriteeri, jolla tietämätön maallikko kykenee hankkimaan tosi tietoa ravitsemuksesta, painonhallinnasta ja – ihmisestä. Sillä asiantuntijakin on ennen kaikkea ihminen. Kyseessä ei ole pelkkä puhdas tiede.

Kyseessä ovat mahtavat taloudelliset edut – erityisesti elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden ja sitä kautta myös median, joka elää niiden mainoksilla. Samaten pelissä on terveysviranomaisten ja asiantuntijoiden omakuva.

Itse olen päättänyt uskoa asiantuntijoita, jotka perustelevat sanottavansa eivätkä vääristele vastaväittäjän mielipiteitä. Tällaisessa vertailussa parhaat pisteet saa pahamaineinen tohtori Atkins. Se, miten hänet 1970-luvun alussa Amerikan lääkäriliitto jyräsi, oli musta luku ravitsemuskeskustelun historiassa.

Tämä alkuperäinen teilauskirjelmä on levinnyt ympäri maailman lehdistön, kunnes vääristelyistä on muodostunut virallinen ”totuus”, jota kukaan ei enää epäile.

Atkinsin puolustuspuhe on julkaistu hänen ensimmäisen, Dieettivallankumous-kirjansa suomenkielisessä laitoksessa vuodelta 1977. Tuskinpa monikaan Atkins-dieetistä virheellisiä tietoja levittävä ravitsemusneuvoja on vaivautunut tutustumaan tähän kirjoitukseen tai yleensäkään alkuperäisiin kirjoihin, koska edelleenkin 99 % siitä mitä Atkins- dieetistä lehtien palstoilla kirjoitetaan on yksinkertaisesti vääristelyä.

Nykyisissä ravitsemussuosituksissa on suurin virhe juuri se, että yhtä ainoata totuutta tuputetaan kaikille.

Esimerkiksi Sydänliiton ja Diabetesliiton nettisivuilla neuvotaan yhtä ainutta ”oikeata” painonhallintaa (vähäkalorista ja vähärasvaista) ja kaikki vaihtoehtoiset tavat tyrmätään yhteisnimikkeellä ”dieetit”.

Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen nettisivuilla puolestaan todetaan, että 400.000 kroonisesti sairasta ihmistä joko paranisi tai ainakin saisi huomattavan helpotuksen oireisiinsa, jos vain onnistuisi saavuttamaan normaalipainon. Näin ollen ei ole pelkästään epärehellistä vaan suorastaan rikollista markkinoida yhtä ainoata oikeata tapaa laihduttaa, kun kerran selvästi on nähtävissä että kaikilla se ei toimi.

Viranomaisten ja terveysvalistusta jakavien kansalaisjärjestöjen velvollisuus olisi tiedottaa yleisöä vaihtoehdoista. Asiantuntijoiden ristiriitaiset mielipiteet tulisi esitellä yleisölle kaikessa ristiriitaisuudessaan.

Tosi demokratiassa myös toisinajattelijoilla olisi oltava puheenvuoro. Ihmisillä on oltava oikeus arvioida ja valita itse. Meidän terveydestämme ja elinvuosistamme on kyse.

Heli Santavuori
freelance-toimittaja, graafinen suunnittelija, Helsinki