Elukkatarinoita

Hippuvikkelän päiväkirja

Hippuvikkelän päiväkirja

Matte häippäs Madeiralle, noin vaan. Tänne tuli yx täti. Hyvä tietysti et on joku, mut emmä arvaa mennä sen kainaloon kehrään. Mä istun fönarin ääres haistelemas outoi hajuja mitä tulee ulkoota. Joskus mä istun siinä koko yön. Siit tulee haaveellinen olo, niinku kattelis leffaa tai jotain. Niinku ex tie: et ulkonaki on maailma, mut ei tarvi ottaa siittä mitään vuassadan jysärii. Sen ku haistelee vaan turvallisen välimatkan päästä.

Joskus mä silti armosta meen tädin jalkopäähän koisiin, kun mä epäilen et se on hellyyden tarpeess. Tän tädin omat kissat on melko rahvaanomasii, niin se ei tajuu millasta on olla semmonen aristokraatti ku mä.

hippu3

On siinä yx hyvä puoli kieltämättä. Siis tää et jos mä naukasen, niin se heti kiikuttaa mulle safkaa. Tänään se anto mulle jädee kello 2 yöllä, ja kun mä en viittiny safkaa sitä (se oli jotain nugaata, eikä vaniljaa niinku kuuluis), niin se hätäänty, niinku mä venaisin täs suolet solmus. Ku mä naukasin, ihan noin vaan seurallisuuden vuax. Niin se kiikutti mulle kohta Kittekattelihapullii kupillisen.

Mä sanoin et juttu on näin, et exä vois joskus antaa mulle jotain muuta ko tätä huusmanskostii. Se on köttbullar vaan joka aamu et tympii välistä. Voi olla et se tajus, se on saanu kiluja jostain.

Yx paha puoli täs tädis on se, et täällä on niin hiljasta nykysin. Me ei enää kuunnella radioo ei mitään, ja mitä mä kaipaan niin niitä telkkarin luanto-ohjelmii. Siis tää istuu päiväkaudet vaan tos keittiön pöydän ääress ja lukee jotain kirjaa.

Paitsi tiätty sinä päivänä kun se oli saanu kiluja. Se tuli melko myähään himaan, ja sit se meinas kompastuu muhun kun se ei löytäny valonappii. Se mutis jotain ylitöistä, mut mä sanoin et ei me perille, luntshi pöytään täti ja vähän vikkelään.

Nyt se katto mua ja sano: ”HIPPUvikkelä”, silleen, ex tie. Imelä täti vähän, mut meit on moneen junaan. Saas näkee ny, millon se rauhottuis ja mentäis koisiin, kelloki on tas kohta kolme ja sitä rataa.

Joo. Siis mä kysyin tädiltä et mix varten te ihmiset puhutte kaikest orjien vapautuksesta ja naisen vapautuksest noin niinku. Et miten olis tämmönen kissojen vapautusliike tai muu vallankumoukseen vivahtava tapahtuma?

No, tää täti sano siihen et ei meittiä voi vapauttaa, kun me ollaan luannostaan villejä ja vapaita ja kissaks syntyneitä. Sitäpaitsi et mäki viuhahtaisin vaa johonkin alkuviidakkoon tai ainaki tohon Rinkeby sentrumiin eikä meikäläistä pahemmin sen jälkeen näkyis.

Joten vapautusliike sixeen. Mä menin koriin ja ajattelin et päivä kerrallaan.

hippu1

Täti tuli tänään luennolta. Mä naukasin noin alux. Se sano:
– HIPPUvikkelä, murmeli, maskotti, marakatti, ja tota rataa. Sit et Hegelin dialektiikan ynnä historian lukeminen ois niinku yx ihmisen suurimmist autuaax tekevist jutuist.

Mä sanoin siihen et voi hyvinki olla, mut tiäx mikä tekee autuaax semmosen pienen kissan ku mä. Se sano: joo, mut ku ei kaupas ollu keuhkoo.

Sit se alko selittää mulle sitä Hegeliä: jotain et järkevä vaan on todellista, ja kaikki muu ois ex tie epätodellista vaikka se olis ex tie niinku olemassa kumminki. Mä sanon tohon vaan et täti ja sen ruokakassi varsinki on musta todellinen, vaikka tädin järkevyydestä en niin menis takuuseen. Mut täti sanoi tähän et siin ois niinku joku järkevä ydin joka voiski tulla todex.

Paljo mahdollista, mä sanoin, mut eix leikittäis jo. Mä hyppäsin kokeex pari varvii ilmas ja täti alko nikotella. Sit se sano: HIPPUvikkelä, sinä olet todella oikea sirkus-aristo-katti.

Mä hyppäsin uuden varvin, semmosen kaksoiskierteen ja landasin takatassuille. Sit mä menin pöydän alle ja tsiikasin siältä et mitä se tähän sanoo. Se meni sanattomax vaik mä ite sanonki.

Sit se sano et mä oisin niinku virtaviivanen, ja et mulla ois niinku egyptiläinen katse, ja sit viäl et mul ois huulet mutrulla ja et viikset niinku sojottais hassusti ja sillee.

Mä kurahdin, sit mä menin bunkkaan kerälle, ja tää peräs. Sit mä ojentelin mun kaulaa ku se rapsutti mua leuan alta ja katoin sitä egyptiläisesti. Se tuli siittä suunnattoman onnellisex, ja mä miätin, et joillaki on siis halvat huvit. Mut kieltämättä mustaki tuntu mukavalta, ja mikä ettei ku se mun oma Matte kerta viipyy niin kauan.

Niin et jos mä pualtoist viikkoo pihtaan, niin hyvä, mut emmäkään loputtomiin jaksa.

Sit täti pani musaa soimaan ja usko huvikses niin se jopa hyppäs vähä tai jotain sinne päin. Mut ei siitä sen enempää… Se on kato tyyli köyhän etuoikeus, ainaki jos on Russian blue niinku mä, tai ainaski sinneppäin!

Eppu meditoi & levitoi

Eppu meditoi & levitoi

Mä oon Eppu, mä oon mä oon!
Mä oon Eppu, mä oon mä oon!
Toi äskenen oli runoutta, mut se siitä. Nyt seuraa proosa.

Mua on nimitelty juntiks täs viime aikoina. Joten otetaan tää juttu ny ihan alusta pitäen.

Siis mä oon Eppu, mun syrran nimi on Veera. Me ollaan kissoja: katt, katten, katter, katterna. Meidän luona bunkkaa sit viel kaks ihmistä, J & H.

Sit H oli kissavahtina jonku Hippuvikkelän luona, joka väittää olevansa Russian blue, vaikkei ees faijasta oo tietoo. Me funtsittiin tätä Veeran kanssa ja tultiin siihen tulokseen, et pahimmanlaista rotuerottelua. Sitäpaitsi mä oon Kingi.

Me laadittiin tämmönen pamfletti, se alko tosi vauhdikkaasti, et ”Haave kummittelee Juoropessa, kissa vie.” Aristokraattisuuden puolustus, niinku. Et loppuis röyhtäily. Sulavuus & linjakkuus kunniaan. Plus se tärkein juttu, et kissa on tietty syntyjänsä jalosukunen rotuun, ruokavalioon ja Hussen pankkisaldoon katsomatta; lisättiin vielä kansatieteellinen näkökohta, et katti on katti vaikka voissa paistas. Sekä kielitieteellinen huomio, et kissa on aina siniverinen, oli se sitte maskuliini, feminiini taikka neutri.

Vakuudeks me otettiin pieni skaba olympialaishengessä, jonka mä voitin. Mä hyppäsin keittiön korkeimman kaapin päälle, ja kattelin sieltä ku kansa hurras. J & H sano ettei tohon pystyis edes Matti Nykänen. Sit mä hyppäsin alas ja purin Veeraa hännästä niinku samas jalos kilpailuhengess, ja Veera raapas mua korvaan. Me siirryttiin vapaapainista pujotteluun ja syöksyttiin olohuoneen kaikkien kukkien välist makkariin. Senki mä voitin. Mä en pudottanut ku yhden ruukun, Veeralta meni kolme.

ejav2

Sit me siirryttiin sohvan alle venaan ku J imuroi ja H pisteli kukkasia uusiin ruukkuihin. Kohta oli sohva siivottu pahemmista multakokkareista, joten mä kelpuutin sen erinomaiseks paikaks päiväunien ottamista varten. Multa meni vähä aikaa siinä kaapiessa, tais mennä vähän sohvanpäällystäki, mut lopulta J & H älys tuoda mulle viltin, joten mä aloin kehrää.

No, mä mietiskelin siinä ja hoin mun mantraa tommoset parikytä minsaa (mä en sano, mikä mun mantra on, mut kuiteski se on että ”Eppu on Kingi”). Se kolahti nappiin. Kohta mä tunsin et mä sulaudun kaiken olevaisen alkuytimeen. Mu solar plexuksesta virtas alkuvoimaa tassuja ja hännänpäätä pitkin maailmankaikkeuteen, ja muhun taas virtas alkuvoimaa J & H:n lukulampusta.

Mä tunsin miten mun sielu alko irrota ruumiista. Kohta mä kiikuin tos telkkarinpuoleisess katonnurkas ja tsiikasin sieltä mun maallista majaa. Melko sopusuhtanen, mä totesin ja ihailin sitä siinä vähä aikaa, mut sit mua vietiin. Loppujen lopuks ku ajattelee, niin eihän mulla oo ku yhdeksän elämää, enkä mä edes muista monesko täs on menoss. Paras ottaa tilanteesta vaari ettei ukkoudu.

Joten mä vedin veivin kohti Afrikkaa, jos näkis vaik leijonia tai edes puuman. Siinä sai hokee melko kovaa sitä mantraa. Kuulu niin hirvee meteli et tuntu ku koko Afrikka meditois. Ja jokainen niistä väitti olevansa kingi.

Mut mä klaarasin sen sivistyksen tuomalla ylivoimasuudella. Mä rupesin hokeen et Sokrateski oli ihmisistä viisain vain siks et se ties et ei se ny niin välkky oo loppujen lopuks. Se oli melko hyvä idis siitä päätellen, ett se lennätti mut jonneki tonne Pluton korkeudelle ulkoavaruuteen. Siellä mä sit vielä sanon: ”Eppu on Kingi”. Mahtava fiilis!

Siitä mä muistinki taas olympiahengen.

– Ei tähän pystyis ees Matti Nykänen! Eppu is best! Mä huusin niin et linnunrata kaiku ja Otavalla alko häntä hermostuneesti vipattaa.

Se oli vikatikki. Kuulu kohlahdus ja mä aloin putoo ku Keke Rosberg potenssiin tuhat, semmosta vauhtia, et vasta tos kuun kohalla mä sain vähä jarrutettua.

Sit mä kuulin tutun äänen. Tierätte varmaan, se kun säilykepurkkii avataan. Sit mä jo näinki, et H oli ottanut kaapista lohipurkin ja Veera nauku sen jalois. Mulle tuli vesi kielelle vaikkei mun sielussa tietääkseni kieltä ole. Saavutus sekin, mut oli miten oli, niin mä tipahdin ennätysvauhtii ilmakehään, koukkasin sit tosta Bro Centrumin kautta takas sohvalle.

hippu2

Mun sielu ja ruumis lätkähti yhteen että kolina kuulu. Vähän tyylittömästi, täytyy tunnustaa. Niin et ku mä käppäilin keittiöön, mä taisin olla vähä pökerryksissä.

J & H:ta nauratti, ne katto mua hellän huvittuneesti. Kuiteski mua ei niin vaa jymäytetä Mun pokka ei koskaan petä eikä arvokkuus kärsi. Joten mä aloin kaikes rauhas pistellä lohta poskeen, ja ajattelin et vähä teki raukat loppujen lopuks tiedätte.

Mä raivasin ikkunalaudalle mestan kukkien väliin ja tsekkasin tilanteen: naapurin Mikaeli, kaks harakkaa ja lumisade, mä totesin.

H tuli siihen ja rapsutti mua niskasta. Mua otti melkosesti kaaliin, ettei se sen vertaa tajunnu mun sieluntilaa. Tämmöset tyylivirheet joskus käy mun sydän-nimisen elimen päälle harvinaisen raskaasti. Tarttee sanoo Veeralle, et laitettais aiheesta pari viisasta virkettä meitin pamflettiin. Niinku ”sota hillittyä barbariaa vastaan” tai jotain.

No, mä dallasin mun parhaalla JD- eli James Dean-kävelytyylillä pikkuhuoneeseen et sais rauhassa toipua mun tripistä. Juttu on kato näin: ku just on ymmärtäny kaiken olevaisen perimmäisen alkuytimen tai sillee, niin ei sitä jaksa kaiken maailman höpinöitä kuunnella.

Mut mua rupes ramaseen, joten mä funtsasin uudemman kerran. Semmosii latuja suunnilleen, et mennäkö vai eikö mennä, niinku yks toinen vähä pienempi Kingi aikoinaan. Mä kuiteski menin.

H & J:n väliin bunkkaan siis. Mä pistin mun kuonon H:n käsivarrelle ja otin vaihteeksi pienet torkut.

Kato päivis, ei kukaan oo täydellinen, ei edes Kingi!

Sanastoa

husse – (kotieläimen) isäntä
Russian blue – kissarotu (”Venäjän sininen”)

Koira on sitä mitä se syö – NAMU!

Koira on sitä mitä se syö – NAMU!

Juicea mukaellen – tässä Mörrin joulukirje Igor-enolle

Heippa Iikori!

Mää kirjotan sulle joulukirjeen. Se on hienoo ja muadikasta, ja sit se taitaa olla suasitumpaa ku kenkävaraston tutkiminen, sitäpaitsi vaatekomeron ovi oli lukos, mä tsekkasin. Se meirän lihava kissa on patalaiska. Se ei leiki mun kaa. Mua ottaa kuanoon ku mä aina saan kuanoon, niinku tänäänki. Enkä mä tehny muuta ku pompin sen eres sänkys ja haukuin. Eix ole omituista?

No, kun ei kukaan leikkiny, mä aloin kerätä aineistoo mun väistöskirjaa varten. Se kertoo koiran ihmeellisestä olemuksesta. Mä löysinki lohrullisia ajatuksia. Mä päättelin – kyllä siinä oliki päänvaivaa – mut kumminki, et ne varmaan lohruttais sua ja.

Vai mitä sanot seuraavista?

”Koira on leikin jumala.” (Henry Ward Beecher 1813–87)

”Qui me amat et canem meum.” (Bernhard Clarvauxlainen 1090–1153).

Mahtava vai mitä? Ai – pitääkö koirantaa? ”Joka rakastaa minua, rakastaa koiraanikin.”

”Jospa ihmiset osaisivat rakastaa toisiaan niin kuin koirat, maailma olisi paratiisi.” (James Douglas)

Totta, jos jätetään se Musti laskuista. Se on mäntti. Mut Sampo on kiva. Ja sä. Lusu tietty, mut sehän onki Dooris.

”Halutaan: koira joka ei hauku eikä pure, joka syö lasimurskaa ja paskantaa timantteja.” (J.W. von Goethe 1749–1832).

Emmä tiennykkään et Goethe oli noin välkky! Enks muuten osaakki hianosti käyttää kur-kur-kursiivii. Ja toi otsikko on musta sikahyvä. Siitä tuliki mieleen, että kohta on joulu. Kiiti lahjasta. Mä en oo viälä syöny edes käärepaperia siittä. Mut sitte:

”Koira on naista viisaampi. Se ei hauku isäntäänsä.” – Mitäs siihen sanot? Tää oli nimittäin venäläinen sananlasku.

”Isäntä on koiralleen Napoleon – siitä koirien suuri suosio.” (Aldous Huxley 1894–1964).

Tota mä en kyl oikeen tajunnu mut ei se mitään.

Sit mä siirryn tutkimaan mitä ihmisestä sanotaan. Ehkä mä teenki seuraavan väistöksen siittä aiheesta.

”Ja ihminen kulkee päällä maan,
ei tiedä, mistä on alkuaan,
ei tiedä, minnekä päättyy tie,
ei tiedä ees, mitä elämä lie.
(Gustaf Fröding 1860–1911).

morri3

Aika sattuvasti sanottu svenskirunoilijalta. Tän seuraavan sääki tajuut, ja täydellisesti:

”Kaikki eläimet ihmistä lukuunottamatta tietävät, että elämän päätarkoitus on nauttia siitä.” (Samuel Butler 1835–1902)

Eipä tuohon oo paljo lisäämistä vai? Mut lisää vaan kummiski löytyy. Täs tuleeki monta pötkös jotka mun miälestä jotenkin matsaa yhteen:

”Ihminen on mielisairas eläin.” (Peter Weiss, s. 1916)

”Humala on vapaaehtoista mielisairautta.” (Seneca 5–65)

”Kun lapsena syntyy ja humalassa kuolee, ei tiedä pahassa maailmassa käyneensäkään.”

Mitäs siihen sanot? Se oli nimittäin suomalainen sananlasku. Äläkä ota liikaa joulukaljaa!

”Ihmisellä on vain kolme tapahtumaa: hän syntyy, elää ja kuolee. Hän ei havaitse syntyvänsä, hän kärsii kuollessaan ja hän unohtaa elää.” (La Bruyère 1645–96)

”Ihminen on ainoa eläin, joka pystyy ikävystymään.” (Erich Fromm, s. 1900)

Näinköhän?

Sit paras ihmisjuttu, tätä ku aattelee niin ymmärtää vähän paremmin meitin isäntiä ja emäntiä ja huomaa et niilläki sentään on jotain toivoo:

”Kenestä tahansa voi tulla filosofi, kunhan hän vain kylliksi pohtii omaa typeryyttään.” (E.W. Howe, 1850–1937).

Se siittä ihmisestä. Mut palataan koiriin. Tää on sulle henkilökohtaseks lohrutukseks:

”Koiran paras ystävä on sen lukutaidottomuus.” (Ogden Nash 1902–71).

Ja sit paras viimetteex:

”Kunnon koira ansaitsee kunnon luun.” (Ben Jonson 1573–1637).

Viisas miäs toi Pen Sonson. Mä päättelin – ja kyllä siittä oliki päänvaivaa – mut kummiski, et kunnon koira tarttee kunnon purulelun ja. Sä saat samanlaisen ku mun lemppari; se on kestäny mun murhanhimosia hampaita jo vuaren! Ja jos siitä tippuu hapsuja lattialle, niin kyl Kake-Napoleon siivoo. (Olikse Napoleoni joku keskiaikainen siivooja?)

Ja tul sit meille leikkiin. Leikitään vaix (leikin) Jumalia. VUH! Ja riahakasta jouluu toivoo

Mörri