Historia

Älkää vesittäkö Marseljeesia!

Älkää vesittäkö Marseljeesia!

Marseljeesin sanoja ei saa muuttaa.
Marseljeesi on tyrannian vastainen laulu.
Siinä käy selvästi ilmi se, että väkivalta tulee tyrannian puolelta.

Siinä on yhtä ja toista väärää, vääryyttä myös sorrettujen puolelta, kuten koston ajatus. Mutta silti, historiallisesti, Marseljeesi on valistuksen ihanteiden ja köyhän kansan kapinan laulu.

Ranskassa keskustellaan siitä, että sanat ovat niin ”veriset” ja väkivaltaiset, että ne pitäisi muuttaa. Minun tunnereaktioni on että EI.

Tässä on ensinnäkin ihana Mireille Mathien laulama marseljeesi – ihan siis super ja unohtumaton:

Ja tässä on sanat suomeksi ensimmäisestä säkeistöstä:

Aloin jo ihan ajatella että olenko väärässä, kun niin monet ihmiset Ranskassa ovat ajaneet tätä asiaa.

Ranskassa on toinen laulu, joka kelpaisi kansallislauluksi. Se kertoo Ranskan vastarintaliikkeestä.

Siinä sanotaan että ”me vain tapetaan” – ja: ”muissa maissa ihmiset menevät vain nukkumaan niin kuin ei mitään, mutta me kärsimme ja me tapamme”.

Se on erilainen kuin mikään muu partisaanilaulu, siinä pohditaan tuota asiaa, että kuinka ihmisten jotka puolustavat oikeutta, pitää tehdä pahoja asioita: sabotaaseja ja murhia.

Siinä on sen vaikuttavuus. Sitä ei pohdita filosofoiden, vaan se todetaan ja juuri siksi sitä pohditaan. Se on luultavasti syvällisin ja paras partisaanilaulu natsien vastaiselta ajalta. Edes Venäjältä ei tullut tuollaista laulua. (Venäjältä tuli monia hienoja lauluja niin kuin muualtakin, mutta juuri tuollaista ei mistään muualta kuin juuri Ranskasta.)

On erikoista että juuri tuota laulua ei tunneta kovin laajalti.

Youtubessa on monta versiota, valitsin tämän koska siinä oli ihan ihmeellistä arkistokuvamateriaalia. Ei kyllä sanottu mistä.

Jos Ranska vaihtaisi kansallislaulunsa tähän, joudutaan ojasta allikkoon. Se on tietyllä tavalla aivan yhtä väkivaltainen.

Minkä sille mahtaa, jos sorto oli väkivaltaista?

Nykypäivänä on näköpiirissä toinen tie, että ns. vallankumouksen, tai syvällisen muutoksen, ei enää tarvitse olla väkivaltainen. Mutta ”taistelua” sekin vaatii. Se vaatii rohkeutta, antautumista ja itsensä likoon laittamista. Henkiseen sortoon altistumista. Jotkut asiat eivät koskaan muutu.

Kirjoitan tätä Ranskalais-suomalaisen koulun käyneenä, eli marseljeesi on minulla ihan verissä.

Mutta on kuitenkin tässä vielä huomautettava, että se mistä koulussa meille EI kerrottu, oli Dien Bien Phu, Ranskan Indokiinan sota yleensäkin, ja tietenkin Algerian sota. Vasta ylioppilaaksi tulon jälkeen tajusin että edes on ollut joku Algerian sota. Myöhemmässä elämässä sain siitä enemmänkin selkoa – ja kirjoitin siitä kirjan.

Kallista hiekkaa

Historiassa toistuu kaikkialla tämä: Vapauden puolesta annettiin henki ja taisteltiin – siksikö että heti käytiin sortamaan muita? Tämä on kysymys johon on löydettävä ratkaisu tänä aikana. Toisin kuin Suomi, Ranska on ollut siirtomaavalta. (Suomi tietysti olisi ollut sitä heti jos olisi ollut rahkeita, turha luulla että olisimme parempia siinä suhteessa. Mutta kun emme olleet, niin historiamme ja kansanluonteemme on erilainen.)

Mutta älkää vesittäkö minun marseljeesiani!

ARTIKKELIKUVA: Partisaaneja; Wikimedia Commons.

Posted by hsantavu in Historia, 0 comments
Palautetta kirjasta Kallista hiekkaa

Palautetta kirjasta Kallista hiekkaa

Seuraavassa joitakin lehtiarvioita, lukijan kirjeitä ja blogikirjoituksia kirjasta, joka siis aikaisemmin ilmestyi nimellä Legioonan sotilas. Nimivalinta oli kustantajan (Readme.fi) toivomus. Kolmas painos on ilmestynyt nimellä Kallista hiekkaa, joka oli kertojan kanssa sovittu.
Continue reading →

Posted by hsantavu in Algerian sota, Historia, Muukalaislegioona, 0 comments
Algerian sota 1954-62

Algerian sota 1954-62

Yleensä ja ruohonjuuritasolta katsottuna

”Algeria oli kuulunut Ranskalle 1830-luvulta lähtien. Ranskalaiset tulivat omien sanojensa mukaan ystävällisissä aikeissa ja ’tieteellisten tarkoitusperien vuoksi’.

Mitä todella tapahtui? Algerialaiset alistettiin väkivaltaisesti. Ranskalaiset loivat oman mukavan paratiisinsa hehkuvan taivaan alle, jossa heidän viiniviljelmänsä antoivat pian runsaita satoja. Algeriasta tuli eräs Ranskan tärkeimpiä siirtomaita.

Juuri tämän vuoksi ranskalaisten oli niin vaikea luopua vallastaan Algeriassa. Ja tämän vuoksi vapaustaistelusta tuli niin äärettömän verinen.”

Näin sanoo algerialainen Saeed Assad filmissään Testamentti.

Algerian sota vaati useiden arvioiden mukaan n. miljoona ihmishenkeä. Suurin osa kuolonuhreista oli siiviilejä – ja ylivoimainen osa näistä siviiliuhreista arabeja. Sota oli molemmin puolin hyvin raaka.

Continue reading →

Kallista hiekkaa

Kallista hiekkaa

Suomalainen muukalaislegioonalainen Algerian sodassa v. 1954-59

Eloisa ruohonjuuritason kertomus sekä muukalaislegioonasta että Algerian sodasta.
Continue reading →

”Totuutta, ei mitään Ramboa”

”Totuutta, ei mitään Ramboa”

– Miten tämä kirja on syntynyt?

Tutustuin Jaskaan 80-luvun lopulla asuessani Tukholmassa. Jaska oli tuolloin jo pahasti antanut periksi alkoholille ja syrjäytymiselle. Viehätysvoimaa hänessä kuitenkin oli, psykologista silmää, tilannetajua ja huumoria. Jaskan verbaali-nen ulosanti oli vailla vertaa, vaikkakaan hän ei kirjallisesti kyennyt ilmaisemaan itseään yhtä elävästi kuin puheessa.

Koska Jaska kertoi minulle nuoruusmuistojaan, nämä hyvät piirteet korostuivat. Kuten hän itse sanoi, hän oli legioonaan lähtiessään kuin ”imupaperi”. Vaikutelmat ja kokemukset painuivat mieleen nuoruuden vastaanottavaisuudella ja herkkyydellä. Vanhempi Jaska muisti kaiken hämmästyttävän tarkasti.
Continue reading →

Legioonakirja sisallys

Kallista hiekkaa – suomalainen muukalaislegioonalainen Algerian sodassa

Sisällysluettelo:

1. Lähtö legioonaan

Complètement fou?
Komentajan Mona-Lisa hymy
Afrikkaan
Continue reading →

Jalkaväkikoulutus – ote

Jalkaväkikoulutus – ote

Afrikan puolella Sidi bel Abbèsissa oli CP kolmonen, eli vastaanottoyksikkö. Siellä otettiin isommat höyryt pois Janatuisilta. Me oltiin missfostereita, äpäriä, ei-toivottuja, paska-ainesta – kaikkea muuta muttei legioonalaisia. Simputusta riitti.

Sitten porukka jaettiin eri koulutuskeskuksiin, ja minut määrättiin Mascaraan.

Mascarassa minut huudettiin kuudenteen komppaniaan. Siellä koulutusjermut odotti, ja olihan ne synkän näköisiä kavereita. Huippuun trimmattuja. Me oltiin valkoisia kuin lakanat heidän rinnallaan. Ahavoituneita jermuja, kädet puuskassa ja pää kallellaan… Sitten alkoi tulla kuin konekiväärin piipusta, matrikyyli matrikyylin perään. Yhdellä kädellä he osottivat aina sormella, että tuonne, ja tuonne… – Cent quatre trois cent vingt quatre! Ja vähän jokainen sai potkun takamuksille. Vaikka toinen painaa tukka suorana vaikkei sitä tukkaakaan paljon jäljellä ollut.

Continue reading →

Komendantin Mona Lisa -hymy

Komendantin Mona Lisa -hymy

Yhdellä nimenhuudolla huudettiin sellainenkin henkilö kuin Sarliini komentajan puhutteluun. Minulla oli tulkkina Sailion Martti. Hän oli vanha konkari. Martti oli uusinut sopimuksen ja piti vuosilomaa St Nicolasissa. Sieltä hän lähti Afrikkaan pioneerijoukkoihin, ei enää Indokiinaan.

Olihan se ihmeellistä puhua suomea! Martti opetti, että pitää yrittää olla mahdollisimman sotilaallinen. Hän näytti miten gardez vous (asento) ja demi tour droit (puolikäännös oikeaan) tehdään. Pikaleksuuni, että puhutella suureksi herraksi. ”Oui, mon commendant, non, mon commendant”. (Kyllä, herra komentaja, ei herra komentaja). Muutama sana ranskaa lyötiin siinä kantapään kautta sisään. Kömpelöstihän se meni, mutta meni kuitenkin.

Continue reading →